VL Pyry

Pyryn kehityksen taustalla oli hävittäjäkoneiden harppauksittain 1930-luvun aikana noussut suorituskyky, minkä seurauksena lentäjäkoulutus alkoi vaatia alkeiskoulukoneen lisäksi kehittyneempää harjoitushävittäjää. Valtion lentokonetehdas teki alustavan ehdotuksen 240 hevosvoiman Argus As 10 -V8-moottorilla varustetun[2] ”hävittäjäkoulukoneeksi” kutsumansa konetyypin suunnittelusta vuonna 1937. Tarjous tehtiin saman vuoden syksyllä 100 000 markan hintaan. Koneeseen valittiin 365 hevosvoiman Wright R-975 Whirlwind -tähtimoottori, jolla varustettuna koneen suurimmaksi nopeudeksi ennustettiin 330 kilometriä tunnissa vaakalennossa.[1]

Ilmavoimien esikunta tilasi konetyypin suunnittelun lokakuun 1937 lopulla, ja suunnitteluprojektin sai hoidettavakseen Arvo Ylinen apunaan Torsti Verkkola ja Martti Vainio. Saman vuoden joulukuussa konetyyppi sai nimen Pyry. Prototyypin tuotantoa alettiin valmistella marraskuussa 1938, ja puolustusministeriö tilasi koneen joulukuussa 750 000 markalla. Prototyyppiin valittiin suunnittelun alkuvaiheista poiketen tehokkaampi 420 hevosvoiman Whirlwind-tähtimoottori.[1]

Ilmavoimien esikunta teki toukokuun 1939 alulla alustavan tilauksen 40 Pyrystä 14 miljoonan markkan yhteishintaan, mikä tarkoitti 350 000 markkaa koneelta. Sarjakoneisiin tehtiin joukko muutoksia PY-1-prototyypistä saatujen kokemusten perustella. Muutoksia listattiin 66, ja niistä merkittävimmät kohdistuivat sivu- ja korkeusperäsimiin. Lentokonetehdas esitti ilmavoimien esivoimille vielä lisäksi lokakuussa 1939 moottoripukin pidennystä 15 senttimetrillä koneen pituusvakauden parantamiseksi. Esikunta suostui ehdotukseen, ja Pyryn tuotannon valmistelut pääsivät alulle.[1]

Syyskuussa 1939 syttynyt toinen maailmansota jäädytti merkittävän osan Pyryn ulkomaille suunnatuista osahankinnoista, ja esimerkiksi koneen paineilmalaitteet jäivät kokonaan tulematta. Lentokonetehdas kehitti puuttuville osille omat korvikkeensa keväällä 1940. Koneen rakennusta vaivasi osapuutteiden lisäksi tiettyjen yleisraaka-aineiden, kuten teräksen ja duralumiinin, vaikeutunut saatavuus.[1]

Sarjatuotantoa oltiin vasta valmistelemassa, kun lentokonetehdas määrättiin hajasijoitettavaksi syksyllä 1939. Konetyypin runkotyöt sijoitettiin Viialaan ja siipi-, sekä potkurityöt Kylmäkoskelle. Runkojen ja siipien valmistus tyrehtyi lähes alkuunsa kummallakin paikkakunnalla.[1] Sarjatuotantotöiden tilannetta selvitettiin ilmavoimien esikunnalle kirjeessä elokuussa 1940. Tuotantoa varten tarvittuja varusteita ja raaka-aineita puuttui edelleen, ja Pyry-sarja oli asettunut pitkän aikaa kiireellisyyden suhteen tehtävien häntäpäähän. Ongelmista huolimatta tehdas arvioi saavansa ensimmäisen sarjakoneen valmiiksi marraskuussa 1940 ja koko sarjan seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä.[1]

Syyskuun 1940 puolivälissä Pyryjä oli rakenteilla 20. Ensimmäinen kone vietiin tehtaan pääkonttorin käskystä lähes aikataulussa läpi ja lastattiin junaan toimitusta varten 23. marraskuuta 1940. Seuraava kone, PY-3, valmistui joulukuussa 1940. Tuotanto kiihtyi alkuvuodesta, ja tammikuussa 1941 oli toimitettu jo yhdeksän Pyryä. Helmikuussa koneita valmistui kaksi joka viikko. Viialan käyttö Pyryn tuotannossa päättyi huhtikuussa 1941, jolloin suurin osa konesarjasta oli jo toimitettu. Huhtikuun jälkeen tehdas toimitti vielä neljä konetta toukokuussa ja viimeiset kaksi kesäkuussa. Sarja oli myöhässä tilaushetkellä määritetystä aikataulusta noin puoli vuotta, ja sen kustannukset olivat nousseet kokonaisuudessaan noin viidellä miljoonalla markalla. Konekohtaiseksi hinnaksi tuli lopulta noin 484 000 markkaa, ja yhden sarjakoneen valmistukseen kului keskimäärin noin 11 750 tuntia.[1]

Pyryjä Vesivehmaalla kesäkuussa 1943. Kuvan etualalla oleva kone on trapetsisiivellä varustettu PY-24.

Kärkisakkausongelman ratkaisemiseksi Pyryyn suunniteltiin vuoden 1940 lopulla ”BW-tyyppinen” trapetsisiipi. Uudella siipikonstruktiolla oli tarkoitus tehdä rakenteellisia kokeita VL Myrsky -hävittäjää varten. Siipi asennettiin kaikkiaan neljään koneeseen (PY-1, -24, -32 ja -37).[2] Trapetsisiipi paransi Pyryn sakkausominaisuuksia, mutta heikensi samalla pituusvakautta. Koesiivistä luovuttiin kaikissa muissa koneissa PY-1:tä lukuun ottamatta,[2] jossa niitä käytettiin koneyksilön käytöstä poistumiseen saakka.[1] Muissa koneissa tyydyttiin marraskuussa 1941 Viljo Rekolan ehdotuksesta asennettuihin siivenkärkien solarakoihin.[2]

Trapetsisiipien jälkeen lentokonetehdas ehdotti käyttökelvottomiksi todetuista Caudron C.714 -hävittäjistä saatujen Renault-moottorien asentamista neljään Pyryyn. Ehdotuksen yhteydessä esitettiin myös sisäänvedettävien laskutelineiden asentamista. Moottorien vaihtaminen ja sisäänvedettävien laskutelineiden asentaminen tosin jäi toteuttamatta ehdotuksen hautautuessa.[1]

Konetyyppi joutui lentokieltoon maaliskuun lopulla 1942 hajonneiden peräsintukien takia. Ongelma ratkaistiin muuttamalla yksiosaiset tuet kaksiosaisiksi V-tuiksi, mikä taas vastaavasti pahensi koneen peräpainoisuutta. Painopisteen ongelmat ratkesivat lopullisesti vasta vuonna 1944, kun moottoripukkia jatkettiin 16,5 senttimetrillä ja koneen akku siirrettiin ohjaamon takaa tuliseinään.[2]

Prototyyppi saatiin valmiiksi ja ensilento suoritettiin aikataulussa 29. maaliskuuta 1939 Pyhäjärven jäältä. Koneen ensilennon lensi Jorma Visapää, jonka jälkeen koneella lensivät keväällä läpi viedyn koelento-ohjelman aikana Koelentueen lentäjät lentomestari Heiskala ja kapteeni Ehrnrooth. Koelennoista jäänyt yleisvaikutelma oli positiivinen, mutta konetta lentäneet löysivät siitä myös paljon parannettavaa. Kehittämistä tarvitsevina piirteinä nähtiin esimerkiksi koneen vakaus, yliherkkä ohjaus ja Handley-Page-solakoista huolimatta esiintynyt pyrkimys kärkisakkaukseen.[1] Solakot poistettiin hyödyttöminä prototyypistä jo koelentovaiheessa.[2]

PY-4 lennolla Vesivehmaalla joulukuussa 1941.

Ensimmäinen sarjakone, PY-2, luovutettiin Tampereella lentovarikolle tammikuussa 1941 ja viimeinen, PY-39, saman vuoden kesäkuussa.[1] Pyryjä käyttivät pääasiassa täydennyslentolaivueet ja lentosotakoulu. Sotien jälkeen jäljellä oli 25 konetta, jotka pysyivät maassa syyskuusta 1944 elokuuhun 1945 kestäneen Valvontakomission asettaman lentokiellon takia.

Pyryn oli ensiarvoisen tärkeä rooli ilmavoimien hävittäjälentäjäkoulutuksessa,[1] vaikka kone olikin vaikea lennettävä loppuun saakka erilaisista parannuksista huolimatta. Kokeneemmat lentäjät pitivät Pyryä erinomaisena taitolentokoneena sen keveiden ohjainten ansiosta.[2]

Konetyypin 56 600 lentotunnin aikana konekannasta tuhoutui 68 prosenttia, 28 kaikkiaan 41 koneesta. Onnettomuuksissa kuoli 27 henkilöä.[1] Pyryillä koulutettiin kaikkiaan noin 700 lentäjää.[2]