Valko-Venäjän talous

Valko-Venäjän talous käsittelee Valko-Venäjän valtion alueella harjoitettavaa taloutta. Valko-Venäjän talous on erittäin valtiojohtoista ja noin 60% kaikesta taloudellisesta aktiviteetista toteutuu valtion toimesta.[1] Valko-Venäjän bruttokansantuote oli Maailmanpankin mukaan vuonna 2012 yhteensä 63 267 miljoonaa USD[2] ja henkeä kohti 6 685 USD. Vuonna 2012 ostovoimakorjattu (PPP) BKT oli 149 200 miljoonaa USD, jonka perusteella maa sijoittui kansantalouden suuruuden perusteella 63. sijalle maailman 180 valtion joukossa.[3] Ostovoimakorjattu kansantuote asukasta kohden oli tällöin 15 900 USD (per capita).[3] Kansalaisten ostovoimakorjattu kansantuote on keskimäärin hieman pienempi kuin Romaniassa tai Bulgariassa asuvilla, mutta hieman korkeampi kuin Kazakstanin ja kaksinkertainen Ukrainan asukkaiden ostovoimaan nähden.[4]

Valkovenäläisen Gomselmašin leikkuupuimuri.

Bruttokansantuotteen kasvu (%) ja kuluttajahintojen inflaatio (%) vuosittain Valko-Venäjällä vuosina 2001-2013. Vuoden 2013 arvo on osin arvio.

Valko-Venäjän viennin jakautuminen vuonna 2009. Polttoaineviennin suuri osuus kuvastaa osaltaan kansantalouden riippuvuutta öljyn tuonnista Venäjältä.

Valko-Venäjän ruplan (BYR) vaihtokurssi 1.1.2006–28.8.2015 euroon, Yhdysvaltain dollariin ja Venäjän ruplaan nähden. Valko-Venäjän ruplan devalvointi vaiheittain näkyi arvonpudotuksina 30.12.2014, 6.1., 9.1. ja 15.1.2015. Myös elokuussa 2015 BYR devalvoitui voimakkaasti. Aiemmat, vuoden 2011 devalvaatiot näkyvät pudotuksina 24.5.2011 ja 21.10.2011 kursseissa.

Kansallisen tilastokeskuksen arvio maan ostovoimakorjatuksi BKT:ksi vuonna 2012 oli hieman edellistä arviota korkeampi (162,84 mrd. USD (PPP), henkeä kohden 17 205 USD (PPP)). Tämän tilaston ostovoimakorjatussa maavertailussa Kazakstanin BKT henkeä kohden oli Venäjän tavoin Valko-Venäjää korkeammalla tasolla (2011).[5] Maan BKT:stä teollisuus muodosti vuonna 2012 kaikkiaan 31,8 prosentin osuuden, maatalous, metsästys ja metsätalous 8,4 %, rakentaminen 6,9 %, kauppa 14,3 %, liikenne ja tietoliikenne 7,1 %, muut toimialat 18,7 % ja tuotteiden nettoverojen osuus oli 12,8 %.[6]

Valko-Venäjän kansantalous kasvoi vuosina 2001–2011 voimakkaasti lamavuotta 2009 lukuun ottamatta; vuosina 2012–2013 kasvu oli vähäisempää. Voimakkaan kasvun vastapainona kuluttajahintojen inflaatiovauhti on pääsääntöisesti pysynyt BKT:n kasvua suurempana, mikä ilmenee oheisesta pylväsdiagrammista.[7][8][9] Jos tarkastellaan Valko-Venäjän oman valuutan arvoa kuluttajahintojen inflaation sijaan, esimerkiksi vuonna 2011 inflaatio oli kahden devalvaation seurauksena 108,7 %.[10] Valko-Venäjän ruplan (BYR) kurssia[11] on pyritty pitämään vakaana erityisesti raaka-ainekaupassa keskeiseen Yhdysvaltain dollariin nähden, samalla kun euron ja Venäjän ruplan virallisen vaihtokurssin on annettu muuttua. Valuutta devalvoitiin touko- ja lokakuussa 2011. Valuutan vaihtokurssi on hiipunut myös kesästä 2013 lähtien tuntuvasti alaspäin niin dollariin kuin euroonkin nähden. Valko-Venäjän rupla devalvoitiin asteittain vuodenvaihteessa 2014–2015. Tammikuun 19. päivään mennessä Valko-Venäjän ruplan vaihtokurssi oli laskenut 21 prosenttia dollariin ja 17 prosenttia euroon nähden verrattuna devalvaatioita edeltävään joulukuun 29. päivän 2014 kurssiin. Uusi merkittävä devalvoituminen tapahtui elokuun lopulla 2015, jolloin (26.8.2015) yhdellä eurolla sai jo virallisen kurssin mukaan 20 474 Valko-Venäjän ruplaa.[11][12][13][14] Valkovenäläinen taloustieteen professori totesi tuoreimman devalvoitumisen osoittavan Valko-Venäjän viranomaisten - sekä kansallispankin että hallituksen - avuttomuutta markkinavoimien synnyttämien kurssimuutosten edessä.[15]

Vuonna 2012 Valko-Venäjän tuonnin arvo oli 45,404 miljardia USD. Suurimmat tuontimaat olivat Venäjä (59,4 %), Saksa (5,9 %), Kiina (5,1 %), Ukraina (5,0 %), Puola (2,1 %), Italia (1,5 %), USA (1,4 %), Alankomaat (1,0 %) ja Tšekin tasavalta (1,0 %). Tuonti koostui seuraavasti: mineraalituotteet (kuten öljy ja maakaasu: 39,4 %), koneet, laitteet ja kulkuneuvot (22,9 %), kemianteollisuuden tuotteet (12,4 %), metallit ja metallijalosteet (10,1 %), maataloustuotteet ja maatalouden raaka-aineet (7,8 %) ja muu tuonti (7,4 %).[6]

Viennin arvo oli 45,991 miljardia USD (2012). Vientimaista suurimmat olivat Venäjä (35,4 %), Alankomaat (16,5 %), Ukraina (12,1 %), Latvia (7,1 %), Saksa (3,8 %), Liettua (2,6 %), Puola (2,1 %), Kazakstan (1,8 %), Italia (1,5 %), Iso-Britannia (1,2 %) ja Viro (1,1 %). Vientituotteita jakautuivat seuraavasti: mineraalituotteet (kuten kaliumsuolat ja öljynjalosteet: 36,2 %), kemianteollisuuden tuotteet (21,7 %), koneet, laitteet ja kulkuneuvot (17,9 %), maataloustuotteet ja maatalouden raaka-aineet (kuten liha, maitotaloustuotteet, sokeri 10,6 %), metallit ja metallijalosteet (5,5 %) ja muu vienti (8,1 %).[6] Vuonna 2018 elintarvikkeiden viennin arvo oli 5,2 miljardia Yhdysvaltain dollaria.[16]

Valko-Venäjä on yli 90-prosenttisesti riippuvainen Venäjältä tuotavasta energiasta. Vuosien 2011–2020 suunnitelman mukaan energiariippuvuutta vähennetään 55 prosenttiin energiatehokkuutta parantamalla, tuuli- ja ydinvoimalla.[17] Maaliskuussa 2011 Valko-Venäjän presidentti vahvisti suunnitelman rakentaa vuoteen 2018 mennessä uusi venäläisten lainoittama 2,4 GW:n ydinvoimala Astravetsiin Liettuan vastaisen rajan tuntumaan.[18][19]

Valko-Venäjän 100 000 ruplan seteli.

Valko-Venäjän 1 000 ruplan seteli.

Maassa on käytössä nimellisarvoltaan sekä pieniä että suuriakin seteleitä; kesällä 2014 käytössä olevien setelien nimellisarvo vaihteli välillä 50–200 000 ruplaa.[20] Pääosa nykyseteleistä on vuodelta 2000. Pienimmät tuolloin julkaistuista seteleistä (1, 5, 10 ja 20 ruplaa) on jo poistettu kierrosta.[21] Vastaavasti kiertoon on sittemmin lisätty viisi nimellisarvoltaan suurempaa seteliä (10 000, 20 000, 50 000, 100 000 ja 200 000 ruplaa). Kolikkoja ei käytetä, vaikka maa julkaisee runsaasti metallisia juhlarahoja keräilijöille.[22] Heinäkuussa 2016 maassa toteutetaan rahanuudistus, jolloin rahan arvoa pienennetään suhteessa 10 000:1. Tällöin kierrossa olleista, vuoden 2000 rahanuudistuksen mukaisista Valko-Venäjän ruplista katoaa neljä nollaa. Vanha seteliraha ja 1. heinäkuuta 2016 käyttöön otettavat uudet kolikot (1 kopeekka– 2 ruplaa) ja setelit (5–500 ruplaa), ovat käytössä rinnakkain heinä–joulukuussa 2016.[23][24]

Vuoden 2013 alussa minimipalkka Valko-Venäjällä oli 1 395 000 BYR (eli 123 EUR), ja maaliskuussa 2013 keskimääräinen palkkataso 4 692 900 BYR (eli 422 EUR).[25][26]

Paljolti vuonna 2011 tehtyjen devalvointien ja Venäjän kanssa solmitun, Valko-Venäjälle edullisempaa energiaa takaavan toimitussopimuksen seurauksena maan pitkään alijäämäinen kauppataseen vaje kääntyi alkuvuonna vuonna 2012 ylijäämäiseksi. Esimerkiksi valkovenäläisten lämmön- ja sähköntuotannossa keskeisen maakaasun toimitushinta (168 USD / 1 000 m³ kaasua vuodelle 2012) sovittiin noin 40 % vuoden 2011 tasoa alhaisemmaksi. Maaöljyn toimitussopimus vuosille 2012–2015 turvasi puolestaan valkovenäläisten öljynjalostamoiden tarpeet (Naftan ja Mazyrin öljynjalostamo).[27] Osana maakaasun toimitussopimus järjestelyjä, Valko-Venäjän valtio myi loput (50 %) maakaasun siirtoputkistoyhtiöstään venäläisen Gazpromin valkovenäläiselle tytäryritykselle 2,5 miljardilla dollarilla. Näin Gazprom sai hallintaansa Jamal-Eurooppa -maakaasuputken kriittisen, Venäjän ja Keski-Euroopan välisen osan.[28][29][30]

Kesällä 2012 syntyi kiista valkovenäläisten öljynjalostustuotteiden laajamittaisesta viennistä tullivapaasti vilpillisten asiapapereiden avulla. Öljytoimitukset katkaistiin Venäjältä kiistelyn ajaksi. Loppuvuoden 2012 kauppatase kääntyi vahvasti alijäämäiseksi ja käänsi koko vuoden kauppataseen alijäämälle.[31] Valko-Venäjän vaihtotase oli vuonna 2012 kuitenkin hieman ylijäämäinen.[32]

Lukašenkan hallitus on joutunut Venäjän ja muiden maiden painostuksen kohteeksi talouden vapauttamiseksi. Vaikka hallinto on vähitellen vapauttanut taloutta, pienyritykset kärsivät edelleen epäselvästä lakijärjestelmästä ja valtionyritysten yksityistämisiä myös vastustetaan. Työttömyysaste on matala (virallisesti pysynyt alle 2 %).[9]

Osana kesäkuussa 2011 käynnistynyttä kolmivuotista 178 yrityksen yksityistämisohjelmaa, muun muassa rakennus- ja huonekalualan yrityksiä on myyty esimerkiksi latvialaisille ja venäläisille ostajille. Myös tärkeän matkapuhelinoperaattori MTS:n valkovenäläisen osan 51 %:n osakekantaa on yritetty myydä useaan otteeseen, mutta pääosa ostajaehdokkaista on pitänyt pyydettyä kauppahintaa ylisuurena. Venäjältä ja muista maista on lisäksi pyritty hankkimaan lisäksi suuria, jopa 1–2 miljardin dollarin ennakkomaksuja jättimäisen Belaruskali-kaivosyhtiön tuotannosta. Kaivosyhtiö on kokonaisuudessaankin kaupan. Venäläisen sijoittajan omistama yksityinen kaivosyritys Slavkali on puolestaan rakentamassa tuotantolaitosta Ljubanin piirin kaliumsuolavarantojen hyödyntämiseksi.[28][33][34][35][36]