Fotoni

Fotonin alkuperäinen nimi oli Einsteinin tekstissä valokvantti (das Lichtquant). Nykyinen termi 'fotoni' tulee kreikan kielen valoa tarkoittavasta sanasta φῶς. Sen otti käyttöön 1926 kemisti Gilbert Newton Lewis, joka julkaisi spekulatiivisen teorian, jonka mukaan fotonit olivat tuhoutumattomia ja niitä ei ollut mahdollista luoda. Lewisin teoriaa ei hyväksytty, ja se oli ristiriidassa havaintojen kanssa, mutta uusi termi otettiin lähes välittömästi käyttöön.

Fysiikassa fotonia merkitään kreikkalaisella gamma-kirjaimella γ. Symboli on todennäköisesti peräisin gammasäteilystä, jonka havaitsi ja nimesi vuonna 1900 Paul Ulrich Villard ja osoittivat valon muodoksi 1914 Ernest Rutherford ja Edward Andrade. Kemiassa ja optiikassa fotoneja merkitään usein ${\displaystyle h\nu \!}$, joka merkitsee fotonin energiaa. Tässä ${\displaystyle h\!}$ on Planckin vakio ja ${\displaystyle \nu \!}$ on fotonin taajuus. Vaikka fotonilla ei ole lepomassaa on sillä kuitenkin energiasta riippuva relativistinen liikemassa, jonka suuruus voidaan laskea relaatiosta ${\displaystyle E=h\nu \!=mc^{2}}$.

Fotoni on massaton, sillä ei ole sähkövarausta, eikä se hajoa spontaanisti. Fotonilla on kaksi mahdollista polarisaatiotilaa ja sitä kuvataan kolmella parametrillä: aaltovektorilla, joka määrittää aallonpituuden ${\displaystyle \lambda \!}$, ja kulkusuunnalla. Fotoneja syntyy luonnossa monissa prosesseissa: esimerkiksi kun sähkövarausta kiihdytetään, atomin elektroni tai ydin siirtyy matalammalle energiatasolle, tai kun hiukkanen ja antihiukkanen annihiloituvat. Fotoneja absorboituu noiden ilmiöiden T-käänteisissä tapahtumissa, esimerkiksi hiukkas–antihiukkasparin syntyessä tai atomin tai hiukkasen siirtyessä korkeampaan energiatilaan.

Koska fotoni on massaton, se liikkuu tyhjiössä nopeudella ${\displaystyle c\!}$ ja sen energia ${\displaystyle E\!}$ ja liikemäärä ${\displaystyle \mathbf {p} }$ ovat suhteessa ${\displaystyle E=c\,p\!}$. Vertailun vuoksi lepomassallisilla hiukkasilla suhde on erityisen suhteellisuusteorian mukaan ${\displaystyle E^{2}=c^{2}p^{2}+m_{0}^{2}c^{4}\!}$.

Fotonin energia ja liikemäärä riippuvat vain taajuudesta ${\displaystyle \nu \!}$ tai yhtäpitävästi aallonpituudesta ${\displaystyle \lambda \!}$.

${\displaystyle E=\hbar \omega =h\nu \!}$

${\displaystyle \mathbf {p} =\hbar \mathbf {k} }$

Tästä seuraa että:

${\displaystyle p=\hbar k={\frac {h}{\lambda }}={\frac {h\nu }{c}}}$,

jossa ${\displaystyle \hbar \equiv h/2\pi \!}$ on Diracin vakio, ${\displaystyle \mathbf {k} }$ aaltovektori (jonka aaltoluku on ${\displaystyle k\equiv 2\pi /\lambda \!}$) ja ${\displaystyle \omega \equiv 2\pi \nu \!}$ kulmataajuus. ${\displaystyle \mathbf {k} }$ osoittaa fotonin etenemissuuntaan.

Fotoni kantaa myös spiniä, joka ei riipu sen taajuudesta. Spinin itseisarvo on ${\displaystyle {\sqrt {2}}\hbar }$ ja aaltovektorin suuntainen komponentti (helisiteetti) ${\displaystyle \pm \hbar }$. Tämä vastaa fotonin kahta mahdollista polarisaatiotilaa.

Tämän merkitys on, että hiukkasen ja sen antihiukkasen annihiloituessa täytyy syntyä ainakin kaksi fotonia: törmäävillä hiukkasilla ei ole liikemäärää niiden massakeskipistekoordinaatistossa, kun taas fotonilla on. Täten liikemäärän säilymislain mukaan kahden syntyvän fotonin liikemäärän täytyy olla nolla.

Klassisen teorian sähkömagneettisen säteilyn energia ja liikemäärä voidaan ilmaista fotonien muodossa: esimerkiksi säteilypaine johtuu fotonien liikemäärän sitoutumisesta kohteeseen.

Emissio: Kun atomin energiatila muuttuu, saattaa vapautuva energia emittoitua yhtenä fotonina. Valoemissio on mahdollinen myös kun vapaan elektronin energia muuttuu kiteen energiavyön sisällä. Sähkömagneettinen aalto emittoituu aina kun sähkövaraus on kiihtyvässä liikkeessä.

Absorptio: Kun fotoni törmää atomiin, se saattaa siirtää energiansa atomille, joka virittyy. Prosessi on mahdollinen vain, jos atomissa on tilojen energiaero, joka on sama kuin fotonin energia. Fotonin absorptiossa on kaiken energian siirryttävä tai prosessia ei tapahdu; fotoni ei siis voi absorboitua osittain.

Sironta: Fotoni voi sirota atomista niin, että atomi absorboi fotonin ja emittoi toisen fotonin.

Heijastuminen: Jos valo lähetetään kohti tasoa, osa siitä heijastuu takaisin. Tasoon tulevan ja tasosta heijastuvan valon kulma on tason normaaliin nähden sama.

Taittuminen: Kun valonsäde siirtyy väliaineesta toiseen, sen kulkusuunta muuttuu, ellei tulosuunta ole pinnan normaalin suuntainen.

• Hassi, Osmo: Fotonin malli. Tampere: Tampereen teknillinen yliopisto, 2003. ISBN 952-15-1004-8.
• Zeilinger, Anton: Fotonien tanssi – Einsteinistä kvanttiteleportaatioon. Helsinki: Terra Cognita, 2011. ISBN 978-952-5697-47-6.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fotoni Wikimedia Commonsissa

Hiukkaset fysiikassa

Alkeishiukkaset Hiukkasfysiikan standardimallin mukaan alkeishiukkasia ovat kvarkit, leptonit ja bosonit
Fermionit	Kvarkit - ylöskvarkki (u) - ylös-antikvarkki (u) - alaskvarkki (d) - alas-antikvarkki (d) - lumokvarkki (c) - lumo-antikvarkki (c) - outokvarkki (s) - outo-antikvarkki (s) - huippukvarkki (t) - huippu-antikvarkki (t) - pohjakvarkki (b) - pohja-antikvarkki (b) Leptonit e− · e+ · μ− · μ+ · τ− · τ+ · ve  · ve · vμ  · vμ · vτ  · vτ
Bosonit	Mittabosonit γ · g · W± · Z Skalaaribosonit H0
Hypoteettiset	Superpartnerit Aksiino · Chargiino · Fotiino · Gluiino · Gravitiino · Higgsiino · Neutraliino · Sfermionit Muut A0 · Dilatoni · G · m · Majoroni · Takyoni · W'  · Z' · X · Y · Steriili neutriino · Preoni
Yhdistelmähiukkaset
Hadronit	Baryonit N (p · n) Δ · Λ · Σ · Ξ · Ω Mesonit π · ρ · η · η′ · φ · ω · J/ψ · ϒ · θ · K · B · D · T
Muut	Atomi · Atomiydin · Dikvarkki · Eksoottinen atomi (Positronium · Myonium · Tauonium) · Molekyyli · Pentakvarkki · Tetrakvarkki
Hiukkaslöytöjen aikajana