Valkealan reitti

Jotta vesireitin pääuoma olisi hydrologisesti oikein määritelty, tulisi reitille tulevien sivureittien virtaamat tuntea. Sellaisia lähteitä ei ole tässä käytettävissä. Valkealan reitiksi onkin ilmoitettu sellainen reitti, jota on käytetty tukiuitossa 1800-luvulta asti. Se alkaa Rutolasta, jonka kapean kannaksen takana sijaitsee Pien-Saimaa. Saimaalta uitettiin puutavaraa Valkealan reitille Telataipaleen kaivantoa myöten [4]. Reitin pituus Rutolasta Kymijokeen on 113 kilometriä ja sille kertyy pudotusta 19 metriä. Reitin valuma-alueen pinta-ala on 1 325 neliökilometriä (eli km²) tai 1 282 km² [1]. Vesistöviranomaisilla on valuma-alueesta kaksi tilastoyksikköä (vesistöalueet 14.18 ja 14.19), joiden välinen raja sijaitsee Kannuskoskessa [3]. Alueiden pinta-alat ovat vastaavasti 475 ja 850 km² ja järvisyydet 14,0 % ja 16,2 %. Koko valuma-alueen järvisyys on 15,4 % ja alueen järvien yhteispinta-ala on 195,8 km².[5]

Reitin valuma-alueen ylivoimaisesti suurin järvi on Kivijärvi (76 km² [6]). Se sijaitsee aivan yläjuoksulla ja siihen kertyy aluksi yläjuoksun kaikki latvavedet. Kivijärven jälkeen pääuomasta eli vesireitistä ei ole enää epäselvyyttä, sillä se virtaa järvestä lähtien selvästi suurimpana uomana alajuoksulle päin [7].[5]

Reitti saa alkunsa Lemin ja Luumäen kuntien alueen pienistä lammista ja järvistä ja se virtaa sieltä pääasiassa länteen päin. Ensimmäinen suuri vesistö on Jängynjärvi, joka laskee 21 kilometriä pitkään Kivijärveen. Sieltä reitti jatkuu, kun Huopaisenvirta laskee Ala-Kivijärveen. Sen länsiosasta alkaa paikoin vuonomainen järvikapeikko, jossa esiintyy pieni virtaus. Se kulkee sellaisenaan Kelkjärven ja Tuohtiaisen kautta jokimaiseen Lakanvirtaan. Lakanvirta laskee Kannuskoskessa Ruokojärveen. Koskessa on etenemisesteenä voimalaitospato. Ruokojärven jälkeen joki muistuttaa välillä lampea tai järveä. Immasenjärven ja Tirvanjärven välissä on voimalaitospato. Seuraava osuus tuntee nimet Kiurinvirta ja Mankinvirta, ja se laskee seuraavaksi Rapojärveen. Jyräänkosken säännöstelypadon vuoksi yläpuoliset järvet ovat tulvineet suureksi järveksi. Siihen kuuluvat Tarhajärvi ja Kepsunjärvi Rapojärven yläpuolella, sekä Haukkajärvi ja Karhulanjärvi Rapojärven alajuoksun puolella. Kouvolaa lähestyttäessä Jyräänjoki laskee Käyrälampeen, Jokelanjoki Lappalanjärveen, ja Harjunjoki yhtyy seuraavaksi jo Kymijokeen.[4][7][8]

Reitin varrella on ainakin kaksi mittausasemaa. Ylempi sijaitsee Kannuskoskessa, jossa yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala on 860 km², ja alempi sijaitsee Jyräänjoen Jyräänkoskessa. Jyräänjoen virtaamatietoja on mitattu vuosien 1990–2014 aikana Jyräänkosken padon kohdalta, jossa yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala on 1 250 neliökilometriä (eli noin 94 % koko valuma-alueesta). Keskivirtaamaksi (MQ) on saatu 10,8 kuutiometriä sekunnissa (m³/s). Mittausjakson suurin virtaama (HQ) on ollut 45 m³/s ja pienin virtaama (NQ) 0,4 m³/s. Viereisessä kuvaajassa esitetään edellä mainitun mittausjakson ajalta kuukausittaiset virtaamien keskiarvot.[9]

Jääkausi loppui Suomen alueelta noin 9500 eaa., kun mannerjäätikön viimeiset rippeet sulivat Pohjanmaalta. Salpausselkien alue jäi aluksi Itämeren vedenpinnan alle, mutta maankohoamisen seurauksena alueen rantaviiva vetäytyi etelään päin. Maan kohotessa paljastui Salpausselkien alue ja ensimmäisen ja toisen Salpausselän väliin muotoutui samalla idästä länteen virtaava vesistöreitti. Sen nykyistä muotoa kutsumme Valkealan reitiksi. Sen valuma-alue rajautui alusta alkaen Salpausselkien väliin ja se laski myös heti länteen päin. Jossakin nykyisen Kouvolan ympäristössä sen lasku-uoma kääntyi etelään Suomenlahtea kohti. Siihen yhtyi pohjoisesta virtaava toinen valuma-alue, jonka paikalla sijaitsee nykyään Mäntyharjun reitin valuma-alue. Se oli siihen aikaan nykyistä pienempi, sillä esimerkiksi Puula on käännetty vasta vuonna 1854 virtaamaan Mäntyharjun reitille. Saimaa ja Päijänne laskivat aluksi Pohjanlahteen, mutta maankohoamisen epätasaisuus kallisti kummankin järvialtaat kohti etelää. Saimaan laskujoki tyrehtyi ensiksi, kun sen laskukynnys kohosi liikaa, ja Saimaa laskikin jonkin aikaa länteen päin Päijänteeseen. Tämän seurauksena Saimaa ja Päijänne muodostivat noin 7500 eaa. suuren Sisä-Suomen suurjärven, jonka yhteinen laskujoki laski Pohjanlahteen. Myös tämä laskujoki tyrehtyi. Järvien vedenpinnan kohottua tarpeeksi, murtautui vesi noin 7000 eaa. etelään päin nykyisen Heinolassa Jyrängönvirtaa myöten Konniveteen ja alempana Pyhäjärveen. Tällä uusi virtaus kohtasi Mäntyharjun ja Valkealan reittien vedet, jotka jäivät voimakkaan virtauksen takia sen sivu-uomiksi. Uutta pääuomaa kytsutaan Kymijoeksi. Saimaa laski vielä noin 100 vuotta vetensä Päijänteeseen, mutta jo noin 6900 eaa. puhkesi Saimaalle uusi reitti nykyiselle Mäntyharjulle. Saimaan järvialtaan kallistuminen kuitenkin jatkui ja Saimaa puhkaisi Pien-Saimaalla noin 6300 eaa. vielä toisen reitin, tällä kertaa Valkealan reitille. Saimaa on Kymijoen vesistössä laskenut parhaimmillaan ehkä kolmestakin kohtaa länteen päin. Kallistumisen jatkuessa Saimaan pohjoinen laskureitti kuivui ensimmäiseksi, ja lopulta kaakkoisrantaan auennut uusi Vuoksen laskureitti noin 5700 eaa. aiheutti Saimaan länsireittien lopullisen tyrehtymisen. Näin Valkealan reitin virtaamat pienenivät merkittävästi, samoin tietenkin myös Kymijoenkin. Väliväylän keskijuoksulla on runsaasti esihistoriallisia kalliomaalauksia.[10]

Uittotoiminta aloitettiin 1890-luvulla. Vesireittiä käytettiin heti hyväksi yhdistämään Saimaan alue Kymijokeen uittoruuhella, johon on annettiin lupa 29.8.1890. Valkealan reitin erottaa Vuoksen vesistöalueesta Rutolassa sijaitseva noin 100 metriä leveä kannas. Sen koillispuolella sijaitseva Myllylampi laskee Saimaaseen ja lounaispuolella oleva Kärjenlampi Valkealan reitin vesistöön. Kärjenlammesta vesi on aikanaan virrannut Saimaaseen, mutta virtaussuuntaa on muutettu uittojärjestelyjen yhteydessä. Lisäksi uiton aikana pumpattiin Vuoksen vesistöstä lisävettä Valkealan reitille noin 0,8 m³/s. Toiminnan ollessa vilkkainta siirrettiin vuosittain noin 700 000–1 000 000 tukkia Vuoksen vesistöstä Valkealan reitille. Uiton päätyttyä vuonna 1963 päättyi myös lisäveden pumppaus. Uittolaitteita on tämän jälkeen purettu hiljalleen reitin varrelta pois ja uittoääntö on kumottu 8.4.1983.[5][11]

Energiantuotantoa, säännöstelyä ja järvien kuivatushankkeita varten on reitille rakennettu 17 patoa. Energiantuotantoa on edelleen Ruokokosken voimalaitoksella sekä Kannuskosken myllypadon ja Pasin myllypadon yhteydessä. Myös Huhmarkosken voimalaitoksella on ollut sähköntuotantoa.[11][12]

1980-luvulla kutsuttiin reitin veneilyreittiä Väliväyläksi, mutta siitä tuli silloin myös suosittu melontareitti. Kesällä 1986 sen meloi läpi noin 450 kanoottikuntaa [13]. Vielä 2010-luvulla on Valkelalan reitti suosittu melontareitti.[14][15]