Väri avaruudesta

Gardnerien hehkuva kaivo.

Novellin kertoja on maanmittari, joka kartoittaa Arkhamista länteen sijaitsevaa karua ja harvaan asuttua tienoota. Arkhamin lähelle on tarkoitus rakentaa pato, ja maanmittarin tutkima alue tulee jäämään tekojärven alle. Kertoja ihmettelee elotonta maaperää ja siitä kiertäviä outoja tarinoita. Hän tapaa Ammi-nimisen vanhuksen, joka elää karun seudun laitamilla ja muistaa tuhon aiheuttaneet tapahtumat.

Suurin osa tarinasta tapahtuu vuonna 1882 tai pian sen jälkeen. Eloton alue oli tuolloin Gardnerin perheen omaisuutta ja normaalia maaseutua. Eräänä päivänä maatilan pihaan putoaa meteoriitti, joka hehkuu salaperäistä, tuntematonta väriä. Gardnerit kutsuvat paikalle tiedemiehiä, jotka ovat kuitenkin ymmällään meteoriitin suhteen eivätkä kykene tutkimaan sitä edes parhailla laitteillaan. Vähitellen meteoriitti kutistuu, kunnes katoaa olemattomiin, ja Gardnerien elämä palaa joksikin aikaa entiselleen. Kesän mittaan heidän viljelyksensä kasvavat luonnottoman suuriksi. Perhe on aluksi innoissaan, mutta myöhemmin paljastuu, että hedelmät ovat syömäkelvottomia. Eläimet kärsivät mutaatioista, heikkenevät vähitellen eikä niiden lihaa voi syödä. Myös Gardnerit alkavat käyttäytyä kummallisesti ja ajautuvat yksi kerrallaan hulluuteen. Pihalla olevasta kaivosta levittäytyy ympäristöön samaa väriä, jota meteoriittikin hehkui. Myöhemmin koko maatila muuttuu aivan harmaaksi ja kasvit murenevat tomuksi.

Ammi huolestuu Gardnereista, joista hän ei ole kuullut moneen päivään. Hän vierailee heidän tilallaan ja toteaa perheen jäsenten joko kuolleen tai rappeutuneen soperteleviksi raunioiksi. Isäntä-Gardner hourailee ja sanoo värin saapuneen maailmasta, jossa asiat olivat toisenlaiset. Se asui kaivossa ja muutti ympäristönsä itselleen mieluisaksi. Gardner olisi halunnut paeta, mutta ei kyennyt, koska väri veti häntä puoleensa. Isännän puhuessa väri levittäytyy taloon ja surmaa viimeisetkin Gardnerit. Kauhistunut Ammi käy hakemassa paikalle poliisin ja lääkärin. He tutkivat paikkoja ja löytävät perheen poikien ruumiit kaivosta. Kaivo alkaa hehkua yhä voimakkaammin ja Ammi seuralaisineen pakenee paikalta. Väri nousee ylös kaivosta ja syöksyy takaisin avaruuteen. Pelostaan huolimatta Ammi vilkaisee taakseen vielä kerran ja näkee, kuinka pieni kappale väriä putoaa takaisin kaivoon.

Tarinan lopussa kertoja toteaa olevansa iloinen siitä, että vesi tulee peittämään Gardnerien tilan rauniot. Hän suree Ammia, joka elelee yksikseen elottoman maan laitamilla, ja muistaa Gardnerin varoitukset: väriä ei pääse pakoon, koska se vetää uhrejaan puoleensa.

Novellissa mainittu patoallas on todellinen Quabbinin tekojärvi. Sen rakentamisesta ilmoitettiin 1926, mutta työt valmistuivat vasta 1939. Lovecraft itse mainitsi esikuvakseen Rhode Islandiin vuonna 1926 rakennetun Scituaten tekojärven, jonka hän näki matkustellessaan lokakuussa 1926. Maantieteellisesti ”Arkhamista länteen” sijaitseva allas vastaa kuitenkin juuri Quabbinia, jonka alle jäi kokonaisia asutuskeskuksia.[1]

Mahdollinen kirjallinen esikuva oli Arthur Machenin ”Valkea väki”, jota Lovecraft ylisti. Machenin ja Lovecraftin tarinaa yhdistää se, että ne pidättäytyvät kertomasta lukijalle mitään varmaa ja keskittyvät tuntemattoman pelkoon.[4] Lovecraftin mukaan ”Väri avaruudesta” ei varsinaisesti ollut juonellinen tarina vaan pikemminkin ”tunnelmallinen tutkielma”.[1] Se oli ensimmäinen pitempi kertomus, jossa Lovecraft sekoitti kauhua ja tieteiskirjallisuutta. Yhdistelmä muodostui sittemmin hänen tavaramerkikseen.[4]

Värin aiheuttamat vammat muistuttavat säteilymyrkytyksen oireita. Radioaktiivisuus oli 1900-luvun alussa muoti-ilmiö, jonka riskejä ei kunnolla ymmärretty. Yhdysvalloissa syntyi 1920-luvun puolivälissä suuri kohu, kun joukko kellotehtaassa työskenteleviä nuoria naisia (Radium Girls) alkoi kärsiä vakavista oireista. Syynä oli pimeässä hehkuva radium, jolla naiset maalasivat kellojen numerot. Joidenkin arvioiden mukaan Lovecraft luki tapauksesta lehdistä ja otti siitä vaikutteita novelliinsa.[7]

Lovecraft kirjoitti novellin maaliskuussa 1927. Se ilmestyi Amazing Stories -lehdessä saman vuoden syyskuussa. Lehden päätoimittaja Hugo Gernsback maksoi novellista vain 25 dollaria ja nekin vasta kolmen karhukirjeen jälkeen. Lovecraft ei tarjonnut Gernsbackille tekstejään toista kertaa.[1] Vuonna 1936 kirjoittamaansa tieteisnovelliin ”Eryksin muurit” hän sijoitti ugrats-nimisiä otuksia (”Hugo the Rat” eli ”Hugo-rotta”).[8]

Lovecraft piti ”Väriä avaruudesta” parhaana tarinanaan.[9] Lovecraft joutui usein tekemään myönnytyksiä pulp-lehdille ja selittelemään kauhujensa luonnetta, mikä vähensi tarinoiden pelottavuutta. ”Värin avaruudesta” kohdalla hän pidättäytyi selityksistä, mikä näkyy tarinan herättämässä tuntemattoman pelossa.[4] L. Sprague de Camp kirjoitti vuonna 1975 kertomuksen lukeutuvan parhaisiin Cthulhu-tarinoihin.[3]

Lovecraft-elämäkerturi S. T. Joshin mukaan novellin teho perustuu antagonistin täydelliseen vierauteen. Lukija ei tunne olennon motiiveja eikä voi olla varma edes siitä, onko se elävä olento. Tuotannossaan Lovecraft vältteli tietoisesti inhimillisten olentojen, tunteiden ja arvojen kuvausta, ja Joshin mukaan ”Väri avaruudesta” onnistui tässä tavoitteessa paremmin kuin yksikään toinen hänen tarinansa.[4]

Lovecraft-tutkija Donald R. Burleson kuvailee ”Väriä avaruudesta” ”synkän tunnelmalliseksi kertomukseksi maalaisperheen hitaasta ja kammottavasta kuolemasta”. Tarinan ytimessä on vaarallisen värin ja avuttomien Gardnerien välinen ristiriita. Väri on välinpitämätön ja ulkopuolinen olento, joka lisääntyy ja levittäytyy muun elämän kustannuksella. Gardnerit puolestaan menettävät aiemman hedelmällisyytensä ja viattomuutensa ja lopulta tuhoutuvat. Samalla yksinkertainen maalaisperhe kuitenkin myös näkee vilauksen maailmoista ja mahdollisuuksista, jotka olivat heille aiemmin täysin tuntemattomia. Burlesonin mukaan novellin vihjaukset ja sanavalinnat saavat loputtomia merkityksiä ja tulkintamahdollisuuksia, mikä synnyttää mielikuvan tuntemattomien salaisuuksien ”tuikkivista värisävyistä”.[9]

Juhani Hinkkanen arvosteli ”Värin avaruudesta”, kun se ilmestyi ensimmäistä kertaa suomeksi vuonna 1991. Hänen mukaansa novelli on Lovecraftin parhaita: ”tarinan hiljalleen kasvavaa hyytävää tunnelmaa edesauttaa realistinen ympäristö, Uuden Englannin maaseutu, jonka Lovecraft hyvin tunsi, elävän oloiset ihmiset ja ennen kaikkea se, että Lovecraft ymmärtää pitää kauhun lähteen näkymättömissä loppuun asti.” Hinkkasen mielestä novellia ei voi pitää varsinaisena Cthulhu-kertomuksena.[10]

Pahan kasvot (Die, Monster, Die!) -niminen filmatisointi ilmestyi vuonna 1965. Se siirtää novellin tapahtumat Britanniaan, missä elokuva tehtiin.[5][11] Richard Stanleyn ohjaama versio Color Out of Space sai ensi-iltansa vuonna 2019. Pääosaa elokuvassa näytteli Nicolas Cage. Elokuvassa novellin tapahtumat on päivitetty nykyaikaan.[6][12]

• Burleson, Donald R.: Lovecraft. Disturbing the Universe, s. 106–117. Lexington: The University Press of Kentucky, 1990. ISBN 978-0-813-13360-7. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)
• De Camp, L. Sprague: Lovecraft. A Biography, s. 280. Garden City, New York: Doubleday, 1975. ISBN 0-385-00578-4. Archive.org (viitattu 22.1.2021). (englanniksi)
• Joshi, S. T.: A Subtler Magick. The Writings and Philosophy of H. P. Lovecraft, s. 136–137, 263. Gillette, New Jersey: Wildside Press, 1996. ISBN 978-1-880-44861-8. Google-kirjat (viitattu 26.1.2021). (englanniksi)
• Joshi, S. T. & Schultz, David E.: An H. P. Lovecraft Encyclopedia. Westport, Connecticut: London: Greenwood Publishing Group, 2001. ISBN 978-0-313-31578-7. Google-kirjat. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Väri avaruudesta Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Väri avaruudesta on Wikiaineistossa