Valdemar Leppänen

Valdemar ”Valtu” Leppänen on fiktiivinen henkilö Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiassa. Hän syntyy vuonna 1916 Aune Leppäselle.

Valtun isästä ei ole tietoa: Aune itse väittää tämän olevan Oskari Kivivuori, mutta asiasta ei saada varmuutta, sillä Aune on maannut Oskarin lisäksi myös Yllön Uolevin, Kiviojan Laurin, Kankaanpään Eliaksen ja Laurilan Uunon sekä Ilmari Salpakarin kanssa. Valtu tunnetaan kylällä huonokäytöksisenä ja likaisena poikana, jolla on jatkuvia ongelmia äitinsä, isovanhempiensa, opettajien ja muun kyläväen kanssa.

Kansakoulussa Valtu on alaluokkia opettavan Eila Rautajärven silmätikkuna paitsi käytöksensä, myös ulkonäkönsä vuoksi: hänellä on aina yllään rikkinäinen, isoisänsä Preetin takista pienennetty takki ja liian lyhyet housut. Kansakoulu jää Valtulta pysyvästi kesken[1], ja rippikoulu jää häneltä kokonaan käymättä kirkkoherra Lauri Salpakarin kovistelusta huolimatta.[2]

Lisäksi kylällä juorutaan yleisesti, että Aune rahoittaa Kankaanpään Eliaksen pirtuhankintoja rahoilla, jotka hän saa kunnalta Valtun hoitoa varten. Tästä seuraa se, että lastenvalvoja Janne Kivivuori uhkailee tuon tuostakin toimittavansa pojan lastenkotiin ellei tyyli muutu – tekemättä se kuitenkin jää…

Valtun isoisä Preeti Leppänen käy kartanossa päivätyössä, mikä on perheen ainoa tulonlähde. Valtun kohdattua kylätiellä kartanonomistajan ja huudeltua tälle hävyttömyyksiä kartanon pehtoori antaa Preetille lopputilin. Kartanonomistaja suostuu kuitenkin pitämään Preetin edelleen työssä kartanossa sen jälkeen, kun Preeti on käynyt pyytämässä tyttärenpoikansa käytöstä anteeksi: "Minä olen sen pojaan takia niin paljon kärsiny..."[3]

Valtu alkaa suorittaa asevelvollisuuttaan yhdessä Eero Koskelan kanssa Tampereen rykmentissä Lahden Hennalassa, mutta hän kotiutuu vasta myöhemmin, koska hänelle kertyy paljon ylipalvelusta lukuisten rikkomusten vuoksi. Jo ennen sotaväkeä, mutta varsinkin sen jälkeen Valtu on alkanut kulkea maailmalla ja viipyy usein kuukausia poissa kotoa. Kotona käydessään Valtu makailee pirtissä niin kauan, kunnes kaikki on syöty tyhjäksi. Pentinkulman nuorten kanssa Valtu ei juuri seurustele, vaan suhtautuu näiden kiljuntekoon, piioilla käynteihin ja iltamatappeluihin yliolkaisesti; hän on itse ollut vieressä, kun mies on ammuttu. Olemukseltaan Valtu on kalpea, laihahko ja huonoryhtinen nuori mies, ja vanhemmat ihmiset, jotka muistavat Valenti Leppäsen, sanovat Valtun muistuttavan enoaan, mutta vain ulkonäöltään: "Ei se [Valenti] tommonen räysä luonnoltansa ollu."[4] Erään kerran Valtu rähinöi kirkonkylässä humalaisena niin, että tarvitaan kolme poliisia, ennen kuin hänet saadaan taltutetuksi ja viedyksi poliisiautoon.[5]

Valtu menehtyy talvisodan alussa vuonna 1939 kasvoihin sattuneeseen sirpaleeseen. Hän on kylän ensimmäinen sankarivainaja ja hänet siunataan juhlallisin menoin. Ilmavaaran vuoksi siunaustilaisuus pidetään illalla, kirkko on pimennetty, ja läsnä ovat pitäjän mahtihenkilöt. Rovasti Lauri Salpakari ei aavista siunaavansa mahdollista lapsenlastaan. Suojeluskuntalaisten kantaessa Valtun arkkua alttarilta kirkon ulko-ovelle kirkkokuoro laulaa Narvan marssia.[6]