Vääksy
Vääksy on Asikkalan kunnan keskustaajama, joka sijaitsee Päijänteen ja Vesijärven välisellä kannaksella. Alueen läpi kulkee Vääksyn kanava, valtatie 24 sekä seututie 313:n ja seututie 314:n yhtenäinen väylä. Vääksyssä sijaitsee linja-autoasema ja Tallukan pikavuoropysäkki. Linja-autoasema muutti 1. kesäkuuta 2009 Vääksyn vanhalle torille. [1]


Kunnan osassa yhdistyvät liikekeskus, virastot ja asuinalue. Vääksy on myös tie-, linja-auto- ja vesiliikenteen risteystaajama. Lahden ja Jämsän väliseltä tie- ja linja-autoreitiltä on Vääksyssä yhteys Lahden, Sysmän ja Hartolan väliselle reitille. Vääksyssä erkanevat Lahden ja Jyväskylän sekä Lahden ja Heinolan väliset vesireitit. Asikkalan kirkonkylään on maa- ja vesiteitse matkaa Vääksystä noin 6 kilometriä pohjoisluoteeseen.
Vääksy kuuluu keskustaajamiin, joissa palvelut sijaitsevat lähinnä yhdellä pääkadulla. Päijänteen rantojen muihin kuntakeskuksiin verrattuna Vääksyn maisemasta tekee poikkeuksellisen järvien välinen kanava ja kannas yhdistettynä harjumaisiin korkeuseroihin.
Päijät-Hämeen liiton 2016 maakuntavaltuuston vahvistamassa Päijät-Hämeen maakuntakaavassa vuodelta 2014 Vääksyn keskustatoimintojen alue on 184 hehtaarin laajuinen, mikä on merkitty C1:llä kaavaan.
Avoimet kylät
Valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan Vääksyssä 8. kesäkuuta 2019 osallistuvat Vääksyn kanavalla toimivat Vanhan Vääksyn Kehittämisyhdistys ry ja Lahden ammattikorkeakoulu sekä toisessa tapahtumassa Vanhan Vääksyn toimija, Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistys. [2] [3]
Lähteet
- Asikkalan kunta, Tekninen toimi: Muutoksia Vääksyn linja-autoliikenteessä asikkala.fi. Viitattu 7.6.2009. [vanhentunut linkki]
- https://phkylat.fi/avoimet-kylat-2019
- https://avoimetkylat.fi
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vääksy Wikimedia Commonsissa
Kylät ja kyläkokonaisuudet* |
Anianpelto | Asikkalan kirkonkylä | Hillilä | Iso-Äiniö | Joenniemi | Kalkkinen | Keltaniemi |Kopsuo | Kurhila | Mustjärvi* | Myllykselä | Paakkola | Pulkkila | Pätiälä | Reivilä | Riihilahti | Salo | Salonsaari* | Särkijärvi | Urajärvi | Vehkoo | Vesivehmaa | Viitaila | Vähimaa | Vähä-Pulkkila' | Vähä-Äiniö | Vääksy* |
---|---|
Järvet | |
Luonnonsuojelualueet |
Asikkalan letot | Aurinkovuori | Evon alue | Kinissaari | Kutajärven alue | Mukkulammi | Päijänteen alue | Päijänteen kansallispuisto | Pitkäkallion metsä | Riihikallio-Pilkanmäki | Romioja | Tupsuvuori | Urajärvi | Valtionkärki | Vanhan kartanon idänverijuurialue | Vähä-Pulkkila | Vähäpää |
Rakennukset ja rakennelmat |
Asikkalan kirjasto | Asikkalan kirkko | Jenkkapirtti | Kalkkisten kanava | Lahti-Vesivehmaan lentokenttä | Päijät-Hämeen ilmailumuseo | Päijännetunneli | Vääksyn kanava |
