Värirotu

Värirekisterien olemassaolo johtuu muun muassa Yhdysvaltojen yleisimmän hevosrodun eli quarterhevosen tiukoista väritysvaatimuksista: hevosten tulee olla yksivärisiä ja mielellään mahdollisimman pienimerkkisiä. Vaikka rodussa hyväksytään kaikki yksiväriset väritykset, tiettyjä värejä on pidetty epätoivottavina. Värien monimutkaisen periytymisen vuoksi yksivärisenkin näköisistä vanhemmista voi syntyä selkeästi kirjava jälkeläinen; vaikka tällainen yksilö olisi rotupuhdas, sitä ei hyväksytä quarterhevosrekisteriin. Nykyinen paint-rotu sai alkunsa juuri tällaisista "yllätyskirjavista" hevosista. Myös sabinorekisteri perustuu suurilta osin roturekisteriinsä liian suurimerkkisiin quarterhevossabinoihin.

Toinen ja todennäköisesti tärkeämpi syy värirotujen syntyyn on ollut ihmisten viehtymys epätavallisiin ja silmää miellyttäviin värityksiin; esimerkiksi palominorekisteriin hyväksyttävän hevosen on oltava "vastalyödyn kultakolikon värinen". Yhdysvaltojen suuri hevosmäärä ja valtarotu quarterhevosen laaja värikirjo ovat mahdollistaneet väriin perustuvien rekisterien perustamisen ja ylläpidon. Joihinkin värityksiin liittyy myönteisiä mielikuvia hevosen luonteesta, suorituskyvystä tai rakenteesta, vaikka värillä ei tiettävästi mitään suoraa yhteyttä tällaisiin ominaisuuksiin olekaan.

Monet värirekisterit asettavat hevosille värityksen lisäksi myös esimerkiksi kokovaatimuksia. Usein tietyt rodut ovat erityisen haluttuja. Laajimmissa värirekistereissä voidaan hevosia karsia myös rakenteen perusteella, jolloin rekisterin sisäinen jalostus voi saada jo rotujalostuksen piirteitä.

Värirotujen värijalostus voi olla erittäin haastavaa: esimerkiksi voikkoja keskenään paritettaessa syntyy 50 % todennäköisyydellä voikko varsa, 25 % todennäköisyydellä tavallinen ruskea rautias ja 25 % todennäköisyydellä kelmeänvaalea valkovoikko. Toisaalta samankaltaisten värien virheellinen tunnistus voi aiheuttaa jalostuksessa epätoivottuja tuloksia: ruunivoikoksi tulkittu ruunihallakko voi tuottaa parhaimmillaankin vain 50 % todennäköisyydellä ruunivoikon tai ruunihallakon jälkeläisen (kun ruunikkovärin periytyminen on varmaa ja toinen vanhempi on ruunivoikko). Ruunivoikonhallakkoa ei oteta laskelmassa huomioon, koska sen miltei valkorunkoinen fenotyyppi eroaa selvästi sekä ruunihallakosta että ruunivoikosta.

Värirotujen värijalostusta voi vaikeuttaa myös se, että rekisterien vaatimukset eivät useinkaan perustu geneettiseen väriin vaan hevosen ulkonäköön. Niinpä esimerkiksi palominorekisteriin hyväksytään myös sellaisia kullanvaaleita valkoharjaisia hevosia (lähinnä liinaharjaisia vaaleanrautiaita), jotka eivät rotunsa puolesta voi olla aitoja voikkoja. Tällaisia valevoikkoja voivat olla esimerkiksi arabianhevoset: rodussa ei esiinny voikkogeeniä lainkaan. Voikon näköisen rautiaan ja aidon voikon jälkeläisistä 50 % on kyllä voikkoja, mutta värintuotannon kannalta arvokkaita homotsygootteja kermanvaaleita valkovoikkoja ei synny lainkaan.

Joskus termillä värirotu tarkoitetaan niin kutsuttua yhden värin hevosrotua, jossa tietty väritys vallitsee teoriassa ainoana ja joihin hyväksytään vain tietynvärisiä hevosia. Värien periytymistavan vuoksi ei-haluttu väri voi tulla esiin pitkänkin värin jalostuksen jälkeen, mutta yleensä tällaisia yksilöitä ei hyväksytä rotunsa jalostukseen. Tunnettuja "yksivärisiä" hevosrotuja ovat muiden muassa musta friisiläinen ja ruunikko clevelandinruunikko.

Harvoissa tapauksissa värirotu voi tarkoittaa myös rotua, jossa esiintyy runsaasti erilaisia erikoisvärejä.