Valtakunnanneuvosto (Saksa)
Valtakunnanneuvosto (saks. Reichsrat) oli Weimarin tasavallassa osavaltioiden edustajista koostunut elin, joka muodosti valtiopäivien ohella tasavallan lainsäädäntöelimet. Sekä Saksan keisarikunnassa että Saksan liittotasavallassa valtakunnanneuvostoa vastaa liittoneuvosto eli Bundesrat.
Koostumus
Valtakunnanneuvosto koostui Saksan osavaltioiden hallitusten nimeämistä edustajista. Osavaltioiden hallitukset voivat lähettää valtakunnaneuvostoon hallituksen jäseniä tai nimittää heille edustajia. Poikkeuksena oli vain osavaltioista suurin, Preussi, jonka edustajista vain puolet oli osavaltion hallituksen nimeämiä, toisen puolen nimittivät osavaltion hallintoalueiden eli provinssien edustajat. Osavaltioiden edustajien määrä riippui osavaltion asukasmäärästä, kuitenkin niin, että jokaisella osavaltiolla oli neuvostossa edustus eli vähintään yksi ääni. Suurilla osavaltioilla oli yksi edustaja aina 700.000 asukasta kohden (ennen vuotta 1921 miljoonaa asukasta kohden). Preussin valtuutettujen määrää rajasi säännös, jonka mukaan yhdellä osavaltiolla ei saanut olla enempää kuin 2/5 (= 40 %) äänistä.
Valtakunnanneuvoston koostumus suosi pieniä jäsenvaltioita. Preussi olisi kokonsa puolesta ollut oikeutettu n. 60 % jäsenistöstä, mutta perustuslain mukaan sillä oli oikeus saada vain 40 %. Myös pienten, vain yhteen jäseneen oikeutettujen osavaltioiden kohdalla edustus jakautui epäoikeudenmukaisesti: miljoonakaupunki ja osavaltio Hampurilla oli (vuoteen 1921) valtakunnanneuvostossa yksi edustaja, samoin kuin 48.000 asukkaan Schaumburg-Lippelläkin.
Äänet valtakunnanneuvostossa jakautuivat seuraavasti:
| 15.8.1919 | 1.5.1920 | 14.7.1921 | 15.5.1926 | 1.4.1929 | |
|---|---|---|---|---|---|
| Preussi | 25 | 22 | 26 | 27 | 26 |
| Baijeri | 7 | 7 | 10 | 11 | 11 |
| Saksi | 5 | 5 | 7 | 7 | 7 |
| Württemberg | 3 | 3 | 4 | 4 | 4 |
| Baden | 3 | 3 | 3 | 3 | 3 |
| Hessen | 2 | 2 | 2 | 2 | 2 |
| Thüringen | 7 | 2 | 2 | 2 | 2 |
| Hampuri | 1 | 1 | 2 | 2 | 2 |
| Mecklenburg-Schwerin | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Oldenburg | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Braunschweig | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Anhalt | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Bremen | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Lippe | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Lyypekki | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Mecklenburg-Strelitz | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| Waldeck | 1 | 1 | 1 | 1 | - |
| Schaumburg-Lippe | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 |
| yhteensä | 63 | 55 | 66 | 68 | 66 |
Useasta pienvaltioista koostuneen Thüringenin äänet jakautuivat alun perin niin, että Reuß, Sachsen-Altenburg, Sachsen-Coburg-Gotha, Sachsen-Meiningen, Sachsen-Weimar-Eisenach, Schwarzburg-Rudolstadt ja Schwarzburg-Sondershausen saivat kukin yhden edustajan. Vuodesta 1920 osavaltio sai asukaslukunsa mukaisesti kaksi edustajaa. Waldeckin vapaavaltio yhdistyi 1. huhtikuuta 1929 Preussiin, jolloin se menetti paikkansa valtakunnanneuvostossa.
Toiminta
Valtakunnanneuvosto kokoontui Berliinin valtiopäivätalon salissa, jossa Saksan keisarikunnan aikaan oli kokoontunut keisarikunnan liittoneuvosto. Kuten vastaava elin keisarikunnan aikaan, valtakunnanneuvoston tehtävänä oli korostaa Saksan federalistista luonnetta osavaltioista koostuvana liittovaltiona.
Valtakunnanneuvoston koollekutsumisesta päätti Saksan valtakunnanhallitus. Valtakunnanhallitus määräsi myös valtakunnanneuvoston kulloisenkin puheenjohtajan. Valtakunnanneuvosto muodosti toimintaansa varten valiokuntia. Valtakunnanneuvoston jäsenet saivat tehdä neuvostolle esityksiä, esityksenteko-oikeus oli myös valtakunnanhallituksella. Päätöksen valtakunnanneuvostossa tehtiin yksinkertaisella enemmistöllä. Koska valtakunnanneuvoston edustajat edustivat neuvostossa osavaltioita, heitä sitoi imperatiivinen mandaatti, eli he olivat äänestyksissä sidottuja osavaltioiden hallitusten kantoihin. Valtakunnanneuvoston jäsenet eivät siis saaneet toimia vapaasti ja omantuntonsa mukaisesti.
Valtakunnanneuvoston oikeuksiin kuuluivat:
- tehdä valtakunnanhallitukselle esityksiä lakien säätämiseksi
- saada valtakunnanhallitukselta raportteja ja kertomuksia ajankohtaisista poliittisista asioista ja ottaa niihin kantaa
- torjua veto-oikeudellaan valtiopäivien säätämiä lakeja, tosin valtiopäivät voivat kumota valtakunnanneuvoston vedon 2/3 määräenemmistöllä
- päättää kansanäänestyksestä, mikäli valtiopäivät esittivät muutoksia perustuslakiin
Verrattuna keisarikunnan aikaiseen liittoneuvostoon valtakunnanneuvoston valtaoikeudet olivat huomattavasti rajatummat. Sillä oli tosin tehdä lakiesityksiä valtakunnanhallitukselle ja torjua veto-oikeudellaan valtiopäivien säätämät lait, mutta valtiopäivät pystyivät 2/3 määräenemmistöllä kumoamaan minkä tahansa valtakunnanneuvoston päätöksen. Valtakunnaneuvoston toimintavaltaa rajoitti myös se, ettei se saanut kutsua itseään koolle (paitsi kun 1/3 neuvoston jäsenistä sitä vaati), vaan koollekutsumisesta päätti valtakunnanhallitus. Toimintavaltaa rajoitti myös se, että valtakunnanhallitus määräsi neuvoston puheenjohtajan.
Valtakunnanneuvoston lakkauttaminen
Saksan valtiopäivät säätivät valtakunnankansleri Adolf Hitlerin aloitteesta 23. maaliskuuta 1933 valtalain, joka antoi Hitlerin johtamalla valtakunnanhallitukselle oikeuden säätää lakeja neljän vuoden määräajaksi. Valtalain 2. artiklan mukaan se ei kuitenkaan rajannut valtakunnanneuvoston toimintaa tai oikeuksia. Valtalain lähetekeskustelussa Hitler oli vieläpä korostanut voimakkaasti, ettei hänen johtamansa valtakunnanhallituksen tarkoituksena ole rajoittaa osavaltioiden itsemääräämisoikeutta tai mahdollisuutta vaikuttaa valtakunnan asioihin.
Lupauksestaan piittaamatta Hitler säädätti jo 31. maaliskuuta 1933 lain, jolla osavaltioiden itsehallinto kumottiin valtakunnan hallinnollisen yhtenäistämisen eli Gleichschaltungin nimissä. Osavaltioiden parlamentit lakkautettiin 30. tammikuuta 1934. Johdonmukaisena seurauksena - mutta valtalain vastaisesti - myös valtakunnanneuvosto lakkautettiin 14. helmikuuta 1934.[1]
Lähteet
- Brockhaus Enzyklopädie, 18. osa, s. 224, art. Reichsraat. Mannheim: Brockhaus, 1992. ISBN 3-7653-1118-9.