Vienanmeri

Vienanmeri on lahti, joka työntyy etelään Barentsinmerestä. Meri sijaitsee pituuspiirien 68°40'N ja 63°48'N ja leveyspiirien 32°00'E ja 44°30'E välissä. Napapiiri, joka sijaitsee 66,56°N leveyspiirillä, kulkee Vienankurkun kohdalta. Vienanmeren lahdensuu avautuu nopeasti leventyen Barentsinmerelle, joten Vienenmerelle ei löydy luonnollista rajakohtaa. Se määritellään esimerkiksi vuoden 1953 julkaisussa kansainvälisessä sopimuksessa Limits of Oceans and Seas. Vienanmeren ja Barentsinmeren rajaksi on sovittu Kaninin niemimaan kärjen ja Kuolan niemimaan Svjatoi Nos -niemen välinen linja (oheisessa kartassa suunnilleen Barentsinmeri-sanan kohdalla, Kuolan niemimaan pohjoisrannikolla pituuspiirillä 39°47'E).[1][2][4]

Vienanmeri sijaitsee mannerjalustalla [3]. Sen pinta-ala on 90 000 neliökilometriä (km²). Se on Kaninin niemimaalta Äänislahden etelärantaan noin 600 kilometriä pitkä ja Kantalahdesta Vienanlahteen 450 kilometriä leveä [lower-alpha 1]. Kantalahdesta alkava syvännejakso syvenee kohti kaakkoa ja se saavuttaa suurimman syvyytensä 330 metriä (tai myös 340 metriä [3]) Kantalahden suulla. Syvänne jatkuu kaakkoon Vienanlahtea kohti yli kaksisataa metriä syvänä ja se nousee sataan metriin Vienanlahden keskivaiheella. Vienanmeren keskisyvyys on vain 60 metriä, jolloin meren tilavuudeksi saadaan noin 6 000 kuutiokilometriä. Muualla onkin matalaa.[1][4]

Vienanmeren pohjoisosaa kutsutaan Vorongaksi (ven. Воронка) ja se on 100–170 kilometriä leveä salmi, joka muodostaa vaihettumisalueen Barentsinmeren kanssa. Vorongan keskisyvyys on 34 metriä ja suurin syvyys noin 80 metriä ^lähde?. Voronka kapenee muodostaen Vienankurkun (ven. Горло, Gorlo), jonka keskisyvyys on 49 metriä ^lähde? (suurimmaksi syvyydeksi on myös mainittu 40 metriä [4]). Vienankurkku aukeaa varsinaiseksi Vienanmeren keskusaltaaksi (ven. Бассейн, Bassein) eli ulapaksi. Jo Vorongan itärannassa sijaitsee merkittävä Mezeninlahti (Мезенская губа, Mezenskaja guba), jonka keskisyvyys on 13 metriä ^lähde?[5]. Luoteisosassa sijaitsee luoteeseen työntyvä ja suppilomaisesti kapeneva Kantalahti. Se sijaitsee Kuolan niemimaan ja Karjalan rannikon väliin. Lahden keskisyvyys on siinä sijaitsevasta syvänteestä johtuen 109 metriä ^lähde?. Vienanmeren kaakkoispäässä sijaitsee Vienanlahti, johon laskee merialueen suurin joki Vienanjoki. Vienanlahden keskisyvyys on 49 metriä ^lähde?. Eteläisin lahti on Äänislahti, jonne laskevat Äänisjoki ja Uikujoki, ja jonka keskisyvyys on 16 metriä [6]. Äänislahdella on merenpohjassa kukkulamaisia pohjanmuotoja, joista osa ylettyy merenpinnalle muodostaen saaria. Muodostumat ovat viime jääkauden loppuvaiheen jäänteitä.[1][4]

Vienanmeren suurimmat saaret ovat Äänislahden Solovetski, Suiunsaari eli Konostrov (Кондостов) ja Mäkisaari eli Mjagostrov (Мягостов), Mezeninlahden Moržovets, ja Kantalahdelta Olenia eli Olenij (Олений), Volei (Волей), Suursaari eli Velikij (Великий) sekä Vienanlahden Mudjugski (Мудьюгский).[1][7][lower-alpha 1]

Vienanmerellä sijaitsee Solovetskin luostarisaari, joka on suosittu matkailukohde. Saaret ovat kuuluisia myös niillä 1930-luvulla olleesta gulagista.[lower-alpha 2]

Vienanmeren länsipuoli kuuluu Karjalan tasavaltaan, etelän ja idän puolella Arkangelin alueeseen ja pohjoisessa Kuolan niemimaalla Murmanskin alueeseen. Kuolan niemimaan etelärannikko kuuluu Turjan piirille ja itärannikko Lovozeron piirille. Kantalahden pohjukka kuuluu kokonaan Kantalahden piiriin ja etelärannikko Karjalan tasavallan Louhen piiriin. Karjalan rannikon eteläisin osa Kemin piiri ulottuu Äänislahden eteläosaan, josta alkaa itärannikon Arkangelin alue. Lahden pohjukassa sijaitsee Onegan piiri ja siitä kohti pohjoista vielä Primorjen piiri, Mezenin piiri ja Kaninin niemimaa Nenetsiaan.[lower-alpha 3]

Pohjoisrannikot ovat kallioisia ja jyrkkiä. Kaakkoisrannikot taas loivia ja matalia.[3] Vienanmerta reunustaa lännessä Karjalan rannikko (tai Karjalanranta, Karelski bereg) ja siitä etelään Äänislahden lounaisrannalla Pomorien rannikko (Pomorjenranta, Pomorski bereg). Äänis- ja Vienanlahtien välissä on Äänisen niemimaa. Vienanlahden lounaisranta on Kesärannikko (Letni bereg) ja itäranta puolestaan Talvirannikko (Zimni bereg). Kuolan niemimaan itäosassa on Turjan rannikko (tai Turjanranta, Terski bereg) ja lännempänä Kantalahden pohjoispuolella Kantalahden rannikko (Kandalakšski bereg).[8]

Vienanmeren–Itämeren kanava kulkee Laatokan ja Äänisen läpi.

Vienanmeren tärkein satamakaupunki on Arkangeli. Pienempiä, mutta paikallisesti merkittäviä tärkeitä, satamia Vienenmerellä ovat Severodvinsk, Onega, Kantalahti sekä Mezen. Vienanmeri jäätyy talvella, mutta yhteyksiä pidetään auki jäänmurtajilla. Toinen keskisuuri satama on Vitinon öljysatama Kantalahden piirissä. Lisäksi Venäjä on laajentanut Belomorskin satamaa, jonka kapasiteetiksi on suunniteltu ensivaiheessa yhdeksän miljoonaa rahtitonnia vuodessa. Pääosan rahdista on suunniteltu olevan kivihiiltä.[9][10][3]

Vienanmerestä on kanavayhteys Itämereen Vienanmeren–Itämeren kanavan kautta, ja samoin Volgan vesistöön ja edelleen Kaspianmereen ja Mustaanmereen.[11][3]

Vienanmeren kalastus on merkittävä elinkeino. Kalasaalis muodostuu keltanavagasta, vienanmeren sillistä, kuoresta, turskasta ja lohesta. Myös kalankasvatusta harjoitetaan. Merinisäkkäisen metsästys kohdistuu ainakin hylkeisiin ja maitovalaaseen.[4]

Pääartikkeli: Vienanmeren valuma-alue

Vienanmeri muodostaa osittain suljetun merialueen, johon laskevat vesistöt tuovat runsaan makeanveden lisäyksen. Voronka mukaan lukien voidaan määrittää Vienanmerelle valuma-alue, jonka pinta-ala on 715 000 km². Siitä kuuluu Vienanmerelle 13 prosenttia. Valuma-alueen kuusi suurinta jokea ovat Vienanjoki (360 000 km²), Mezen (78 000 km²), Äänisjoki (56 900 km²), Kemijoki (27 700 km²), Uikujoki (27 156 km²) ja Koutajoki (26 100 km²). Niiden yhteinen valuma-alue muodostaa 81 prosenttia Vienanmeren valuma-alueesta. Muiden vesistöjen valuma-alueiden yhteispinta-ala on 6 prosenttia Vienanmeren valuma-alueesta.[lower-alpha 4]

Vuoroveden korkeusvaihtelut ovat suurimpia Vorongassa ja Vienankurkussa ja niiden vaihtelut pienenevät eteläisissä- ja läntisissä lahdissa. Vuorovesi aiheuttaa kahdesti vuorokaudessa nousu- ja laskuveden. Nousuvesi tulee Vorongan ja Vienankurkun kautta ulapalle loivana aaltona, joka leviää kaikkiin suuntiin ja esimerkiksi heijastuu Kesärannikolta ja Karjalan rannikolta takaisin ulapalle. Vienankurkussa on havaittu vuorovesiaallon muodostavan rannoilta heijastuneiden aaltojen kanssa seisovia aaltoja. Suppilon muotoisessa Mezeninlahdessa saattaa vuorovesivaihtelu olla 7–10 metriä ja Äänislahdella vielä metrin verran. Lahtiin tulevat vuorovesiaallot muuttuvat kapeikoissa ja jokien alajuoksuilla vuoksiaalloiksi. Mezeninlahden suppilomainen muoto keskittää nousuvesiaallon joensuuhun, jossa se etenee jokea pitkin vastavirtaan usean metrin korkuisena vuoksiaaltona. Vuoroveden korkeus vaikuttaa maltillisenakin joessa useita kilometriä ylävirtaan päin. Vienanjoella vuorovesi nostaa vedenpintaa 120 kilometrin päässä joensuusta.[1][4]

Vienankurkussa vesi virtaa lähes jatkuvasti sisään tai ulos vuorovesien takia. Tulovirtaus käyttää yleensä länsirannikon ja lähtövirtaus itärannikon edustaa. Niissä lahdissa, jonne joki tuo paljon vettä, on vallitseva virtaussuunta ulos lahdesta. Päällysvedessä merivirrat muodostuvat yleensä vallitsevien tuulten ohjaamina, mutta coriolis-ilmiön vaikutuksesta rannikkovesien pääasialliseksi virtaussuunnaksi tulee vastapäiväinen pyörimisliike. Tämä virtaus voi myös käydä kääntymässä suurissa lahdissa, jolloin lahdensuun edustalle muodostuu myötäpäiväisiä pyörrevirtauksia. Esimerkiksi Solovetskin saaren ympärillä vallitsee myötäpäiväinen pyörrevirtaus johtuen Äänislahden läheisyydestä.[4]

Merivirtojen virtaukset ovat suhteellisen hitaita. Vakionopeudet vaihtelevat 10–15 senttimetriä sekunnissa (cm/s), mutta ne kasvavat kapeikoissa ja niemen kärkien kohdilla 30–40 cm/s. Vuorovedet antavat virtauksille lisää vauhtia. Vienankurkussa saattaa virtaus kohota jopa 250 cm/s, Mezeninlahdella 250 cm/s, Kantalahdella 30–35 cm/s ja Äänislahdella 80–100 cm/s. Ulapan virtaukset ovat tasaisesti 10–15 cm/s.[4]

Vienanmeren suolapitoisuus on alempi kuin valtamerissä keskimäärin. Sen suurien jokien tuomat makeanveden virtaamat aiheuttavat sen päällysveteen seuduittain vaihtelevia suolapitoisuuksia. Vorongassa suolapitoisuus on keskimäärin 34,0–34,5 promillea (‰), Vienankurkussa 30,5 ‰, ulapalla ja monissa lahdissa 24–26 ‰ (tai vähemmänkin). Vienanmeren ulosvirtaus on tulovirtauksen suuruinen eli 215 kuutiokilometriä (km³) vuodessa. Vuorovesi aiheuttaa kuitenkin Vorongassa edestakaisia virtauksia, joiden suuruus on vuositasolla 2 200 km³ ulos ja 2 000 km³ sisään. Vorongan pohja muodostaa vedenalaisen kynnyksen, joka haittaa suolaisen veden pääsyä Vienanmereen, mutta vuoroveden toiminta ylläpitää Vienanmeren suolaisuutta. Vuoroveden toiminta vaihtaa vuosittain noin kaksi kolmasosan merialtaan vedestä.[1][4]

Meren syvänteiden pohjalla sijaitsee noin 50 metrin syvyydestä alkaen kylmä ja suolainen vesimassa. Se ei ole meromiktinen ja pysyvä, vaan sen vesimassa vaihtuu hitaasti Barentsinmereltä tulevien suola ja kylmäpulssien tahdissa. Tämän halokliinin yläpuolella vesi on hieman lämpimämpää ja vähemmän suolaista. Pintavesi on jäättömään aikaan vähiten suolaista. Jokien purkaessa vetensä mereen, jää makea vesi pinnalle ja virtaa lahdista ulapalle, missä tuuli sekoittaa sen suolaisen päällysveden kanssa. Tämä alusveden ja päällysveden rakenne on vuosikierrossa pysyvä rakenne, jonka yksityiskohtainen rakenne vaihtelee vuodenaikojen ja jääpeitteen mukaan vain hieman.[4]

Meriveden pintalämpötilat kesäkuussa ovat 7–8 °C pohjoisessa Vorongassa ja Vienankurkussa, missä vedet sekoittuvat Barentsinmereltä tulevien vesien kanssa. Matalissa lahdissa pintavesi lämpenee kesällä nopeasti. Esimerkiksi Kantalahdessa on elokuussa keskimäärin 14–15 °C, kun se on ulapalla 12–13 °C. Talven jääpeitteen alla on lämpötila ulapalla -1,3 – -1,7 °C ja -0,5 – -0,7 °C lahdissa. Erilaiset lämpötilat johtuvat erilaisista suolapitoisuuksista. Talvella ylin 30–45 metrin vesikerros on kylmin ja jonka alla on lämmin vesikerros noin 75–100 metriin asti. Se sisältää kesän lämpökauden jäännöslämpöä. Alin vesikerros on 130-metristä pohjaan asti noin -1,4 °C. Keväällä vesi lämpenee hieman 20 metriin asti, kun tämän kerroksen alla on vedellä negatiivisia lämpötiloja. Kesällä lämpiävän vesikerroksen paksuudeksi tulee 30–40 metriä. Tämän kerroksen alla lämpötila laskee syvyyden kasvaessa ja vesi saavuttaa negatiivisen lämpötilan 130 metrin syvyydessä. Kun syksyllä päällysvesi jäähtyy 20 metrin syvyyteen asti, jää sen alapuolelle hieman lämpimämpää vettä. Se jäähtyy hiljalleen talven aikana. Vienankurkussa ja Vorongassa ei lämpötilakerroksia esiinny.[1][4]

Viennanmeri alkaa jäätyä loka-marraskuussa ja jäät sulavat touko-kesäkuussa.[1] Koko meri jäätyy, mutta sen jääpeite ei muodostu paksuksi eikä kaiken kattavaksi. Ominaista on myös jään poistuminen Vorongan kautta Barentsinmerelle, jolloin jääkenttään jää avovesipaikkoja eli polinjoja. Lisäksi tuuli liikuttelee ohutta jääkenttää hajottaen sitä ahtojääksi. Polinjat jäätyvät pian uudelleen ohuella uudella jäällä. Kova jääkansi muodostuu aluksi lahtiin ja rannikolle, jossa se muodostaa yleensä koko talven pysyvän jääpeitteen. Avomerellä jääkansi voi liikkua, rakoilla ja muodostaa ahtojäätä. Sen paksuus on yleensä 35–40 cm, mutta kylminä talvina vahvuudeksi voi tulla 135 cm tai jopa 150 cm. Sulaminen alkaa aikaisintaan maaliskuun lopulla niissä lahdissa, jonne virtaa suuri joki. Jäänlähtö vaihtelee vuosittain suuresti. Täysin jäätön aika voi alkaa toukokuun loppuun mennessä, mutta joskus se viipyy kesäkuun puoliväliin asti.[4]

Vienanmeren ympäristö on suomensukuisten kansojen vanhaa asuinaluetta. Lännessä, Karjalan tasavallassa on karjalaisasutusta ja pohjoisessa Kuolan niemimaalla kiltinän- ja turjansaamelaisia. Alueelle on ajansaatossa muuttanut venäläisväestöä, johon he ovat osittain sekoittuneet. Meren ympäristössä on myös venäjän murretta puhuvan pomoriväestön vanha asuma-alue.^lähde?

Novgorodilaiset tunsivat Vienanmeren viimeistään 1000-luvulla. Merialueen kalaisuus ja ympäristön metrien turkiseläimet houkuttelivat hyödyntämään sitä kaupallisesti. Rannikolle perustettiin kauppa-asemia ja kaupunkeja. Vanhin niistä on Kholmogory. Vienanmerellä sijaitsi 1400–1700-luvuilla venäläisten kauppalaivojen lähtösatamia Länsi-Euroopan kaupalle. Kun 1700-luvulla Pietarin asema vahvistui, heikkenivät Vienanmeren satamien näkymät. 1900-luvulla Murmanskin satama vähensi entisestään Vienanmeren merkitystä jäättömällä satamallaan. Toisaalta samalla merkitystä kasvatti kanavan rakentaminen Itämereltä Vienanmerelle.[1]

Ensimmäiset hydrologiset tiedot Vienanmerestä ovat niinkin aikaisia kuin 1500-luvun puolivälistä. Venäläinen tiedemies M. R. Reinecke suoritti vuosina 1827–1832 alueelta sarjan mittauksia ja toimitti niiden jälkeen Vienanmeren atlaksen ja kirjoitti siitä hydrografisen kuvauksen. Säännölliset säähavainnot alkoivat vuonna 1840 ja 1900-luvun alusta hydologiset havainnot. 1800-luvun puolivälistä alkaen järjestettiin alueelle tutkimusretkiä, joissa Vienanmerta luodattiin ja sen biodiversiteettiä havainnoitiin. Syvännejaksoa tutkittiin erikseen vuosina 1891–1902. Tutkimusasemat jatkoivat toimintaansa myös Neuvostoliiton aikana laajentaen asemien toimenkuvaa.[1]