Vălko Tšervenkov

Tšervenkov syntyi Zlatitsassa Bulgariassa. Hän liittyi kommunistisen puolueen jäseneksi vuonna 1919 ja osallistui kommunistisen nuorisojärjestön toimintaan ja sanomalehden toimittamiseen. Hän osallistui epäonnistuneeseen syyskuun 1923 kansannousuun ja tuomittiin kuolemaan, mutta annettiin siirtolaisena siirtyä Neuvostoliittoon.[1].

Vuonna 1925 Tšervenkov pakeni Neuvostoliittoon. Hän opiskeli Marx-Leninin koulussa Moskovassa ja lopulta toimi sen johtajana. Hän tuli Josif Stalinin kannattajaksi ja oli tunnettu kommunistisen opin asiantuntija. Hänet palkattiin asiamieheksi NKVD:n salanimellä "Spartak"[2] Vuonna 1941 Tšervenkovista tuli radioaseman johtaja, joka lähetti Saksan vastaisia ja kommunistisia viestejä Bulgarian kansalle.

Vuonna 1944 Tšervenkov palasi Bulgariaan poliittiseen työhön Georgi Dimitrovin kanssa. Tšervenkov valittiin hallituksen jäseneksi toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945. Hänet valittiin kulttuuriministeriksi vuonna 1947 ja varapääministeriksi vuonna 1949. Pian varapääministeriksi tulon jälkeen Bulgarian johtaja Georgi Dimitrov kuoli ja Bulgarian väliaikaisesti hyväksytyn kollektiivisen johdon kanssa Tšervenkovista tuli kommunistipuolueen pääsihteeri ja Vasil Kolarovista pääministeri. Kolarov kuoli vuonna 1950, ja Tšervenkov siirtyi 2. helmikuuta 1950 pääministeriksi[3] Neuvostoliiton hyväksymänä.

Tšervenkovin politiikka muistutti läheisesti Neuvostoliiton politiikkaa ja Tšervenkov sai lempinimen "Pikku Stalin".[4] Hänen politiikkansa oli puolueen linjan säilyttäminen, mielivaltainen kulttuurin tukahduttaminen ja taiteessa suosittiin vain sosialistista realismismia, henkilöpalvonta ja eristäytynyt ulkopolitiikka. Vuonna 1950 käynnistettiin yhteisomistuksen kampanja. Vuoteen 1951 Tšervenkov hääti viidesosan puolueen jäseniä, mukaan lukien monet korkeat virkamiehet ja hänen kampanjansa oli täydellinen puoluekuri. 460 000 jäsenestä 100 000 erotettiin kommunistipuolueesta 1953.[5] Vaikka Tšervenkovin henkilöpalvonnan malli oli samanlainen kuin Stalinin, hän henkilökohtaisesti hyväksyi sen vain nykyisen poliittisen tilanteen välttämättömyytenä.

Teollistamisen rakennushankkeiden aikana vuoteen 1953 saakka, Bulgaria oli katkaissut taloudelliset suhteet länteen ja 90% viennistä ja tuonnista oli Neuvostoliiton kanssa käytävää kauppaa. Tšervenkovin hallitus käytti pelottelua ja syrjintää lisätäkseen yhteisomistukseen kannattavuutta. Vuosina 1950-1953 valtion peltopinta-ala kasvoi 12 %:sta 61 %:iin[6]. Huolimatta yhteisomistuksen ponnisteluista vuosina 1949-1953 viisivuotissuunnitelma ei päässyt tavoitteeseensa: tuli -0,9% tappio maataloudessa kaudella, vaikka samaan aikaan teollisuudessa oli merkitty 20,7% kasvua, kun koko talouden kasvu oli 8,4%[7].

Tšervenkov oli alkanut suuntautua pois stalinistisen linjalta ennen tämän kuolemaa. Vuonna 1953 Kreikan ja Jugoslavian suhteet solmittiin uudelleen, joitain poliittisia armahduksia myönnettiin, ja suunnittelijat keskustelivat kulutustavaroiden tuotannon lisäämisestä ja hyödykkeiden hintojen alentamisesta. Kun 1953 Tšervenkovilla oli epävarma asema ja hän teki useita vaiheita saadakseen poliittista tukea - hän luopui puolueen johdosta vuonna 1954, vähensi Neuvostoliiton vaikutusta Bulgarian taloudelliseen ja poliittiseen elämään, hidasti kollektivisointia ja vapautti joitakin kymmeniä tuhansia poliittisia vankeja vuonna 1955. Huhtikuussa 1956 Hruštšovin destalinisaation seurauksena, Bulgarian kommunistinen puolue tuomitsi stalinismin ja Tšervenkovin autoritaarisuuden. Hän erosi samana vuonna.[8] Vuosina 1962 ja 1969 hänen jäsenyytensä puolueessa lakkautettiin.