VHF (taajuusalue)

Pääartikkeli: Ilmailu-VHF

Pääartikkelit: Meri-VHF ja Meri-VHF-kanavien taajuudet ja käyttötarkoitukset

Alustenvälinen kommunikointi hoidetaan rannikoalueilla pääosin VHF-taajuuksilla, kuten myös laivojen kommunikointi satamien, viranomaisten ja muiden rannikkoradioasemien kanssa. Meri-VHF:n taajuuksia (156–162 MHz) saa käyttää rannikkolaivurin radiotodistuksen hankkinut lähetysluvan saaneen radioaseman kautta. Liikenne on pääosin salassa pidettävää. Hätäradioliikenteessä kuitenkin on sallittua poiketa määräyksistä heitteillepanon tai heitteillejätön ehkäisemiseksi, ihmishengen pelastamiseksi.

Meri-VHF on osa maailmanlaajuista merenkulun hätä- ja turvallisuusradiojärjestelmää.

Taajuudet on jaettu kanaviin 25 kHz:n välein ja eri kanavia määrätty erilaiseen käyttöön. Tärkeimpiä kanavia ovat kutsu-, turvallisuus- ja hätäliikennekanava 16 (156,800 MHz) ja digitaalinen selektiivikutsukanava 70 (156,525 MHz). Vapaa-ajan alukset saavat käyttää alusten väliseen liikenteeseen varattuja kanavia, mutta lisäksi muutama kanava on varattu erityisesti niiden käyttöön, Pohjoismaissa ja Virossa L1 ja L2 (155,500 MHz ja 155,525 MHz), Suomessa ja Norjassa myös L3 (155,650 MHz).

Suomen puolustusvoimien yhtymän viestijärjestelmä-2:een kuuluva hyppivätaajuuksinen radio, israelilaistyyppinen tanskalaislisenssillä valmistettu LV 241 -pataljoonaradio

Alue mahdollistaa suuren tiedonsiirtokapasiteetin (teoreettisesti esimerkiksi 10 800 kappaletta 25 kHz:n puheradiokanavia), ja antenni on kohtuullisen kokoinen liikkuvaankin käyttöön (aallonpituus 10–1 m). Ongelmia ovat lähinnä maaston vaikutus maavoimien ja merivoimien toiminnassa. Tyypilliset puheradioiden sotilastaajuudet sijoittuvat aallonpituuksille 30–80 MHz, joilta on poistumassa yleisradiotaajuus UKV Itä-Euroopassa.

VHF-alue jakautuu pienempiin alueisiin ja näihin kuuluu myös ULA-taajuusalue (VHF II; eli FM-alue), jolla lähetetään yleisradiotoiminnan taajuusmoduloitua yleisohjelmaa sekä Länsi-Euroopan standardin mukaiset VHF I ja VHF III -alueiden televisiolähetykset kanavilla 2-4 (VHF I, 47–68 MHz) ja 5–12 (VHF III, 174–230 MHz). Tosin analogitelevisiolähetysten väistyttyä taajuudet on jaettu uudelleen, mutta edelleen käytetään alialueista järjestysnumeroja I, II ja III.[2]

VHF-alueella toimivat myös eräät sotilas- ja säätutkat. VHF-alueen ominaisuuksien vuoksi säätutkat voivat seurata ilmamassojen liikkeitä ja säänmuutoksia. Sotilaskäytössä olevilla VHF-tutkilla saadaan ilmaisu muilla taajuusalueilla toimiville tutkille lähes näkymättömistä häivekoneista.[3][4]

Pääartikkeli: RHA68

RHA68 on taajuusalueella 67,500–72,325 MHz Suomessa toimivien radiopuhelinten kansallinen standardi. Laitteet on tunnettu Suomessa myös nimellä metsästys-VHF tai jahti-VHF. Tämän tyyppisistä radiopuhelimista täytyi Suomessa maksaa vuoden 2016 loppuun taajuusmaksu.[5]

VHF-alueella on kolme amatööriradiotaajuusaluetta.

Kahdelle metrille IARU suosittelee sähkötykselle aluetta 144,000–144,150 MHz[6]. Neljän metrin amatööriadioaaltolue menee osittain päällekkäin RHA68-radioaaltoalueen kanssa. Perusluokan radioamatööri saa lähettää taajuudella 70,200 MHz 30 W:n teholla ja yleisluokan radioamatööri 100 W:n teholla toissijaisesti. Ensisijaisesti taajuus on RHA68-metsästysradion 5 W:n kanavan 13E. Näin ollen 70,200 MHz on ainoa taajuus, jolla muut voivat lähettää samalla taajuudella kuin radioamatöörikin. Tämän avulla voidaan muodostaa runkoyhteys RHA68:n ja amatööriradion välille. (Modulaatiotyyppi ei tosin ole amatööreillä kyseisellä taajuudella FM vaan muut lähetelajit, amatöörien NFM taajuudet 70.2625, 70.275 ja 70.2875, RHA68 radioissa ei tunnetusti ole CW/SSB tukea)

Alue mahdollistaa suuren tiedonsiirtokapasiteetin (teoreettisesti esimerkiksi 10 800 kappaletta 25 kHz:n puheradiokanavia), ja antenni on kohtuullisen kokoinen liikkuvaankin käyttöön (aallonpituus 1–10 m). Ongelmia ovat lähinnä maaston vaikutus maavoimien ja merivoimien toiminnassa. Tyypilliset puheradioiden sotilastaajuudet sijoittuvat aallonpituuksille 30–80 MHz.

Metsän lisävaimennus alkaa VHF-alueen alapäästä. Käytännössä pitkien yhteyksien saaminen metsän sisällä on koko VHF-alueella alapäästä alkaen mahdotonta..[7]

Antenneina sotilaspuheradioissa käytetään piiska-antennia tai pitkälanka-antennia, joka voi olla taivutettu myös puolirombiantenniksi.