Vaasan mellakka

Lapuan toisessa kansalaiskokouksessa 15. maaliskuuta lapuanliikkeen maltillisempi siipi oli pyrkinyt hillitsemään suoran toiminnan kannattajia. Kansalaiskokouksen päätteeksi oli perustettu Suomen Lukko ry. Siitä toivottiin laillisin keinoin toimivaa kanavaa, joka yhdistäisi kommunismin vastustajat lapuanliikkeen tukemana. Liikkeen pohjanmaalaisille kannattajille yhdistystoiminta ei kuitenkaan riittänyt. Vain kolmetoista päivää myöhemmin suoran toiminnan kannattajat tuhosivat Vaasassa kommunistisen Työn Ääni -lehden kirjapainon.

Iskun jälkeen lapuanliikkeen kannattajat odottivat yhteiskunnan reaktiota. Liikkeen keulakuvaksi nousi Vihtori Kosola, joka ei ollut kuulunut iskun suunnittelijoihin, mutta asettui nyt tukemaan sitä. Kulisseissa käytiin kamppailua liikkeen maltillisempien, pääosin helsinkiläisen suuntauksen ja Etelä-Pohjanmaan suoran toiminnan miesten välillä. Suoran toiminnan kannattajat haastoivat oikeuslaitoksen avoimesti. Tekoon syyllisiksi ilmoittautui 72 miestä ja kirjapainon rikkojiksi viisi miestä. Lapuanliikkeen äänenkannattajassa Aktivistissa teon kannattajiksi ilmoittautui 650 miestä. Vihtori Kosolan julkaisemassa viestissä liike ilmoittautui iskun tekijäksi, mutta kertoi myös edelleen tukevansa hallitusta.

Vaasan raastuvanoikeudessa Työn Äänen oikeusjutun käsittelyn päivämäärä oli siirretty 4. päivään kesäkuuta 1930. Tiedettiin, että päivä aiheuttaisi liikehdintää. Etsivän keskuspoliisin johtaja Esko Riekki varoitti hallitusta tulevista levottomuuksista, mutta lapuanliike kieltäytyi peruuttamasta mielenosoitustaan. Hallitus ei halunnut provosoida mielenosoitusta ylimääräisillä toimilla ja pyysi asianomistajia saapumaan paikalle ilman tukijoukkoja. Lapuanliike sen sijaan tuli paikalle joukkovoimalla. Vaasaan saapui aikaisin aamulla 1 800 lapuanliikkeen kannattajaa Suomen lipuin koristelluilla autoilla. 200 auton kulkue pysähtyi matkalla mielenosoituksellisesti hajotetun kirjapainon ja maaherran virka-asunnon eteen. Miehet tekivät kunniakäynnin Vaasan sankarihaudoille, missä laulettiin virsiä ja isänmaallisia lauluja sekä pidettiin puheita.[1]

Eino Niemisen revittyjen housujen kaistaleet jaettiin halukkaille ”kommunisminvastaisen taistelun muistoesineinä”. Valokuvat otti helsinkiläinen lehtikuvaaja Paavo Poutiainen, joka yllytti väkijoukkoa pahoinpitelemään Niemistä saadakseen parempia kuvia.

Kansanedustaja Asser Salon kyyditys

Asianajaja Asser Salo joutuu lapualaisten muilutettavaksi Vaasan oikeustalon edustalla 4. kesäkuuta 1930.[4]

Kun Työn Äänen asianomistaja ja kommunistien kansanedustaja Asser Salo astui ulos oikeustalosta mellakka paheni. Maaherra Bruno Sarlin yritti vedota käräjärauhaan, mutta lapuanliikkeen kannattajat ottivat Salon kiinni ja veivät hänet väkivalloin paikalla odottaneeseen autoon.

Etsivä keskuspoliisi (EK) seurasi tapahtumia vierestä puuttumatta asiaan. Paikalla ollut EK:n etsivä Kosti-Paavo Eerolainen liittyi myöhemmin itse lapuanliikkeen radikaaliin siipeen. Lapuanliike oli yrittänyt Salon sieppaamista Seinäjoen asematunnelissa jo 7. toukokuuta kun oikeus oli ensimmäisen kerran kokoontunut siirtämään varsinaista käsittelypäivää.

Sieppaajat eivät osanneet päättää, mitä Salolle tulisi tehdä. Saloa uhattiin ampumisella, mutta lopulta hänet vietiin Lapualle nuorisoseuran talolle. Hänet pakotettiin vannomaan, että hän ei enää astuisi Lapualle. Tämän jälkeen Salo vietiin Viitasaarelle, jossa hänet päästettiin vapaaksi.[5] Lapuanliikkeen miehet poistuivat Vaasasta ilmoitettuaan Työn Äänen toimitukselle, ettei lehteä julkaistaisi kahden kuukauden lakkautusajan päättymisen jälkeenkään. Vaasa jäi sotilaspartioiden haltuun.

Valtiovallan kyvyttömyys yllätti kaikki osapuolet. Hallitus oli järkyttynyt, sillä lapuanliikkeen oli luultu jo laantuneen. Henkilökohtaisen uhkailun pelottaman maaherra Sarlinin mukaan Vaasaan tarvittaisiin 6 000–10 000 sotilasta hillitsemään väkijoukkoja. Vasemmistolainen ja ruotsinkielinen lehdistö vaativat tekijöiden rankaisua. Hallitus asettui kuitenkin tukemaan lapuanliikettä ja syytti Sosialidemokraatteja ja ruotsinkielisiä käsiensä sitomisesta kommunismin vastaisessa taistelussa. Toivottiin, että liikettä voitaisiin vielä hillitä myönnytyksillä ja kommunismin vastaisilla lakialoitteilla.[7]

Lapuanliike oli kuitenkin ymmärtänyt itsekin joukkovoimansa. Lapualla julistettiin ns. Lapuan laki 5. kesäkuuta 1930. Käytännössä liike hylkäsi esivallan järjestyksen ylläpitäjänä ja julisti olevansa säädettyjen lakien ja oikeuslaitoksen yläpuolella. Vihtori Kosola tapasi 8. kesäkuuta Helsingissä sekä suojeluskunnan päällikön että Suomen yleisesikunnan päällikön samalla kun istuva Kyösti Kallion johtama hallitus epäröi päätöksissään. Lapuanliike alkoi vaatia hallitusta ajamaan omia tavoitteitaan yhä voimakkaammin. Myöhemmin kesäkuussa liikkeen väkivalta, poliittinen terrori, poliittinen painostus ja vaikutusvalta kärjistyivät äärimmilleen.[7]

• Niinistö, Jussi: Lapuan Liike – Kuvahistoria kansannoususta 1929–1932. Helsinki: NIMOX KY, 2003.
• Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 9511087169. (suomeksi)
• Silvennoinen, Oula & Tikka, Marko & Roselius, Aapo: Suomalaiset fasistit : mustan sarastuksen airuet. Helsinki: WSOY, 2016. ISBN 9789510401323. (suomeksi)
• Vares, Vesa & Uola, Mikko & Majander, Mikko: Kansanvalta koetuksella. Sarjassa Suomen eduskunta 100 vuotta, Osa 3. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 9513745430. (suomeksi)

• YLEn Elävä arkisto –Kun Lapuan liike ravisteli
• Yle Arkivet: Lapporörelsen ville kuva vänstern med våld och terror