Väinö Pohjaranta

Porin maalaiskunnan Pihlavassa syntynyt Pohjaranta kävi neljä vuotta kansakoulua, ja työskenteli ennen sisällissotaa sepän oppilaana Ahlströmin Pihlavan konepajalla. Sodan sytyttyä hän liittyi Pihlavan punakaartiin ja osallistui Ahlaisten sekä Noormarkun taisteluihin. Punaisten vetäytyessä Satakunnan rintamalta, Pohjaranta jäi 1. toukokuuta saksalaisten vangiksi Hollolan Vesalassa, päätyen lopulta Riihimäen vankileirille. Hän sai 6 vuoden vankeustuomion avunannosta valtiopetokseen, mutta vapautui pian armahduslakien nojalla.[2]

Sodan jälkeen Pohjaranta työskenteli sahatyömiehenä Pihlavan sahalla. Hän oli mukana Pihlavan työväenyhdistyksen toiminnassa ja oli 1924 perustamassa Pihlavan sosialistista nuorisoyhdistystä. Pohjaranta oli myös maanalaisesti toimineen Suomen Kommunistisen Puolueen jäsen ja kuului 1925 perustetun kommunistisen Suomen Puuteollisuustyöväen Liiton hallitukseen. Vuonna 1927 hänet irtisanottiin Pihlavan sahalta organisoimansa lakon vuoksi.[3]

Vuonna 1922 Pohjaranta valittiin Porin maalaiskunnan kunnanvaltuustoon Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen edustajana,[4] ja sen lakkauttamisen jälkeen 1925 Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestön (STPV) edustajana.[5] Kansanedustajaksi hänet valittiin STPV:n ehdokkaana vuoden 1929 eduskuntavaaleissa.[1] Heinäkuussa 1930 sisäministeri E. V. Kuokkanen määräsi äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen painostuksesta kaikki STPV:n 23 kansanedustajaa vangittavaksi epäiltynä ”maanpetoksellisesta toiminnasta”. Pohjaranta onnistui välttämään pidätyksen ja pakeni Neuvostoliittoon.[6]

Pohjaranta asettui Neuvosto-Karjalaan, jossa hän Etsivän keskuspoliisin keräämien tietojen mukaan opiskeli Karjalan puoluekoulussa Petroskoissa 1931 ja maatalouskorkeakoulussa 1932–1935. Vuonna 1932 hän oli Puudosin piirissä Äänisen rannalla sijaitsevan Kersonin metsätyömaiden poliittisena ohjaajana pitäen luentoja seudulle saapuneille suomalaisille. Pohjaranta antoi myös sotilaskoulutusta sekä organisoi Kansainvälisen punaisen avun osaston, joka keräsi varoja Suomessa olleiden poliittisten vankien auttamisesksi.[1][3]

Myöhemmin Pohjaranta asui Uhtualla, jossa hän vuosina 1935–1936 toimi konetraktoriaseman poliittisena johtajana. Keväällä 1936 hänet erotettiin tehtävästään ja samalla myös NKP:n jäsenyydestä. Vuonna 1937 Pohjaranta oli Vuokkiniemen agitaatiokeskuksen hoitajana, kunnes hänet pidätettiin toukokuussa 1938. Syyskuussa Pohjaranta sai kuolemantuomion vastavallankumouksellisesta toiminnasta ja hänet teloitettiin Vienan Kemin lähistöllä lokakuussa 1938. Pohjaranta rehabilitoitiin vuonna 1957.[1][7]