V. A. Koskenniemi

Koskenniemi teki voimakkaan läpimurron runoilijana esikoiskokoelmallaan Runoja (1906), kaikkiaan hänen tuotantonsa käsittää kymmenen runokokoelmaa. Hänen runouttaan leimaavat toisaalta eurooppalainen kulttuuriperintö, etenkin 1800-luvun romanttinen lyriikka ja antiikin mytologia, toisaalta kansalliset ja isänmaalliset aiheet. Koskenniemen runous oli perinteistä, mittaan ja loppusointuun nojaavaa, ja hän suhtautui varauksellisesti moderniin, vapaamittaiseen ja loppusoinnuttomaan lyriikkaan, jonka parhaista edustajista hän silti kirjoitti myös myönteisiä arvioita. Runotuotantonsa ohessa hän loi uraa johtavana kulttuurikriitikkona useissa lehdissä, pisimpään sanomalehti Uudessa Suomessa ja päätoimittamissaan aikakauslehdissä Valvojassa ja Ajassa. Koskenniemi kutsuttiin 1921 vastaperustetun Turun yliopiston kirjallisuustieteen professoriksi, ja hän vaikutti pitkään myös saman yliopiston rehtorina. Kirjallisuustieteilijänä hän keskittyi suurena esikuvanaan pitämänsä Goethen tuotannon tutkimiseen ja suomentamiseen.

Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi. Häntä arvostelivat sekä poliittinen vasemmisto, joka karsasti hänen oikeistolaisuuttaan ja sodan aikaisia saksalaissympatioitaan, että modernistinen kirjailijapolvi, jolle hän oli vanhentuneiden tyyli-ihanteiden henkilöitymä. Kritiikistä huolimatta Koskenniemi sai nimityksen akateemikoksi 1948 ja säilytti vaikutusvaltaisen aseman suomalaisessa kulttuurielämässä kuolemaansa asti.

Koskenniemi oli kotoisin Oulusta, kirjoitti ylioppilaaksi Oulun lyseosta 1903 ja opiskeli Helsingin yliopistossa, josta valmistui maisteriksi 1907. Opiskelujen aikana hän toimi toimittajana uudistusmielistä sosialismia edustavassa Raataja-lehdessä. Vuoteen 1921 Koskenniemi toimi kriitikkona ja vapaana kirjoittajana. Vuonna 1921 hän sai professuurin Turun yliopistosta, jonka rehtorina hän toimi 1924–1932. Koskenniemen kansallismielisyys heijastui monista hänen runoistaan ja sanoituksistaan, kuten Lippulaulusta ja Finlandiasta. Koskenniemi oli aikansa suosituin suomenkielinen runoilija Eino Leinon jälkeen ja merkittävä kulttuuriauktoriteetti.

V. A. Koskenniemi matkusti vuonna 1936 natsi-Saksaan luennoimaan Itä-Euroopan tutkimusseuran kutsumana. Matkaltaan Koskenniemi kirjoitti matkakuvauksen Havaintoja ja vaikutelmia Kolmannesta valtakunnasta, jossa hän kuvaa Saksan poliittista tilannetta ja muita kohtaamiaan ilmiöitä. Kirjoituksista välittyy myös Koskenniemen kansallissosialismia ja fasismia kohtaan tuntema sympatia, sillä aatteina ne kohtasivat hänen nationalistisen ja konservatiivisen maailmankatsomuksensa. Oswald Spenglerin Länsimaiden perikato vaikutti vahvasti Koskenniemen ajatteluun, ja hän uskoi länsimaisen kulttuurin olevan vaarassa romahtaa muun muassa liiallisen vapauden ja demokratian seurauksena.

Vuonna 1941 Koskenniemi valittiin natsi-Saksan luoman Euroopan kirjailijaliiton varapuheenjohtajaksi Weimarin kirjailijapäivillä. Tämä kostautui Koskenniemelle Suomen irtauduttua aseveljeydestä Saksan kanssa. Hän selviytyi kunnialla sodan jälkeisistä saksalaismyönteisiin kohdistuneista vainoista, joita muun muassa runoilija ja toimittaja Viljo Kajava joutui pakenemaan Ruotsiin. Koskenniemi kuitenkin ajautui sivuun kulttuurivaikuttajan roolistaan. Tätä edesauttoi Raoul Palmgrenin vuonna 1947 julkaistu kirjoitus Hautakirjoitus Koskenniemelle, jonka mukaan hän oli ”venäläisen kulttuurin vihollinen ja Neuvostoliiton vastaisen shovinismin edustaja.”

Koskenniemen runoja ovat säveltäneet muun muassa Kaj Chydenius, Ossi Elokas, George de Godzinsky, Ilmari Hannikainen, Väinö Hannikainen, Paavo Heininen, Lauri Ikonen, Armas Järnefelt, Heino Kaski, Yrjö Kilpinen, Heikki Klemetti, Pekka Kostiainen, Otto Kotilainen, Felix Krohn, Kauko Kuosma, Toivo Kuula, Helvi Leiviskä, Eino Linnala, Leevi Madetoja, Erkki Melartin, Aarre Merikanto, Oskar Merikanto, Selim Palmgren, Olavi Pesonen, Tauno Pylkkänen, Väinö Raitio, Sulho Ranta, Arvo Räikkönen, Toivo Saarenpää, Wilho Siukonen, Ahti Sonninen, Heikki Suolahti, Martti Turunen, Kalervo Tuukkanen ja Harri Wessman. Hän on Eino Leinon ohella eniten sävellettyjä runoilijoitamme. Jotkin V. A. Koskenniemen runot (kuten "On suuri sun rantas autius") ovat lauluina niin tunnettuja, että niitä yleisesti luullaan kansan suusta syntyneiksi.

Koskenniemi kuoli Turussa 4. elokuuta 1962. Hänet on haudattu Turun hautausmaalle.[1]

Koskenniemeä kannetaan muoto­kuvansa paljastukseen vuonna 1956.

V. A. Koskenniemen puoliso oli vuodesta 1922 filosofian maisteri Vieno Pohjanpalo (1897–1989), jonka isä oli tehtailija Juhani Pohjanpalo. Heillä oli kaksi lasta, englantilaisen filologian professori Inna Koskenniemi ja hovioikeudenneuvos Hannu Koskenniemi.[2] V. A. Koskenniemen pojanpoika, akatemiaprofessori Martti Koskenniemi on kansainvälisesti arvostettu kansainvälisen oikeuden tutkija.[3] Toinen pojanpoika on sisäasiainministeriön hallitusneuvos Eero Koskenniemi.

V. A. Koskenniemen nimeä kantavat V. A. Koskenniemi -palkinto ja V. A. Koskenniemi -mitali. Turussa on Koskenniemenkatu, jonka varrella on hänen muistomerkkinsä ”Muusat”.[4] Turun yliopiston ylioppilaskunta on nimennyt V.A. Koskenniemen kunniajäsenekseen. Koskenniemen muistoa vaalii V. A. Koskenniemen Seura.[5]

Turussa vuonna 1940 löydetty pikkuplaneetta 1697 Koskenniemi on nimetty V. A. Koskenniemen mukaan.[6]

• Häikiö, Martti: V. A. Koskenniemi: Suomalainen klassikko. 1. Lehtimies, runoilija, professori 1885–1938. 2. Taisteleva kirjallinen patriarkka 1939–1962. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35738-5.
• Siltala, Touko (toim.): Kurkiauran varjo: Esseitä V. A. Koskenniemestä. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-13089-3.
• Parkkinen, Jukka & H. K. Riikonen (toim.): Hetki ja ikuisuus: Kirjoituksia V. A. Koskenniemestä. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-7220-14-6.
• Toivonen, Markku: Laulava hiljaisuus: Runomitat ja V. A. Koskenniemi. Turku: Sigillum, 2019. ISBN 978-952-94-2430-6.

• Sitaatteja aiheesta V. A. Koskenniemi Wikisitaateissa
• V. A. Koskenniemi. Kirjasampo.
• Oulun kaupunginkirjaston V. A. Koskenniemi -sivusto.
• Vapaasti ladattavia V. A. Koskenniemen teoksia Project Gutenbergissä.
• Koskenniemi, eksistentialisti. YLEn Elävä arkisto.
• V. A. Koskenniemen seura. (Arkistoitu – Internet Archive)
• V. A. Koskenniemi. 375 humanistia 17.2.2015. Helsingin yliopisto.
• Koskenniemi, V. A. hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Aleksi Kauppisen pienoiselokuva Koskenniemi, mitä sitten?
• Eero Salovuori : Runoilija professori. Käynti Turun suomalaisen yliopiston rehtorin, prof. Koskenniemen kodissa, Suomen Kuvalehti, 10.03.1928, nro 11, s. 13, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot