Valosaaste

Valosaaste (myös liikavalo, hukkavalo tai häiriövalo[1]) on tarpeetonta, liian voimakasta, häiritsevää tai haitallista keinovaloa. Valosaaste on ihmisen aiheuttamaa ja syntyy esimerkiksi teiden ja asutuksen valaisusta. Valosaasteen määrä on kasvanut 1900-luvun aikana runsaasti, kun teiden ja asutusten määrä on kasvanut. Auringonvalon ei yleensä katsota olevan valosaastetta, vaikka se heijastuisi häiritsevästi tai aiheuttaisi häikäisyä.

Méxicon öinen taivas, jota valosaaste valaisee.

Valosaasteella on haitallisia vaikutuksia terveyteen. Se voi aiheuttaa ihmisillä unettomuutta ja hormonihäiriöitä, sillä pienikin valo estää öisin erittyvän melatoniinin tuotantoa. Valosaaste vaikuttaa myös eläinten käyttäytymiseen. Niiden hormonitoiminta voi häiriintyä valosaasteesta, ja etenkin öisin liikkuvat eläimet eksyvät helposti keinovalojen takia. Myös öisen tähtitaivaan tarkkailu kaupunkialueilla on valosaasteen vuoksi nykyään vaikeaa.

Valosaasteen torjunnassa keskeinen tekijä on keinovalon käytön rajoittaminen vain erityisen tarpeellisiin kohteisiin. Lisäksi valo kannattaa pyrkiä suuntaamaan alaspäin, jotta se ei siroaisi taivaalle. Myös älyvalojen käyttö vähentäisi valosaastetta.

Määritelmä

Valosaasteelle ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää, mutta yleensä valosaasteeksi kutsutaan muualle kuin aiottuun kohteeseen suuntautuvaa keinovaloa, joka on lisäksi joko häiritsevää tai haitallista. Valosaaste on siis keinovalaistusta, joka ei ole ehdottoman välttämätöntä ihmisen toiminnalle eikä rajaudu pelkästään haluttuun kohteeseen vaan suuntautuu tai heijastuu myös muualle. Lisäksi valosaaste on usein häiritsevän voimakasta. Valosaasteeksi lasketaan usein vain yöaikainen keinovalo, sillä päivisin keinovalo ei ole niin häiritsevää.[2]

Valosaasteella on erilaisia muotoja, joista yksi on häikäisy, joka vaikeuttaa ympärillä olevien kohteiden havaitsemista. Häikäisyongelmat ovat yleisimmällään päivisin auringonvalon takia, mutta auringonvalon aiheuttamaa häikäisyä ei lasketa valosaasteeksi. Valosaasteeksi luetaan myös väärään paikkaan suuntautuva valo, kuten makuuhuoneeseen ulkoa loistavat katuvalot. Hohdevaloksi puolestaan kutsutaan valosaastetta, joka syntyy useiden valolähteiden vaikutuksesta taivaalle.[2]

Lähteet ja laajuus
Tämä maapallon valosaastetta kuvaava kartta perustuu sääsatelliittiohjelma DMSP:n tietoihin.

Valosaasteen määrä on todennäköisesti lisääntynyt 1900-luvun aikana nopeammin ja levinnyt laajemmalle kuin mikään muu ympäristökuormituksen muoto. Määrään arvioidaan kasvaneen vielä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun aikana suunnilleen kuusi prosenttia vuodessa. Kyseessä on kuitenkin epävarma arvio, ja erot eri paikkojen välillä voivat olla suuriakin.[3]

Suurimpia valosaasteen aiheuttajia ovat liikenne, asutus ja palvelut, ja kaupunkien hohdevalo voi loistaa jopa satojen kilometrien päähän. Maaseudulla kasvihuoneet ovat paikallisia suuria valolähteitä. Merillä merkittäviä valonlähteitä ovat kalastuslaivastot ja öljynporauslautat. Korkeiden rakennelmien merkkivalot on usein suunniteltu näkymään kauas. Ihmiset tuottavat lisäksi valoa, jota ihmissilmä ei näe, mutta joka saattaa vaikuttaa muihin eläimiin.[3]

Vaikutus
Sama eteläinen tähtitaivas yöaikaan maaseudulla (ylh.) ja kaupunkiympäristössä (alh.).

Ihmisen toiminta ja terveys

Tähtitieteen harrastajat ja tähtitieteilijät ovat huomioineet valosaasteen lisääntymiseen jo varhain, sillä hohdevalo häiritsee taivaankappaleiden tarkastelua. Tavallisilta kaupunkilaisilta tähtitaivas on osittain jo kadonnut näkyvistä, sillä noin puolet eurooppalaisista (ja arviolta 72 % suomalaisista)[4] asuu alueella, jossa Linnunrataa ei pysty näkemään paljain silmin.[3] National Park Servicen mukaan kaupunkien valot häiritsevät vielä yli 300 kilometrin päässä tähtien tarkkailua. Observatorioiden rakentamisessa joudutaankin ottamaan huomioon valosaasteen vaikutukset.[5] Jotkut tähtitieteen harrastajat mittaavat valosaasteesta koituvaa häiriötä Bortlen asteikolla.[6]

Valosaaste vaikuttaa myös ihmisten terveyteen, sillä se voi lisätä unettomuutta ja muuttaa hormonitasapainoa.[3] Käpyrauhasesta yöllä erittyvä melatoniini laskee kehon lämpötilaa ja vireyttä. Lisäksi se virittää ihmisen sisäistä kelloa. Jo heikkotehoinen valo vähentää melatoniinin tuotantoa, ja yli yhden luksin valo voi tyrehdyttää sen kokonaan. Melatoniini pitää lisäksi kurissa esimerkiksi estrogeeniä, jonka liikaeritys lisää riskiä sairastua rintasyöpään. Öisen valosaasteen onkin epäilty lisäävän myös rintasyöpäriskiä.[7] Valoaltistus voi aiheuttaa myös liikalihavuutta.[8]

Luonto
Kärpäset hakeutuvat kuvassa 60 watin lampun ympärille.

Valosaasteen vaikutus ekosysteemiin lienee suurempi päiväntasaajalla kuin maapallon pohjois- ja eteläosissa, missä eliöt ovat tottuneet pimeän ja valoisan ajan suureen luontaiseen vaihteluun. Kasveihin valosaasteen vaikutus on todennäköisesti melko pieni, sillä valosaaste on liian heikkotehoista. Se voi silti periaatteessa myöhästyttää lehtipuiden valmistautumista talveen. Eläinten hormonitoimintaan valosaasteella on samantapaisia vaikutuksia kuin ihmisillä.[9]

Valosaaste voi aiheuttaa paikallisia ongelmia eri eliölajeille ja niiden liikkumiselle.[10] Esimerkiksi hiekkarannalla kuoriutuvat kilpikonnanpoikaset suunnistavat yöllä merta kohti avoimesta taivaanrannasta näkyvän valon avulla. Valosaaste saa kuitenkin kilpikonnanpoikaset eksymään kohti kaupunkia, vaikka niiden pitäisi pikaisesti päästä mereen.[11] Tähtien mukaan suunnistavat linnut voivat myös eksyä reitiltään keinovalojen vuoksi ja törmäillä korkeisiin rakennuksiin ja mastoihin. Yksittäinen valaistu korkea piippu tai rakennus voi aiheuttaa yhdessä yössä tuhansien lintujen kuoleman. Valosaaste voi kuitenkin myös hyödyttää toisia eläimiä, kuten hämärässä saalistavia petoeläimiä. Saaliseläimien piiloutumista se kuitenkin vaikeuttaa.[10]

Valot houkuttelevat hyönteisiä, joita öisin pyörii valonlähteiden ympärillä. Eräät lepakkolajit ovat oppineet saalistamaan katuvalojen lähistöllä lentäviä hyönteisiä.[12] Valosaaste on todennäköisesti vaikuttanut myös kiiltomatojen harvinaistumiseen, sillä ne viestittävät valolla pariutumishalustaan, mutta valosaaste estää signaalien havaitsemisen.[11]

Energiahukka

Valosaasteen takia taivaalle karkaa runsaasti valoa. Maailmassa menee valosaasteen takia hukkaan miljardien eurojen arvosta energiaa joka vuosi.[13] Valosaasteen tuottamiseenkin kuluu jatkuvasti energiaa, mistä syntyy kasvihuonekaasuja ja muita päästöjä.[3] Lisäksi luonnonvaroja kuluttaa valaisimien ja sähkölinjojen asentaminen ja ylläpito.[14]

Torjunta
Katulamppu, jossa on pyritty vähentämään valon karkaamista ylös ja sivuille.

Valosaasteen tärkein torjuntakeino on keinovalon käyttäminen vain, kun se on ehdottoman tarpeellista. Mainos- ja tievalot autioilla kaduilla tai palamaan unohdetut valot ovat tarpeetonta valonkäyttöä. Hämäräkytkinten, liiketunnistimien ja ajastinten avulla valonkäyttöä voi rajoittaa myös silloin, kun valoja ei muisteta tai pystytä sammuttamaan.[3] Älyvalot, jotka sumentaisivat tai kirkastaisivat valoa liikenteen mukaan, auttaisivat ongelmaan.[1]

Periaatteessa yksinkertaisin tapa vähentää valosaastetta onkin sammuttaa valot, kun niitä ei tarvita. Valosaastetta voidaan lisäksi vähentää tarkasti kohdistetuilla valoilla, jotka eivät suuntaa valoa turhaa ympäristöönsä.[15] Lamput, jotka päästävät valoa myös vaakatason yläpuolelle, synnyttävät eniten valosaastetta. Tällaisia lamppuja ovat suurin osa tievaloista. Suunnatuilla ja suojatuilla lampuilla pystyy ehkäisemään valon siroamisen taivaalle.[11]

Valosaasteen rajoittamiseen on olemassa myös jonkun verran lainsäädännöllisiä toimia. Ensimmäinen valtiollinen laki valosaasteen vähentämiseksi astui voimaan Tšekissä vuonna 2002. Alueellisia lakeja on lisäksi ainakin Italiassa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Kanariansaarilla on ollut valosaasteen rajoittamiseen tähtäävä laki voimassa jo vuodesta 1988. Suomessa ei ole asiasta konkreettista lainsäädäntöä, vaikka valosaaste mainitaankin ympäristönsuojelulaissa ympäristöä pilaavana tekijänä.[16]

Lähteet
  • Lyytimäki, Jari: Unohdetut ympäristöongelmat. Helsinki: Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-968-7.
  • Lyytimäki, Jari & Rinne, Janne: Valon varjopuolet. Valosaaste ympäristöongelmana. Helsinki: Gaudeamus, 2013. ISBN 978-952-495-309-2.

Viitteet
  1. Valo valtaa maailman – Liiallinen valaistus on merkittävä ympäristöongelma www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 27.9.2022.
  2. Lyytimäki, s. 60–61
  3. Valosaaste (Internet Archive) Ympäristo.fi. 21.10.2011. Valtion ympäristöhallinto. Arkistoitu 26.1.2012. Viitattu 6.5.2015.
  4. Lyytimäki & Rinne, s. 12
  5. Lenahan, Marie: What is Light Pollution? National Geographic. National Geographic Society. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  6. Bortle, John E.: The Bortle Dark-Sky Scale Sky & Telescope. 18.7.2006. New Track Media. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
  7. Lyytimäki, s. 69.
  8. Valosaaste aiheuttaa stressiä ja liikalihavuutta MTV Uutiset. 15.10.2013. Arkistoitu 6.5.2014. Viitattu 6.5.2014.
  9. Lyytimäki, s. 72–73.
  10. Lyytimäki, s. 74–75.
  11. Kettunen, Niko: Valosaaste uhkaa jo terveyttä HS.fi. 4.12.2012. Sanoma company. Viitattu 20.1.2013. [vanhentunut linkki]
  12. Lyytimäki, s. 77.
  13. Lyytimäki, s. 64.
  14. Lyytimäki & Rinne, s. 15
  15. Lyytimäki, s. 78–80.
  16. Lyytimäki, s. 82–83.

    Kirjallisuutta
    • Bogard, Paul: The End of Night. Searching for Natural Darkness in an Age of Artificial Light. Lontoo: Fourth Estate, 2014. ISBN 978-0-00-742821-2. (englanniksi)
    • Johan Eklöf: Maailma ilman pimeää – Kuinka valosaaste uhkaa luonnon tasapainoa. Otava, 2022. ISBN 9789511423478

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.