Vaitiolovelvollisuus

Vaitiolovelvollisuus on henkilön velvollisuutta olla tietyissä yhteiskunnallisissa tilanteissa virkansa, toimensa tai yleisen tavan vuoksi kertomatta tietoonsa saamistaan asioista sekä asiakirjoista. Vaitiolovelvollisuuden voidaan katsoa jakaantuvan kolmeen luokkaan, jotka ovat moraalinen, juridinen ja ehdoton vaitiolovelvollisuus.

Moraalinen vaitiolovelvollisuus

Moraalinen vaitiolovelvollisuus on yleisen tavan ja käytännön kautta henkilöä koskeva velvollisuus.

Esimerkiksi seurakunnallisessa käytössä se koskee vapaaehtoista seurakuntalaista, joka menee muuten vain (ei siis seurakunnan virallisena vapaaehtoistyöntekijänä) jonkun seurakuntalaisen luokse ja kuulee tämän ripissä antaman salaisuuden. Seurakuntalaista koskee moraalinen vaitiolovelvollisuus. Moraalinen vaitiolovelvollisuus on yksilön omantunnon varassa: häntä ei rangaista salaisuuden paljastamisesta ja hänet voidaan määrätä todistamaan kuulemastaan oikeudenkäynnissä. Kieltäytymisestä saattaa seurata tuomioistuimen määräämän uhkasakon täytäntöönpano ja jos todistaja ei siitä ojennu, vankeutta enintään kuudeksi kuukaudeksi (niin sanottu painostusvankeus).[1]

Juridinen vaitiolovelvollisuus

Juridinen vaitiolovelvollisuus on lakiin kirjattu vaitiolovelvollisuus, jonka rikkomisesta on säädetty rangaistus rikoslain mukaan. Juridisella vaitiolovelvollisuudella voidaan turvata yleistä etua, jollainen voi olla esimerkiksi valtion ja yhteiskunnan turvallisuuden kannalta tärkeiden tietojen leviämisen estäminen. Toisaalta se turvaa yksityisyyden suojaa, eli perusoikeutta, joka suojaa yksilön yksityiselämää toisia yksilöitä ja yhteiskunnan puuttumisia vastaan.

Juridinen vaitiolovelvollisuus koskee useimpia valtion tai kunnan virassa olevia, jotka virkansa puolesta saavat tietää lain mukaan salassa pidettäviä asioita. Tämä koskee mm. lääkäreitä, poliiseja, tuomareita, opettajia, kouluterveydenhoitajia, sotilaita jne. Juridinen vaitiolovelvollisuus ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan siitä on Suomen laissa lukuisia poikkeuksia erityisesti viranomaisten välisten tietojenvaihdon kohdalla.

Tarkkaan ottaen juridisesta vaitiolovelvollisuudesta poikkeaminen edellyttää Suomessa käytännössä vain, että eduskunta katsoo sen aiheelliseksi ja että asiasta määrätään eduskunnan säätämällä lailla. Suomalaisessa käytännössä ei ole nähty estettä sille, että vaitiolovelvollisuudesta poikkeaminen voidaan tarvittaessa säätää myös takautuvana. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että aiemmin juridisen vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluneet tiedot, jotka kansalainen on uskonut vaitiolovelvollisena pitämänsä tahon haltuun, voidaan jälkikäteen lainmuutoksella oikeuttaa luovutettaviksi toisaalle. Tämä seuraa perustuslain säännöksestä, jonka mukaan henkilötietojen suojasta on säädettävä laintasolla.[2][3]

Poliisin vaitiolovelvollisuus

Jos poliisin virassa toimiva henkilö saa tietoonsa henkilöä koskevia arkaluonteisia asioita, jotka koskevat mm. terveydentilaa, alkoholikäyttäytymistä, psykiatrista hoitoa tai etsintäkuulutuksia, hän ei saa niitä paljastaa. Poliisien osalta vaitiolovelvollisuus ei estä ilmaisemasta tietoja, joiden ilmaiseminen on yksittäistapauksessa tarpeen hengelle tai terveydelle vaarallisen tapahtuman välttämiseen.[4]

Opettajan vaitiolovelvollisuus

Lain mukaan kunnissa opetuksen järjestämisestä vastaavien toimielinten jäsenet, opettajat, rehtorit, kouluterveydenhuollon edustajat, koulukuraattorit, koulupsykologit ja opetusharjoittelua suorittavat eivät saa sivullisille ilmaista, mitä he ovat lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan saaneet tietää oppilaiden tai laissa tarkoitetun henkilöstön taikka heidän perheenjäsentensä henkilökohtaisista oloista ja taloudellisesta asemasta. Tästä on kuitenkin laissa poikkeuksia.[5]

Asianajajan vaitiolovelvollisuus

Asianajaja tai hänen apulaisensa ei lain mukaan saa luvattomasti ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- tai ammattisalaisuutta, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.[6] Asianajajan salassapito- ja vaitiolovelvollisuus on ajallisesti rajoittamaton. Sillä, jota salassapito- ja vaitiolovelvollisuus suojaa, on kuitenkin oikeus vapauttaa asianajaja salassapito- ja vaitiolovelvollisuudesta. Asianajaja voi lisäksi vapautua salassapito- ja vaitiolovelvollisuudestaan siinä määrin kuin siihen on laista tai asianajajaliiton säännöistä johtuva velvollisuus, se on välttämätöntä asianajajan puolustautuessa itseensä kohdistuvilta vaatimuksilta tai se on asianajajan asiakkaaltaan olevan saatavan perimiseksi välttämätöntä.[7]

Lääkärin vaitiolovelvollisuus

Terveydenhuollon henkilöstöllä, kuten lääkäreillä, on perinteisesti ollut vahva juridinen vaitiolovelvollisuus. Se on myös vahvasti moraalinen: esimerkiksi lääkärinvalassa valmistuva lääkäri vannoo pitävänsä salassa luottamukselliset tiedot, jotka hänelle on potilaita hoitaessaan uskottu. Tämän on katsottu olevan välttämätön edellytys luottamukselliselle hoitosuhteelle ja siten sille, että potilaat uskaltavat hakeutua lääkärin hoitoon arkaluontoisissakin asioissa. Tähänkin on Suomen nykylaissa nyttemmin säädetty lukuisia poikkeuksia: Suomessa lääkäri ei ole vaitiolovelvollinen mm. asioissa, jotka koskevat henkilön soveltuvuutta ajokortin ja aseluvan haltijaksi, vaan on tietyissä tilanteissa velvollinen luovuttamaan potilasta koskevia terveystietoja poliisille.[8] [9] [10] Julkisen sektorin psykiatrisen erikoissairaanhoidon lääkärit eivät myöskään enää ole vaitiolovelvollisia: he ovat nykyisin asevelvollisuuslain nojalla velvollisia luovuttamaan kutsuntoja varten puolustusvoimille hoidossaan olleita potilaita koskevat diagnoosi- ja lääkitystiedot ilman potilaan suostumusta. Käytännön tarkoituksena on vähentää asepalveluksen keskeyttäjien määrää. Lääkärit ovat kritisoineet tätä käytäntöä epäeettisenä ja hoitosuhteen vaarantavana. Suomen Lääkäriliitto onkin pelännyt, että käytännöstä saattaa jatkossa seurata, että nuoret avun tarpeessa olevat miespotilaat alkavat jatkossa vältellä mielenterveyshoitoon hakeutumista. Epäkohtana on myös nähty, että mikäli potilas on riittävän varakas hoidattaakseen psykiatrisia vaivojaan yksityissektorilla, hänen tietonsa pysyvät ainakin toistaiseksi salassa, toisin kuin julkisen sektorin terveydenhuollossa.[11]

Ehdoton vaitiolovelvollisuus

Suomessa ehdoton vaitiolovelvollisuus on vain yhdellä ammattiryhmällä: papeilla rippisalaisuus. He eivät saa välittää ripissä saamaansa tietoa eteenpäin missään tilanteessa. Edes henkilön antama lupa välittää tietoja eteenpäin ei ole riittävä syy poiketa tästä. Pappi ei saa missään tapauksessa välittää luottamuksellisesti saamansa tietoa.[12]

Pappi voi puhua saamistaan tiedoista yleisesti, mutta puheita ei saa pystyä mitenkään yhdistämään mihinkään konkreettiseen. Jos kyseessä on klassinen tapaus: kolmannen henkilön henkeen kohdistuva uhka, pappi voi soittaa poliisille ja sanoa: "Täällä pastori N.N. Olkaa hyvä ja suojelkaa X.X.:n henkeä." Pappi ei voi paljastaa, mistä hän on tämän tietoonsa saanut. Vastaavaa menettelyä pappi voi noudattaa myös muun törkeän rikoksen uhatessa. Joutuessaan todistamaan oikeudenkäynnissä rippisalaisuuden sitoma henkilö ei saa mainita saamaansa tietoa, tiedon antajaa tai edes sitä, että hän on rippisalaisuuden sitoma. Hänen tulee siis antaa todistuksensa kuin rippiä ei olisi edes tapahtunut.

Katso myös

Lähteet ja kirjallisuus
  1. Todistelu yleisissä tuomioistuimissa (s.28) (Arkistoitu – Internet Archive) Pdf Oikeusministeriö.fi
  2. Suomen Perustuslaki 10 § 1 mom
  3. PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO PeVL 38/2009 vp
  4. Poliisilaki 4 § ja 43 § 3 mom
  5. Perusopetuslaki 40 §
  6. Laki asianajajista 5 c § 1 mom
  7. Suomen Asianajajaliitto. Asianajajan tapaohjeet: Yleiset velvollisuudet. (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. Salassapitovelvollisuus. Therapia Fennica.
  9. Lääkärin ilmoitusvelvollisuus ajokorttilupaan ja ajo-oikeuteen liittyen. Duodecim, Terveyskirjasto.[vanhentunut linkki]
  10. Järvi, U.: Aselaki ei voi vaatia lääkäriltä kohtuuttomia. Suomen Lääkärilehti, 21.10.2010. Artikkelin verkkoversio.
  11. Kulonen, S.: Psykiatrit vastustavat asevelvollisten diagnoosien luovuttamista. Suomen Lääkärilehti, 6.8.2009. Artikkelin verkkoversio.
  12. Vilmi, U-M.: Papin vaitiolo on ehdoton. Vantaan Lauri, 13.2.2001. Artikkelin verkkoversio.
    • Kirkon työntekijän vaitiolovelvollisuus, Kirkkohallituksen julkaisuja 2002:2, ISBN 951-789-099-0
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.