V. J. Sukselainen

Sukselainen poikkesi perusmaalaisliittolaisesta varsinkin tullessaan Maalaisliiton puheenjohtajaksi 1945. Silloinen oikeusministeri ja poliitikkona jo varsin kiistelty Urho Kekkonen ajoi voimakkaasti Sukselaista uudeksi puheenjohtajaksi Viljami Kalliokosken tilalle. Hän ei ollut maanviljelijä vaan "lukeneistoa" – puolueensa ensimmäinen yliopistopiireistä valittu puheenjohtaja[13] – ja edeltäjiinsä verrattuna nuori, 38-vuotias. 1950-luvun alussa Sukselainen kuitenkin osti pienehkön maatilan Kiskosta Salon lähistöltä ja hoiti sitä koko poliittisen uransa ajan.[14]

Jo ennen tuloaan Maalaisliiton puheenjohtajaksi Sukselainen vakuuttui siitä, että puolueen organisaatio oli perusteellisesti remontoitava. Hän uudisti puoluehallintoa ja pyrki saamaan naisia ja nuoria mukaan puolueen toimintaan. Sukselaisen työn tulokset näkyivät jo vuoden 1948 eduskuntavaaleissa, joissa Maalaisliiton eduskuntaryhmästä tuli 56 kansanedustajalla eduskunnan suurin.[15] Myös Sukselainen itse nousi Turun läänin eteläisestä vaalipiiristä kansanedustajaksi hyvin suuressa määrin puoluesihteeri Arvo Korsimon tuella. Tästä huolimatta Sukselaisen ja Korsimon välit eivät koskaan muodostuneet luottamuksellisiksi.[16] Sukselaisen puheenjohtajakaudella Maalaisliiton jäsenmäärä nousi vajaasta 30 000:sta liki kymmenkertaiseksi.[17] Johannes Virolaisen mielestä nimenomaan Sukselainen, eikä niinkään Korsimo, oli Maalaisliiton järjestökoneiston varsinainen rakentaja.[18]

Sukselaisen tultua syksyllä 1954 nimitetyksi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajaksi hänen työmääränsä tässä laitoksessa lisääntyi jatkuvasti ja siinä määrin, ettei häneltä enää riittänyt aikaa puoluejohtajan tehtävien täysipainoiseen hoitamiseen. Näin Maalaisliiton johtaminen jäi yhä enemmän varapuheenjohtaja Johannes Virolaisen harteille. Virolainen ryhtyi puuhaamaan myös puolueen nimen vaihdosta, mitä Sukselainen asettui vastustamaan.[19]

Johannes Virolaisen mukaan Kekkosen ja Sukselaisen välisessä yhteistyössä Sukselainen oli lojaali Kekkoselle, mutta hän ei ollut mikään intomielinen Kekkosen ihailija, vaan heidän suhteensa olivat viileän asialliset. Luonteeltaan miehet olivat lähes toistensa vastakohdat: siinä missä Kekkonen oli erittäin aktiivinen, räiskyvä ja herkästi toisia arvosteleva, Sukselainen oli pidättyväinen eikä millään tavoin pyrkinyt tuomaan itseään esille. Kun Fagerholmin hallitus oli keväällä 1957 kaatunut sosialidemokraattien sisäisiin kiistoihin, Kekkonen antoi Sukselaiselle tehtäväksi muodostaa Maalaisliiton johtama vähemmistöhallitus. Hallituksen kokoonpano vaihteli sen toimikauden aikana niin paljon, että julkisuudessa puhuttiin hallituksen eri "painoksista". Kekkosen vaatimuksesta Sukselaisen oli otettava hallitukseensa loppukesällä 1957 mukaan sosialidemokraattien opposition edustajina niin kutsutut "ottopoikaministerit", mikä herätti SDP:ssa suurta kiukkua.[20]

Fagerholmin kolmannen hallituksen toimikausi päättyi niin kutsuttuihin yöpakkasiin. Presidentti Urho Kekkonen olisi halunnut uudeksi pääministeriksi Kauno Kleemolan, mutta Maalaisliiton eduskuntaryhmä asettui niin voimakkaasti kannattamaan Sukselaista, että Kekkosen oli annettava uuden hallituksen muodostaminen Sukselaiselle. Tosiasiassa Sukselaisen käteen lyötiin Tamminiemessä laadittu ministerilista, jossa oli mukana Kekkosen luottomies Arvo Korsimo. Kapeasta pohjastaan huolimatta Sukselaisen hallitus osoittautui erittäin sitkeähenkiseksi. Se istui tammikuusta 1959 kesään 1961 saakka ja nousi hallitusten ikätilaston kolmannelle sijalle. Ulkoministeri Ralf Törngrenin kuoltua toukokuussa 1961 Sukselainen hoiti kuukauden ajan myös ulkoministerin tehtäviä, kunnes Ahti Karjalainen tuli tälle paikalle aloittaen samalla pitkän ulkopoliittisen uransa. Suurin ulkopoliittinen kysymys Sukselaisen toisen hallituksen toimikaudella oli Suomen liitännäisjäsenyys Euroopan vapaakauppajärjestössä (EFTA), joka toteutui sitkeiden neuvottelujen jälkeen heinäkuun alussa 1961.[21]

Vuonna 1961 Helsingin hovioikeus tuomitsi Sukselaisen viralta pantavaksi Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan virasta virkarikoksen vuoksi.[22] Tuomio kuitenkin kaatui korkeimmassa oikeudessa, ja Sukselainen palasi Kelan pääjohtajan virkaan, mutta ei pääministeriksi.[23]

Kekkonen piti hänen suhteitaan virolaisiin opiskelutovereihin vaarallisina. Neuvostoliittolainen lehti oli julkaissut valokuvan, jossa kaksi Helsingin yliopiston osakuntien ylioppilasta oli vienyt onnitteluadressin Ruotsissa asuneille Viron pakolaishallitusta kannattaville ylioppilaille. Maalaisliiton vuoden 1964 puoluekokouksessa istuva puheenjohtaja Sukselainen hävisi Johannes Virolaiselle niukasti äänin 888–866.[11] Sukselaisen kaatamiseen osallistui myös Arvo Korsimo, joka oli vuonna 1960 joutunut jättämään puoluesihteerin paikan ja hautoi tästä kostoa Sukselaiselle.[17]

V.J. Sukselaisen hauta Espoon tuomiokirkon hautausmaalla

Sukselaisen ja Virolaisen suhteet viilenivät kesän 1964 puoluekokouksen jälkeen. Valmistauduttaessa vuoden 1982 presidentinvaaliin Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen hankki Sukselaisen tuen K-linjan miehittämän puoluejohdon ehdokkaalle Ahti Karjalaiselle taistelussa Keskustan presidenttiehdokkaasta. K-linjan poliitikot olettivat Sukselaisen olevan syrjäyttämisestään edelleen katkera Virolaiselle.[24] Karjalaisen ja Virolaisen kannattajien välisen taistelun kiihtyessä Sukselainen vetosi puolueen yhtenäisyyden puolesta ja katsoi, ettei puolueen ollut ehdottomasti pakko asettaa omaa ehdokasta, "ellemme sitä puolueelle vahinkoa tuottamatta osaa".[25]