Valkoperäsirri
Valkoperäsirri (Calidris fuscicollis) on pieni rantalintu, joka vierailee harvoin Suomessa. Lajin kuvaili ja nimesi tieteelle Louis Jean Pierre Vieillot 1819.
| Valkoperäsirri | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
| Suku: | Sirrit Calidris |
| Laji: | fuscicollis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Calidris fuscicollis |
|
 |
|
| Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
Kesäpuvussa selkäpuoli on tummanruskea ja vatsapuoli valkea. Talvipuvussa selkä on vaaleanharmaa. Siivet ovat pitkät, ulottuvat pyrstön takapuolelle, kun lintu on maassa. Lajin pituus on noin 15–20 cm, siipien kärkiväli 34–45 cm ja paino 25–50 grammaa.
Levinneisyys
Pesii Kanadan pohjoisilla saarilla ja paikoin myös mantereella, harvinaisena myös Alaskassa. Talvehtii Etelä-Amerikassa, pääosin Andien itäpuolella Paraguaysta Tulimaahan ja Falklandsaarille. Maailman populaation koko on noin 400 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen[1]. Suomessa valkoperäsirri on tavattu 5 kertaa vuoteen 2006 mennessä.
Elinympäristö
Pesimäaikana tundran kosteikot, kuten suot, lampien, järvien ja jokien rannat. Muuttomatkalla ja talvehtimisalueilla se viihtyy rannikoiden vuorovesirannoilla, laguuneissa ja kosteikoilla.
Lisääntyminen
Pesä on maassa kasvillisuuden suojassa. Munia on 3 tai 4. Haudonta-aika on 21–22 päivää.
Ravinto
Syö maassa eläviä hyönteisiä, nilviäisiä, äyriäisiä ja myös hieman kasvien osia.
Lähteet
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. IV. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857505-X
- Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)
- Oiseaux
Viitteet
- BirdLife International: Calidris fuscicollis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.5.2014. (englanniksi)