Valkojärvi

Seutu on kumpuilevien kallioylänköjen välissä entistä merenpohjaa, joka on korkeussuhteiltaan hyvin matalaa. Siksi seudun järvet ovat olleet matalia ja soveltuivat hyvin järvenlaskun jälkeen heinämaiden ja myös peltomaiden pohjaksi. Seudun tasaisuudesta seurasi myös se lisätyö, että yksittäisen järven laskemiseksi tuli laskea alempana olevia muita matalia järviä. Laitilassa ja Kalannissa se on pakottanut perkaamaan koko Sirppujoen alajuoksun uomaa. Näin yhden järven kuivatushankkeen käsittely on mahdotonta ilman muiden hankkeiden mainintaa.

Vuonna 1853 oli jätetty hakemus saada laskea järvi. Sen jätti C.W. Rosendal, jolla oli samana vuonna hakemus "Hangerajärven" ja "Ruotjärven" laskemiseksi. Hän sai odottaa vastauksia vuoteen 1860. Tiedetään, että vuosina 1863−1865 kaivettiin laskukanavaa mereen asti. Tämä edisti Hankerojärven, Ruotjärven ja Valkojärven laskemista.[10][11]

Tositoimiin ryhdyttiin vuonna 1885, kun useampi talo pyysi suorittamaan talollisen Gustaf Uusikartanon nimissä järveä ympäröivien maiden katselmusta. Tämän saatiin päätökseen vuonna 1887, jonka jälkeen kuukaudessa voitiin jättää hakemus järvenlaskusta. Vaikka Valkojärven pintaa oli laskettu käyttäen helppoja konsteja, oli tuleva hanke paljon vaativampi ja työläämpi. Tätä varten väki kokoontui muodostamaan järvenlaskuyhtiön, johon lopulta vuonna 1892 ilmoittautui mukaan 137 osakasta. Osakkuudet jaettiin kylä- tai jakokuntaosien suhteissa.[10][12][13][14]

Järvenlaskun valmistelut veivät aikaa, sillä lupia pyydettiin vielä untamolaisen talollisen Johan Heinikkalan nimissä vuosina 1892 ja 1896.[10][12] Ensimmäisen kerran Valkojärveä kuivatettiin kuusi vuotta vuodesta 1899 eteenpäin. Itse Valkojärvi ei kuitenkaan tuon johdosta kuivunut, vaan muuttui matalaksi altaaksi, jossa kasvoi järviruokoa ja jossa ei voinut liikkua veneellä eikä jalan. Kokonaan tulokseton kuivaus ei kuitenkaan ollut, sillä entiset järven vetiset rantaniityt oli nyt mahdollista ottaa pelloksi.[1] Näitä asioita käsiteltiin hakemuksissa, joita lähettivät valtioneuvos Björn Aminoff ja tilanomistaja Kalle Lukkala muiden puolesta vuosina 1906 ja 1907. Kyseessä olivat "Valkeanmeren" vesijättömaan jakaminen ja niittyjen tulvansuojelu.[15]

Ruovikot alkoivat houkutella vesilintuja, ja Valkojärvi alkoi saada mainetta tunnettuna lintupaikkana. Juuri Valkojärven linnusto saikin aikaan ensimmäiset järven kuivatusta vastustavat kannanotot 1920-luvulla.[1] Seuraavaksi Valkojärveä kuivattiin 1930-luvulla. Paikalliset asukkaat alkoivat vähitellen hyväksyä kuivattamisen, koska se oli jo puoliksi tehty ja se oli tärkeä paikkakunnan elinkeinoelämälle. Tämä toinenkaan lasku ei kuivattanut järveä, mutta rantamaiden viljelysalueet laajenivat entisestään. Tämän jälkeen järveä kuivatettiin vielä toisen maailmansodan jälkeen. Kaivu- ja pengerrystyöt valmistuivat vuonna 1959, ja entiset järvenpohjat otettiin lopulta viljelykseen seuraavan vuosikymmenen alussa.[1] Vielä vuonna 1968 peruskartassa Valkojärven pohjoisosa oli vielä ojittamatonta suomaata[16], mutta vuonna 1984 nekin olivat jo peltomaata.[17] Järven pohjasta paljastui laajoilla alueilla liejua ja liejusavea, joka soveltui viljelyyn hyvin.[18]