Väinämöisen tuomio

Kalevalassa Marjatta tulee raskaaksi puolukasta ja synnyttää poikalapsen. Kansanrunoissa henkilö kuuluu Luojan virteen, mutta esiintyy eräissä toisinnoissa myös Väinämöisen tuomiossa.[2] Toisessa toisinnossa esiintyy myöskin toiseen runoon kuuluva "Anni tytti, aino neiti", joka "talvet härissä häsysi".[3] Yleisimpiä ovat kuitenkin toisinnot, joissa lapsen äitiä ei mainita, vaan lapsen kerrotaan ainoastaan syntyneen Pohjolassa.[4]

Myöhemmin poika löydetään suolta ja tuodaan kotiin. Tuomariksi tuotu Väinämöinen määrää lapsen äpäränä tapettavaksi; suolle vietäväksi ja puulla päähän lyötäväksi. Sylilapsi alkaa kuitenkin puhua, syyttää itseään Väinämöistä pahemmista synneistä ja huomauttaa, ettei Väinämöistäkään ole niiden takia viety suolle. Väinämöisen saamat syytökset vaihtelevat eri versioissa, mutta kyse on seksuaalisesta synnistä, kuten insestistä, eläimiin sekaantumisesta tai siitä, että Väinämöinen itse on aviottoman lapsen isä. Martti Haavion mukaan viimeksi mainittu syytös on kansanperinteessä alkuperäisin.[5] Tämä vastaa Virossa ja Suomessa tunnetun, keskiaikaisen Hannuksen ja Marketan balladin tarinaa. Siinäkin avioton lapsi alkaa puhua ja syyttää oman tapauksensa tuomaria isäkseen.

Lapsi kastetaan Kaukomieleksi tai Kaukamoiseksi, Kainuun (tai Karjalan) kuninkaaksi ja rahavuoren vartijaksi. Kainuun rahavuorella saatetaan Martti Haavion mukaan viitata tuottavaan turkiskauppaan, jonka hankinta-alue oli muinais-Kainuussa. Kalevalassa lapsi on nimetön. Elias Lönnrot ei kokoamaansa Kalevalaan ole ottanut mukaan Kaukomielen nimeä tämän henkilön yhteydessä, sillä sitä käytetään jo Lemminkäisen lisänimenä. Toisaalta Lönnrot on saattanut haluta korostaa sitä, että kyseessä on Jeesus-lapsi.

Syytetty ja häpäisty Väinämöinen suuttuu ja häpeää. Hän poistuu vaskisella ja kuparisella veneellään ja sanoo vielä palaavansa, kun häntä tarvitaan, etsitään ja kaivataan. Samaan tapaan vesitse ja kristinuskon ahdistamina ovat poistuneet myös Kalevanpojat, myyttiset alkuolennot, mutta he soutivat kivellä. Kalevalassa Väinämöinen lähtee "yläisihin maaemihin, / alaisihin taivosihin", kun taas kansanrunoissa "Kurimuksen kulkun suuhun, / Kijan kielen kääntimille". Runolaulaja Martiska Karjalainen lisää vielä:

»Niin meni sinne ja ei ristitty. Sieltä hän kuitenki tulee taivaseen, kun oli kuuentena miessä.[6]»

Joissain runoissa kerrotaan vielä, että Väinämöinen menee veneellään Rutjan koskeen, tuliseen pyörteeseen. Pyörre on usein tulkittu reitiksi Tuonelaan, vauhdikkaammaksi versioksi Tuonen joesta. Väinämöinen menee siis elävänä kuolleiden maahan. Vaikka toisten mukaan Väinämöinen palaa vielä, niin erään kertojan mukaan se oli Väinämöisen loppu.

Eräässä toisinnossa poika ottaa kuusesta oravan ja kasvattaa sen hevoseksi Väinämöisen lähdettyä[7]. Tämä on kuitenkin peräisin kansanrunoilija Paavo Korhosen 1800-luvun alkupuolella kirjoittamasta runosta Väinämöisen veljenpoika.