Vallankumouksellinen Ylioikeus

Vallankumouksellinen Ylioikeus oli Suomen sisällissodan aikana vuonna 1918 punaisen Suomen ylin virallinen oikeusaste. Ylioikeus toimi Helsingissä ja aivan sodan lopussa jonkin aikaa Viipurissa. Se toimi paikallisten vallankumousoikeuksien muutoksenhakutuomioistuimena.

Perustaminen ja toiminta

Punaisten hallitus, Suomen kansanvaltuuskunta antoi 1. helmikuuta 1918 väliaikaisen lain vallankumousoikeuksista ja täydensi sitä kolme päivää myöhemmin asetuksella.[1][2] Näissä säädöksissä luotiin kaksiportainen tuomioistuinjärjestelmä aiemman kolmiportaisen tilalle: kunnalliset vallankumousoikeudet korvasivat vanhat maaseudun kihlakunnanoikeudet ja kaupunkien raastuvanoikeudet, kun taas vallankumouksellinen ylioikeus korvasi kaksi ylempää oikeusastetta eli hovioikeudet ja Senaatin oikeusosaston. Ylioikeuteen kuului puheenjohtaja, kymmenen jäsentä ja yleinen syyttäjä, joiden valinta kuului Työväen pääneuvostolle, tosin syyttäjän joutui lopulta valitsemaan prokuraattori Matti Turkia. Jäsenet saatiin nimitettyä 21. helmikuuta ja ylioikeus aloitti toimintansa vasta maaliskuussa. Se toimi kansanvaltuuskunnan tavoin Helsingin Senaatintalossa.[3] Ylioikeudelle kanslian reistraattorina toimi Väinö Kajava sekä sihteereinä Sven Elof Kristiansson ja Kasperi Tanttu.[4]

Vallankumouksellisen ylioikeuden puheenjohtajana toimi aiempi Tampereen vallankumousoikeuden puheenjohtaja, toimittaja Kaarlo Harvala. Kymmenestä muusta jäsenestä neljä oli entisiä kansanedustajia. Yleisenä syyttäjänä toimi asianajaja Rikhard Johansson, joka ennen vallankumousta oli ollut Uudenmaan lääninhallituksen ylikanslistina ja pöytäkirjanpitäjänä käräjillä. Monet ylioikeuden jäsenistä oli valittu vasten tahtoaan ja he kieltäytyivät osallistumasta sen työskentelyyn tai jäivät pian pois, joten tilalle jouduttiin nimittämään uusia. Huhtikuussa vallankumouksellinen ylioikeus siirtyi kansanvaltuuskunnan mukana Viipuriin, jossa se käytti Viipurin hovioikeuden tiloja.[3] Aivan viimeisessä vaiheessa oikeuden puheenjohtajana toimi Tyko Varto[4] ja yleisenä syyttäjänä Allan Johansson.[5] Ylioikeuden viimeinen säilynyt pöytäkirja on päivätty 23. huhtikuuta, tosin joitain ratkaisuja tehtiin ilmeisesti vielä sen jälkeenkin. Ylioikeuden tiedetään tehneen päätökset noin 800 jutussa.[3]

Tehtävät

Vallankumouksellisen ylioikeuden tehtävänä oli käsitellä vallankumousoikeuksien päätöksistä tehdyt valitukset. Se sai ottaa alempien oikeuksien päätöksiä uudelleenkäsittelyyn myös oma-aloitteisesti, joten kaikkien vallankumousoikeuksien käsittelemien juttujen aineisto ja asiakirjat oli lähetettävä sen tarkastettavaksi.[3] Vallankumousoikeuksissa tuomituilla oli 20 päivää aikaa valittaa tuomiostaan ylioikeuteen, mutta tuomiot saivat lainvoiman ja ne voitiin panna täytäntöön jo ensimmäisen vuorokauden jälkeen, jos valitusta ei ollut tehty.[1] Lain mukaan ylioikeus oli tarkoitettu pelkästään muutoksenhakutuomioistuimeksi, eikä se olisi saanut käsitellä mitään juttuja ensimmäisenä oikeusasteena, mutta tästä poikettiin muutamassa tapauksessa. Ylioikeus myös uudelleenkäsitteli muutamia ennen vallankumousta annettuja kihlakunnan- ja raastuvanoikeuksien päätöksiä, vaikka tästä ei säädöksissä mainittu mitään.[3]

Ylioikeuden omista päätöksistä ei voinut valittaa eikä niitä julkaistu missään. Asiakirjat lähetettiin vain alkuperäisen päätöksen tehneelle vallankumousoikeudelle.[3] Toisaalta ylioikeuden asiakirjat ovat säilyneet, kun taas tavallisten vallankumousoikeuksien paperit pääosin katosivat tai tuhottiin sodan lopussa.[6]

Vallankumouksellista ylioikeutta on pidetty hieman maltillisempana kuin paikallisia vallankumousoikeuksia. Yli puolessa tunnetuista tapauksista se vahvisti vallankumousoikeuksien tuomiot sellaisinaan, mutta se muutti tuomioita hieman useammin syytetylle lievempään kuin ankarampaan suuntaan.[3]

Vallankumouksellisen ylioikeuden jäsenet

[5][7][8]

Katso myös

Lähteet
  • Osmo Rinta-Tassi: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena. Helsinki: Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-860-079-1.
  • Jukka Siro: Tuomiovalta kansalle – Vallankumousoikeudet sisällissodassa vuonna 1918. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja nro 295. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 2009. ISBN 978-951-855-294-2.

Viitteet
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.