Valentin Ovetškin

Valentin Vladimirovitš Ovetškin (ven. Валенти́н Влади́мирович Ове́чкин; 22. kesäkuuta (J: 9. kesäkuuta) 1904 Taganrog – 27. tammikuuta 1968 Taškent) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Valentin Ovetškin syntyi pankkivirkailijan perheeseen. Varojen puutteen takia hän joutui keskeyttämään opintonsa Taganrogin teknisessä opistossa ja vuodesta 1919 lähtien työskenteli suutarina ja kulttuurityöntekijänä. Vuosina 1925–1931 hän toimi järjestämänsä maatalouskommuunin puheenjohtajana Rostovin alueen Jefremovkan kylässä. Vuonna 1929 Ovetškin hyväksyttiin NKP(b):n jäseneksi ja vuodesta 1931 lähtien hän toimi puolue- ja ammattiliittovirkailijana Kubanilla. Vuodesta 1934 lähtien hän työskenteli paikallislehtien kirjeenvaihtajana. Vuonna 1937 Ovetškin erotettiin puolueesta hänen puolustettuaan vainon kohteeksi joutunutta ystäväänsä. Toisen maailmansodan aikana hän palveli armeijassa ja työskenteli lehtimiehenä. Vuonna 1941 Ovetškin hyväksyttiin Neuvostoliiton kirjailijaliiton jäseneksi ja vuonna 1943 hänet otettiin takaisin puolueeseen.

Ovetškinin ensimmäinen kirja Kolhoznyje rasskazy (”Kolhoosikertomuksia”) ilmestyi vuonna 1935 ja sen jatko-osa vuonna 1939. Vuonna 1945 julkaistu, rintamasotilaiden sodanjälkeiseen aikaan kohdistamia odotuksia kuvaava kertomus S frontovym privetom (”Rintamaterveisin”) herätti laajaa huomiota. Vuonna 1954 pidetyssä kirjailijaliiton edustajakokouksessa Ovetškin arvosteli suorasanaisesti liiton byrokraattisuutta ja sodanjälkeisen neuvostokirjallisuuden valheellisuutta (ks. ristiriidattomuuden teoria). Ovetškinin pääteos ”Maaseudun arkea” (Raionnyje budni) koostuu Novyi mir -kirjallisuuslehdessä ja Pravdassa vuosina 1952–1956 ilmestyneistä kuvauksista, joissa hän kaunokirjallisuuden keinoin kritisoi kommunistipuolueen mielivaltaista ja tehotonta maatalouspolitiikkaa. Teoksella oli huomattava merkitys myöhemmän neuvostovenäläisen maaseutuproosan kehitykselle. Asuessaan Kurskissa vuosina 1958–1961 Ovetškin kirjoitti näytelmiä, joiden taiteellista arvoa pidetään vähäisenä.

Ovetškin toimi vuodesta 1954 lähtien Neuvostoliiton kirjailijaliiton hallituksen ja vuodesta 1958 Novyi mirin toimitusneuvoston jäsenenä. Nikita Hruštšovin uudistuksiin pettyneenä hän yritti vuonna 1961 tehdä itsemurhan, minkä seurauksena hänen toinen silmänsä sokeutui. Vuodesta 1963 lähtien kirjailija vietti hiljaiseloa Taškentissa.