Väinatamm

Saarenmaan ja Muhumaan välisen Väike väin-salmen jollakin kulkuväylällä jakamisen tarinan arvataan alkaneensa helmikuussa vuonna 1636, kun 9-vuotias kuningatar Kristiina allekirjoitti asetuksen Ruotsin postilaitoksen perustamisesta.[9][13] Virossa ja Liivinmaalla kuningattaren postiasetus astui voimaan vuonna 1638.[9] Silloin säännöllinen laivayhteys Muhun ja Saarenmaan välille oltiin perustettu jo 1600-luvulla. Noin tuhannen vuoden ajan muhulaiset kehittivät viikinkiaikaisesta sota-aluksestaan leveämmän matalapohjaisen purjelaivan uiskon, jolla he sekä hyökkäsivät Riian arkkihiippakunnan aluevesille ja osallistuivat ryöstöihin Skandinaviassa että kuljettivat postia, ihmisiä ja tavaroita salmen yli 1900-luvun alkuun saakka. Se oli työlästä ja aikaa vievää, koska voimakkaat tuulet ja virtaukset saivat navigoimaan vain purjeiden varassa.[14]

1800-luvun puolivälissä alettiin puhua parempien postipalveluiden takaamisen tarpeesta ja niin Suur kuin Väike väin-salmien ylittämisestä. Vuonna 1845 asian nosti esille Pietarin postilaitoksen I piirin tarkastajan von Dreilingin selvitys, jossa todettiin muun muassa, että pienempi salmi vaikeutti postipalvelujen sujuvuutta enemmän kuin suuri. Asia oli esillä Saarenmaan maapäivällä v. 1845, mutta jäi sikseen taloudellisista syistä ja tuolloin Muhun Suuremõisan vuokrasopimuksen takia, jonka lainkohdat antoivat vuokralaiselle tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia molemman salmen ylitysten suhteen. Idea padon rakentamisesta Saarenmaan ja Muhun välille oli esillä myös maapäivillä v. 1849 ja v. 1852, jolloin ”komitea on todennut, että Wirtsun höyrylaiwa ei ole kohtuuhintainen ja Wäikes Wäinan osalta katsottiin kuitenkin, että sen läpi olisi parasta rakentaa kiinteä pato. Kun Kuressaaresta on yhä tulossa kesälomapaikka”. Toteamus ei silti tuonut mitään parannusta, koska samaan aikaan Muhu-Suuremõisan järjestämä salmien ylitys taas vuokrattiin 12 vuodeksi (1857–1869) ja Riian laivat pysähtyivät jatkossa Kuressaaressakin.[15] Vuosien neuvottelujen jälkeen vuoteen 1865 mennessä päätös padon rakentamisesta Väike väin-salmeen oli vihdoin tehty. Sundin (maina e. salmen) komissio päätti 19. syyskuuta 1866 kiinteän ylityksen sijainnin ja lähtötiedot, joiden mukaan 3,5 kilometriä pitkä pato rakennetaan Väike väin-salmen matalimpaan paikkaan.[13] Jotta suojautua aalloilta pohjoisesta ja etelästä pato tulee rakentaa Saaren nokasta "K"skmes", tunnetaan myös nimellä "Tõnno-"[4] tai Tõnu-luodon leveydelle, jossa voi olla käännös Orissaareen ja pato voi koskettaa myös oheista saarta. Padon pohja tulee tehdä kivestä ja 7 jalkaa korkea 2 jalan rinteellä[15], kiinnitetty paaluilla ja mahdollisesti 21[10] tai jopa 27[4][8] jalkaa leveä. Jokaisen 300 sylen (eli n. 639 metrin) jälkeen tehtäisiin ohikulkuväyliä eläimille ja kärryille, joten 6 syltä (n. 12 metriä) pitkä osuus padosta on 9 syltä (n. 19 metriä) leveä. Rinnakkain padon kanssa suunniteltiin Saarenmaan muinaisten vaakapalkkien välisten vaarna-aitojen asentamista ja kivien viereen katajien istuttamista, jotta hiekka pysyisi niiden takana, ja padon molempiin päihin vartijakoppien rakentamista.[4] Työt päätettiin aloittaa Saarenmaan puoliselta rannalta, jota perusteltiin patotäytemateriaalin paremmalla saatavuudella. Padon rakennustöiden arvioitiin kestävän kolme vuotta.[10]

Sundin (maina e. salmen) komission 19. syyskuuta 1866 päättämien padon rakentamisen lähtötietojen mukaan rakennustyöt maksavat yhteensä 28 000 ruplaa ja patoveroa määrätään 5 kopeekan verran jokaisesta jalankulkijasta ja 15 hevosesta. Padon rakentamisen taloutta pidettiin hämmentävänä ja kauan puuttui selvyys siitä, kuinka paljon padon rakentaminen maksaa ja minkä projektin mukaan pato rakennettaisiin.[4] Tsaarin hallitus myönsi vuonna 1868 rakennustöihin 14 250 ruplaa, joka oli puolet aikaisemman kustannusarvion mukaisesta padon hinnasta, mutta josta oli jonkin verran siihen, jotta saatettaisiin aloittaa padon runkoa varten tarvittavien kivien varastoinnilla. Arkistoaineisto näyttää, että alkuvuonna 1870 edelleen kaavailtiin padon rakennusmateriaalien varastointiin tarvittavien varastopaikkojen rakentamista. Joissain lähteissä väitetäänkin silloisen urakoitsijan, Kuivastun paronin Arthur von Buxhoeveden käyttäneensä rahat muuhun tarkoitukseen.[4][10] Vasta vuonna 1876 Saarenmaan marsalkan Oskar von Ekesparren sanotaan uudestaan palaneensa aiheeseen, mutta varsinaiseen rakentamisvaiheeseen päästiin vielä 18 vuoden verran myöhemmin.[16]

Ajatus padon rakentamisesta eteni 1880-luvun lopulla ja tuolloinen paikallinen lehdistö antoi melko hyvän yleiskatsauksen niiden vuosien tapahtumista, jolloin patorakennuksen suunnittelu lähti toteutumaan. "Tartu Eesti Seitung":issä kirjoitettiin 22. maaliskuuta 1880, että padon rakentamiseen on luvattu satsata 16 000 ruplaa. "Sakala" toi 17. joulukuuta 1888 esille Kuressaaren saksankielisen sanomalehden ilmoituksen siitä, että ”… kauanodotettu suunnitelma sillanteosta Muhun ja Saarenmaan välisen salmen ylitse on mennyt täysin nuriin”. Alle kuukautta myöhemmin "Saarlane" (10.1.1889) kuitenkin ilmoittaa, että "... Saarenmaan moisio-omistajien kokous maksoi Kuressaaren kaupungille 55 950 ruplaa 85 kopeekkaa Wäike Wäinan sillan rakentamista varten." "Olevik" toteaa helmikuussa 1892, että "... Saarenmaan ja Muhumaan välillä weikese wäinan päällä on seiväillä merkitty se paikka, jonne ylityspato tulee rakentaa”. "Eesti Postimees" ilmoittaa jo 13. toukokuuta 1894, että "Saarenmaa on tarkoitus liittää padon välityksellä Muhun saareen ja Liivinmaan maakunnan herran ehdotus on hyväksytty valtioneuvostossa". ”Olevik” kirjoittaa 04.07.1894: ”Pato tulee olemaan noin 3 wersta eli 3,2 km pitkä ja 3 syltä leveä. Joidenkin mukaan patoa piti rakentaa yhteensä 1 625 syltä eli 3 470 metriä.[4] Rakennustoimikuntaan kuuluivat Liivinmaan kuvernööri, apulaiskuvernööri sekä Saarenmaan maakuntavaltuutettuja jne.” Samankaltaisen ilmoituksen tekee 2. elokuuta myös sanomalehti ”Saarlane”: "Kolmen vuoden kuluttua työn oletetaan tulevan täysin valmiiksi. Tämän patosillan hinnaksi on määrätty 90 000 ruplaa. Työläisille maksetaan 50–60 ruplaa jokaiselta valmistuvalta syliltä.” Avajaisten jälkeen ajelun padolla sallittiin kuukauden verran olla ilmaista, mutta sen jälkeen ryhdyttiin perimään patoveroa niinkuin 30 vuotta sitten oltiin kaavailtu.[10]

Pato valmistui vuonna 1896 ja sen rakentaminen maksoi 106 000 ruplaa. Rakennus itse oli kapeampi 30 vuotta sitten suunniteltua ja ohituskohdat olivat jääneet pois. Tämä johtui lähinnä rahan puutteesta. Samalla töiden odotettiin jatkuvan pian uudelleen, koska pato oli liian kapea ja matala ja sen päällystämisessä oltiin epäonnistuttu. Jotta siihen ei kuluisi liikaa hiekkaa, laitettiin padon kivipohjalle ensin kerros savea. Kesällä padon avajaisissa ei ollut ongelmia, mutta syksyllä tilanne muuttui. Patotie koettiin saven takia niin mutaiseksi syksyllä ennen rekiteiden tuloa, että ylitys sillalla koettiin haasteelliseksi.[10]

Kun lopuksi tsaari Aleksanteri III kirjoitti padon rakentamisen aloittamista koskevissa päätöksissä: "Tulkoon se!", aloitettiin vuonna 1892 geologistekniset insinööritutkimukset.[2] Lopullinen hankesuunnitelma valmistui vasta heinäkuussa 1895, jolloin valmiiksi oltiin saatu puolet padosta. Vuonna 1894 heinäkuun toisena päivänä silloinen Liivinmaan siviilikuvernööri Mihhail Aleksejevitš Zinovjev laski Orissaaren lähellä Kindaluodon rannassa padon kulmakiven[7] ja rakentaminen aloitettiin samaan aikaan sekä Saarenmaan että Muhun päästä.[14] Tuonaikaiset sanomalehdet antoivat myös varsin hyvän yleiskuvan padon rakennustöiden edistymisestä. Sanomalehti "Saarlane" tiedotti 25. lokakuuta 1894 vihdoin Väinatammen rakentamisen alkaneen. Samoin välitettiin tieto, että 30 syltä on jo valmistunut ja rakentamista johtaa insinööri Nasarov, joka toimii myös Roomassaaren sataman rakennuspäällikkönä. Muhun puolella rakennustyöt on aloitettu jonkin verran aikaisemmin, joka vahvistettiin 14. tammikuuta 1895 "Eesti Postimees" ja 24. tammikuuta "Olevik" tiedotuksissa. Ensimmäisessä todettiin, että "... Muhun saarella alkanut Wäikese Wäinan padon rakentaminen etenee nopeasti". Vaikka padon rakentaminen tapahtuikin jatkossa samanaikaisesti salmen molemman saaren suunnalta, tehtiin Muhun puolella työtulosta huomattavasti enemmän kuin Saarenmaan puolella. ”Saarlane” kirjoitti 20. kesäkuuta 1895: "Tämän kuukauden ensimmäisenä päivänä järjestettiin Muhun ja Saarenmaan väliin rakennettavan patosillan toinen vastaanotto. Valmiiksi saaduista 400 sylistä 300 sijaitsee Muhumaan ja 100 Saarenmaan puolisen Kindaluodon lähistöllä.” Saman vuoden syyskuun 5:nä päivänä "Saarlane" ilmoitti, että ”Wäikse wäinan ylitse olla jo nyt 700 sylen verran patosiltaa rakennettu valmiiksi. Niistä päivistä on sillalla töissä olevien torppareiden valtuutetulle, hr. Wemhofille 14 000 ruplaa maksettu. Marraskuun 14. päiväksi on ”Saarlasen” mukaan patoa valmistunut jo yli 960 sylen verran ja 665 verran pitää vielä tehdä, mutta toivotaan, että v. 1896 toukokuuhun mennessä sekin on valmiina.”[10]

Tietysti rakennustöissä oli lyhytkestoisia seisokkeja. Padon rakentaminen jouduttiin keskeyttämään vuonna 1896 tammikuun loppupäivinä heikon jään vuoksi. Helmikuussa työt käynnistettiin uudelleen ja kuun 20. päivänä "Saarlane" ilmoitti viime päivinä työmaalla yli 200 ihmisen työskennelleen. Huhtikuun alkuun mennessä rakentaminen oli siinä vaiheessa, että pato saatettiin jo kävellen ylittää. Liivinmaan kuvernööri kenraalimajuri Surovtsev saapui 13. heinäkuuta Kuressaareen osallistumaan padon avajaisiin. Väinatammi avattiin vanhan luvun mukaan 15. heinäkuuta 1896[4][17] ja uuden luvun mukaan 27. heinäkuuta 1896.[13] Juhlatilaisuus järjestettiin Väinatammen Saarenmaan puoleisessa päässä, jonne pystytettiin myös kunniaportit. Ajettiin lipuin koristellun padon ylitse johdossa Liivinmaan kuvernööri Surovtsev yhdessä edellisen kuvernöörin Zinovjevin lesken kanssa. Jälkimmäinen avasi myös padon jumalapalvelun jälkeen. Saarenmaan ritarikunnan ja Kuressaaren kaupungin ehdotuksesta pato nimettiin Zinovjevin padoksi.[10]

Ensimmäistä kertaa pato ylitettiin autolla vuonna 1906 ja linja-autolla vuonna 1938.[13] Vuonna 1960 patotie sai asfalttipäällysteen.[4]

Väinatammella kesäkuuss v. 2015

Väinatamm oli aikakautensa ajankohtainen rakennus[18], jota oli mahdollista korottaa ja sen korkeutta nostettiin v. 1902, koska padolle nousi vettä ja talvisin patoutui jäätä.[19] Korkeutta oli padon 1671 sylen pituisella osuudella nostettava 3 jalan verran, jolloin ajoradan korotus tehtiin runsasrautaisesta sedimenttikivestä ja 4 tuuman paksuisesta sorapäällystyksestä, joiden kustannuksiin annettiin 25 635 ruplaa. Padon vartiointi ja kunnostaminen olivat pääasiassa Nautsen ja Linnuksen kylien miesten työtä. Väike väin-salmen kovan tuulen nostattaman jään röykkiöitymisestä aiheutuneet patovauriot olivat toistuvasti vaatineet korjauksia. Väinatammella tehtiin isoja korjauksia vielä Saksan ensimmäisen miehityksen viimeisenä vuonna 1918. Vuonna 1931 asennettiin padolle lähes 200 teräsbetonipylvästä ja laajalti myös kulmaraudasta kaiteita, jotka tuhoutuivat vuonna 1938 tielle patoutuneen ahtojään ansiosta.[20] Viimeisiä suurempia vahinkoja rakennus sai v. 1969 marraskuun ja 1986 joulukuun myrskyissä, jotka tuhosivat patoa huomattavasti. Vuosina 1941 ja 1944 sekä Neuvostoliiton että Natsi-Saksan vetäytyvät joukot räjäyttivät padon useista paikoista. Vuosina 1948–1951 traktorilla S-80 tehtiin 510 kuutiometriin verran padon aukkokanavan kaivuutöitä ja rakennettiin silta.[21] Väinatammella tehtiin laajennustöitä myös vuosina 1950–1953.[22] Vuonna 1991 kesällä padon perusteellinen saneeraus oli meneillään ja toki taas keskusteltiin aukkojen rakentamisen tarpeesta.[17] Seuraavan kerran Väike väin-salmen padon uusimistöiden kanssa aloitettiin v. 1996 ja korjaus jatkui seuraavanakin vuonna, jonka jälkeen 3,8 kilometrin pituisen yhdystien liikenneolosuhteita arvioitiin huomattavasti turvallisemmiksi, mm. uusien kaiteiden ja kunnon neljä senttimetrin paksuisen asfalttibetonipäällysteen myötä. Vahvistettiin myös padon luoteisrinnettä graniittikivillä.[3]

Tällä vuosisadalla patoa on laajennettu ja korostettu useaan otteeseen ja sitä on yritetty tehdä säänkestävämmäksi[10], mutta edelleen voimakkaat myrskyt voivat viedä mukanaan niin autot kuin perävaunut.[23] Vuonna 2020 Väinatammen sähkölinjoihin asennettiin kaksi tuhatta linnunkarkotinta.[24] Padolla kohoavien korkeajännitemastojen ja linnuille vaarallisten ilmajohtojen sijaan salmen pohjalle Saarenmaan ja Muhun väliin asennetaan 110 kilovoltin sähkökaapeli.[25] Kesällä vuonna 2021 Viron ympäristöministeri oli sitä mieltä, että Väike väin-salmen tilannetta parantaa silta[26] ja että tällä hetkellä suunnitteilla on 28 metrin pituisen kehä- t. runkosillan rakentaminen.[27]