Vakionopeudensäädin

Vakionopeudensäädin (tai vakionopeussäädin)[1] on ajoneuvon varuste, joka automaattisesti ylläpitää kuljettajan säätämää ajonopeutta. Perinteistä vakionopeudensäädintä käytetään siten, että kuljettaja kiihdyttää ajoneuvon haluttuun nopeuteen ja aktivoi sitten vakionopeudensäätimen. Tämän jälkeen automatiikka pyrkii pitämään ajoneuvon nopeuden tasaisena ohjaamalla polttoaineen syöttöä moottorille. Kuljettajan painaessa jarrua tai kytkintä vakionopeudensäädin kytkeytyy pois päältä. Kiihdyttäminen ja hidastaminen on yleensä mahdollista omilla painikkeillaan.

Vakionopeudensäätimen napit Jeep Grand Cherokeen ratin vasemmalla puolen.
Vakionopeudensäätimen merkkivalo.

Uudemmissa autoissa (mm. Renault, Citroën) on yleistynyt täysin digitaalisesti ohjattava vakionopeudensäädin, johon on yhdistetty myös nopeudenrajoitin. Tällöin vakionopeudensäädintilassa kuljettaja valitsee +- ja −-näppäimillä halutun ajonopeuden. Nopeudenrajoitintilassa kuljettaja valitsee suurimman nopeuden, jota hän ei vahingossa halua ylittää. Tarvittaessa painamalla kaasun pohjaan tai painamalla ”0”-näppäintä rajoittimen saa pois päältä. Muuten nopeudenrajoitin pysyy aktiivisena koko ajan, myös jarrutettaessa ja vaihdettaessa vaihdetta. Kiihdyttäminen ja hidastaminen on mahdollista +- ja −-näppäimillä nopeudenrajoitintilassa samalla tavalla kuin nopeudensäädintilassa. Tällöin kuljettaja pitää kaasupoljinta painettuna yli sen kohdan, mitä kulloinenkin nopeus vaatisi. Nopeudenrajoitinta voikin käyttää niin maantiellä kuin ruuhkaisessa kaupunkiajossa, kun vakionopeudensäädin soveltuu ainoastaan maantieajoon.

Historia

Ensimmäisen kerran vakionopeudensäädintä käytettiin jo 1910-luvulla Peerlessin autoissa. Tuolloin käytettiin teknologiaa, jonka James Watt ja Matthew Boulton olivat keksineet vuonna 1788 veturikäyttöön. Se hyödynsi keskipakoisvoimaa säätämään kaasua moottorin nopeuden muuttuessa taakan kasvaessa (esimerkiksi noustessa mäkeä).

Nykyaikaisen vakionopeudensäätimen keksi sokea insinööri Ralph Teetor vuonna 1945. Hänen ideansa syntyi turhautumisesta, joka seurasi siitä, että hänen asianajajansa kiihdytti ja jarrutti jatkuvasti puhuessaan. Ensimmäinen auto, joka käytti Teetorin tekniikkaa, oli Chrysler Imperial vuodelta 1958. Tämä järjestelmä käytti vetoakselin pyörimistä nopeuden mittaamisen ja solenoideja kaasun säätämiseen tarvittaessa.

Lähteet
  1. Kotimaisten kielten keskus: Kielitoimiston sanakirja Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 35. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 27.5.2015.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.