Valentin Pavlov

Pavlov valmistui Moskovan finanssi-instituutista vuonna 1958 ja liittyi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) jäseneksi vuonna 1962.[1] Hän oli taloustieteen tohtori ja aloitti uransa verovirkailijana.[2] Pääosan urastaan Pavlov toimi Neuvostoliiton taloushallinnossa.[3] Hän oli ylimmän taloudellisen suunnitteluelimen Gosplanin finanssiosaston johtaja vuosina 1979–1981 ja kollegion jäsen vuosina 1981–1986.[4] Mihail Gorbatšovin noustua Neuvostoliiton johtoon Pavlov oli jonkin aikaa apulaisvaltiovarainministerinä vuonna 1986 ja sen jälkeen valtion hintakomitean johtajana elokuusta 1986 kesäkuuhun 1989. Hän toteutti Gorbatšovin perestroika-politiikkaa ja uudisti hinnat.[3][1]

Pavlov tuli valtiovarainministeriksi heinäkuussa 1989 ja hänet valittiin seuraavana vuonna NKP:n keskuskomiteaan.[4] Hänen kaudellaan vapaita markkinoita alettiin varovasti avata, mutta Neuvostoliiton talousongelmat pahenivat, hyödykkeistä oli pulaa ja inflaatio sekä mustan pörssin kauppa karkasivat käsistä.[3][1]

NKP:n vanhoillisen ja uudistusmielisen siiven välissä tasapainoillut Gorbatšov nimitti vanhoillisiin luetun Pavlovin pääministeriksi Nikolai Ryžkovin tilalle 14. tammikuuta 1991. Tammi–huhtikuussa 1991 toteutettu rahauudistus eli niin sanottu Pavlovin reformi teki Pavlovista nopeasti epäsuositun kansan parissa.[1][3][4] Se käynnistyi Pavlovin ilmoittaessa 22. tammikuuta ilman ennakkovaroitusta, että vanhat 50 ja 100 ruplan setelit poistuisivat käytöstä. Kansalaisille annettiin vain muutama päivä aikaa vaihtaa vanhat setelit uusiin ja vaihto-oikeutta rajoitettiin tuhannesta ruplasta ylöspäin, joten lukemattomien ihmisten käteissäästöt muuttuivat arvottomiksi.[5][1][3] Pavlovin mukaan toimenpiteellä torjuttiin länsimaisten pankkien juoni kiihdyttää Neuvostoliiton inflaatiota laskemalla liikkeelle paljon salaa ulkomaille varastoituja seteleitä.[1][3] Pavlovin epäsuosiota syvensi huhtikuussa 1991 toimeenpantu kulutustavaroiden hintojenkorotus, vaikka hän lupasi kompensaatioita sekä sähkön, polttoaineen, votkan ja kahvin jättämistä korotuksen ulkopuolelle.[1][6]

Kesäkuussa 1991 Pavlov vaati hallituksen valtaoikeuksien lisäämistä presidentin vallan kustannuksella talouspolitiikan tehostamiseksi. Hän sai neuvostoparlamentissa tuekseen presidentti Gorbatšovia vastustaneet vanhoilliset kuten Viktor Alksnisin, mutta Gorbatšov torjui poikkeuslain.[7][8][2] Pavlov liittyi sitten 19. elokuuta 1991 perustettuun poikkeustilakomiteaan, joka yritti kaapata vallan Gorbatšovilta.[3] Pavlov sai kertomansa mukaan tietää suunnitteilla olleesta vallankaappauksesta KGB:n johtajalta Vladimir Krjutškovilta vain hieman ennen sen alkua.[1] Pavlov ilmoitti Gorbatšovin syrjäyttämisestä televisiossa, mutta ei pyrkinyt tämän paikalle. Humalatilansa ja epävarman käytöksensä vuoksi Pavlov palasi jo ensimmäisen kaappauspäivän iltana datšalleen Moskovan ulkopuolelle ja pysytteli sen jälkeen sivussa tapahtumista sairauteen vedoten.[1][3] Kaappauksen kukistuttua Pavlov erotettiin pääministerin tehtävästä 22. elokuuta ja vangittiin viikkoa myöhemmin.[3] Tammikuussa 1992 häntä vastaan nostettiin syyte.[1]

Pavlovia pidettiin Moskovan Matrosskaja tišinan vankilassa,[9] kunnes hänet päästettiin vapaaksi odottamaan tuomiota 16 kuukauden vankeuden jälkeen tammikuussa 1993. Lopullinen tuomio jäi antamatta, kun Venäjän duuman säätämä yleinen armahdus kaappaajille astui voimaan toukokuussa 1994.[1][3] Pavlov työskenteli myöhemmin pankkimaailmassa ja julkaisi Venäjän verotusta käsitteleviä teoksia.[1] Hän oli Tšasprombank-pankin pääjohtaja vuosina 1994–1996.[4] Hän kuoli 65-vuotiaana vuonna 2003.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valentin Pavlov Wikimedia Commonsissa