Väinö Tattari

Väinö Tattari (23. tammikuuta 1902 Hiitola – 25. lokakuuta 1981 Helsinki) oli suomalainen kommunistipoliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja, joka toimi vuosina 1946–1949 Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliiton (SAK) varapuheenjohtajana.[1]

Väinö Tattari vuonna 1979.

Tattarin isä oli kirvesmies ja hän itse oli ammatiltaan muurari. Hänen poliittinen toimintansa käynnistyi hänen kotikylänsä Hännilän työväenyhdistyksestä, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin 1923, hieman ennen kuin koko yhdistys lakkautettiin Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen mukana. Tattari työskenteli muurarina eri paikkakunnilla, vuodesta 1928 Helsingissä, jossa hän oli aktiivinen nuorten työläisten opintoyhdistyksessä ja muurarien ammattiosastossa. Vuosina 1935–1939 hän asui Neuvostoliitossa ja opiskeli Moskovan Lenin-koulussa salanimellä Karl Sarlin. Hän onnistui myöhemmin salaamaan tämän Etsivän keskuspoliisin kuulustelijoilta ja väitti kierrelleensä neljä vuotta Suomen maaseudulla.[1]

Suomen palattuaan Tattarista tuli yksi Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) työkomitean ammatillisen jaoston johtajista. Kommunistit ryhtyivät noina vuosina toimimaan melko näkyvästi sosiaalidemokraattien johtamassa ammattiyhdistysliikkeessä. SAK:n lokakuun 1940 edustajakokouksessa Tattari oli ehdolla järjestön puheenjohtajaksi, mutta hävisi istuvalle puheenjohtajalle Eero A. Wuorelle äänin 25–66. Tattari pidätettiin jatkosodan alkaessa kesäkuussa 1941 ja hän oli sodan loppuun saakka turvasäilövankeudessa.[1]

SKP:n uudessa perustavassa kokouksessa lokakuussa 1944 Tattari valittiin puoluetoimikuntaan.[2] Hänestä tuli pian yksi näkyvimpiä ay-kommunisteja ja huhtikuussa 1945 hänet palkattiin SAK:n kolmanneksi sihteeriksi, kun järjestön sosiaalidemokraattinen johto aloitti johtotasolla yhteistyön kommunistien kanssa. Kun SAK:n johdossa kiisteltiin kesän 1946 ylimääräisen edustajakokouksen vaalien kyseenalaisista tuloksista, järjestölle perustettiin sovinnon eleenä kaksi uutta varapuheenjohtajan tehtävää ja Tattari valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Sotien jälkeisinä vuosina kommunistien työmarkkinalinja oli aluksi hyvin maltillinen, mutta vuoden 1948 vaalitappion jälkeen he alkoivat tukea voimakkaasti erilaisia lakkoliikkeittä. Syksyllä 1949 SAK:n sosiaalidemokraattinen johto julisti kommunistien tukeman korpilakkoliikkeen laittomaksi, jolloin sitä tukenut Tattari erotettiin tehtävistään.[1]

Tattari oli 1952–1965 Suomen Muurarien Liiton toimitsijana, mistä tehtävästä jäi eläkkeelle. Myöhemmin hän toimi vielä aktiivisesti kansandemokraattista liikettä lähellä olleessa Eläkeläiset ry:ssä.[1]

Lähteet
  1. Soukola, Timo: ”Tattari, Väinö (1902–1981)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 664–665. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5. / Teoksen verkkoversio.
  2. Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot: Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 489. WSOY 1994.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.