Valtakunta
Valtakunta voi tarkoittaa seuraavia asioita:
- valtio
- imperiumi, yhden hallitsijan hallitsema alue, etenkin, jos käsittää useita maita
- suurempi valtiokokonaisuus suhteessa pienempään. Suomalaisessa kirjallisuudessa erityisesti
- Manner-Suomi suhteessa Ahvenanmaahan
- historiallisesti Venäjän keisarikunta suhteessa Suomen suuriruhtinaskuntaan
- Reich, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, Saksan keisarikunta, Weimarin tasavalta tai natsi-Saksa suhteessa yksittäisiin saksalaisiin (osa)valtioihin
- muita historiallisia suurvaltoja: Persian valtakunta, Rooman valtakunta
- valloittajakuninkaiden perustamia laajoja, mutta usein lyhytikäisiksi jääneitä suurvaltoja, joista käytetään perustajansa nimeä, esimerkiksi Aleksanteri Suuren, Kaarle Suuren ja Tšingis-kaanin valtakunta
- Jumalan valtakunta kristillisessä teologiassa
- Valtakunta, Sarah J. Maasin fantasiaromaanisarja
- Valtakunta, Lars von Trierin ohjaama televisiosarja
- Valtakunta, Eero Koivistoisen albumi vuodelta 1968
- Valtakunta, Yö-yhtyeen albumi vuodelta 2007
- Valtakunta, Auroran albumi vuodelta 2017.
![]() |
Tämä on täsmennyssivu, joka luettelee monimerkityksisen käsitteen eri merkitykset tai useita eri henkilöitä. Artikkelisivuja, joiden nimessä tai tekstissä lukee ”Valtakunta”, voi hakea sivunnimihaulla, laajalla sivunnimihaulla tai tekstihaulla. |
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.