Väinö Lumme

Väinö Antti Lumme, sukunimi vuoteen 1906 Lius (11. marraskuuta 1887 Kuopio – 18. marraskuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen kihlakunnantuomari ja korkeimman oikeuden oikeusneuvos.[1][2]

Väinö Lumpeen vanhemmat olivat ylikonstaapeli Anders Gabriel Lius ja Amalia Matilda Nordberg. Hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1908 Viipurin suomalaisesta reaalilyseosta ja suoritti Helsingin yliopistossa oikeustutkinnon 1912 sekä ylemmän hallintotutkinnon 1913. Lumme sai varatuomarin arvon 1915.[1]

Lumme oli Rannan tuomiokunnan vt. henkikirjoittajana 1913–1914 ja Viipurin hovioikeudessa ylimääräisenä virkamiehenä vuodesta 1914 ja kanslistina 1916–1917. Hän oli sitten Rannan tuomiokunnassa tuomarin apulaisena 1917–1918 ja myöhemmin vt. tuomarina 1923–1925 sekä asianajotoimiston Metsämies & Lumpeen osakkaana 1915–1917 ja Voipion asianajotoimistossa apulaisena 1918–1919. Lumme oli sen jälkeen Viipurin hovioikeudessa kanslistina 1919, notaarina vuodesta 1919, viskaalina 1921–1926 sekä apujäsenenä 1921–1923 ja 1925–1926. Hän oli Viipurin oikeuspormestarina 1926–1940 sekä lainvalmistelukunnan vanhempana jäsenenä 1940–1941. Korkeimman oikeuden oikeusneuvoksena Lumme oli 1941–1947. Viimeksi hän toimi Tammelan tuomiokunnan tuomarina 1947–1956. Lumme jäi eläkkeelle vuonna 1956.[1]

Lumme oli Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen hallituksen jäsen 1941–1947, Viipurin Suomalaisen Säästöpankin hallituksen jäsen 1923–1942 ja hallituksen puheenjohtaja 1939–1942 sekä Suomen maistraattien ja raastuvanoikeuksien yhdistyksen hallituksen jäsen 1930–1939. Hän harrasti kuorolaulua ja kuului Karjalan Laulun perustajajäseniin.[1]

Väinö Lumme oli naimisissa vuodesta 1917 Esteri Ahlbergin (1900–1967) kanssa.[1] Väinö Lumpeen hauta on Maunulan uurnalehdossa.[3]