Uusvasemmisto

Uusvasemmisto viittaa laajaan 1960- ja 1970-luvuilla vaikuttaneeseen vasemmistolaiseen kulttuuriradikaaliin liikkeeseen, joka tavoitteli muun muassa yhtäläisiä kansalaisoikeuksia sekä seksuaalisuuden, abortin, sukupuoliroolien ja huumepolitiikan vapauttamista ja opintodemokratian ja opetuksen uudistamista.

Osa artikkelisarjaa
Sosialismi
Länsisaksalaisia opiskelijamielenosoittajia vuonna 1968.

Uusvasemmisto oli opiskelijaradikaalien ja heitä tukeneiden vasemmistolaisten professoreiden ja muiden älykköjen löyhä yhteenliittymä. Liike syntyi mustien kansalaisoikeusliikkeen aikana, kautta ja innoittamana ja joka etsi kapitalistisen järjestelmän tuhoa.[1]

Uusvasemmiston isänä voidaan pitää Yhdysvalloissa vaikuttanutta yhteiskuntafilosofi Herbert Marcusea. Hänen tärkeimpiä teoksiaan ovat Yksiulotteinen ihminen (1969) ja Ihmisen vapautuksesta (1971). Toinen liikkeen tärkeä teoreetikko oli ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, joka kritisoi kulutusyhteiskuntaa teoksessaan Dialektisen järjen kritiikki (1960).[2]

Oppi ja tavoitteet

Opillisesti uusvasemmiston erotti aikaisemmasta vasemmistoliikehdinnästä se, ettei se enää pitänyt tehdastyöläisiä vallankumouksen pääasiallisina tai ainoana tekijänä. Tämän sijasta puhuttiin mustista ja opiskelijoista ”uutena työväenluokana” eli jälkiteollisten yhteiskuntien sorrettuina, joiden luokatietoisuus oli kaikkein suurinta. Uusvasemmisto piti sekä ay-liikettä että valtiovaltaa olennaisina osina kapitalista järjestelmää ja viholliskuvaksi tuli ”korporatistinen liberalismi” ja sitä vallassa pitänyt byrokraattien ja toimihenkilöiden muodostama ”uusi luokka”.[1]

Uusvasemmiston tavoitteksi tuli ”osallistuva demokratia”, jonka tulkinnanvaraisella käsitteellä tarkoitettiin ruohonjuuritason toimintamalleja, mielenilmauksia ja suoraa toimintaa joiden tarkoitus oli taata tavallisille ihmisille mahdollisuus suoraan vaikuttaa itseään ja yhteisöään koskeviin päätöksiin. Uusvasemmiston suurena julistuksena pidetään Port Huronin manifestia.[1]

Uusvasemmisto vastusti myös Vietnamin sotaa, fasismin jäänteitä, imperialismia, rasismia ja kaupallisuutta. Uusvasemmisto nähdään usein vastakohtana erityisesti aikaisempaan vasemmistolaisuuteen tai marxilaisuuteen, joka korosti yhteiskuntaluokkia ja ammattiyhdistystoimintaa.[2]

Historia

Näkyvimpiä uusvasemmistolaisuuden muotoja olivat opiskelijamielenosoitukset. Yhdysvalloissa perustettiin vuonna 1962 järjestö Students for a Democratic Society. Ensimmäiset levottomuudet nähtiin Berkeleyn yliopistossa vuonna 1964. Yhdysvalloissa uusvasemmisto yhdistettiin myös hippiliikkeeseen.[2]

Omat organisaationsa uusvasemmistolaiset menettivät jo 1970-luvulla, osin FBI:n harjoittaman solutus- ja hajotustyön johdosta. Tämän jälkeen monet sanoutuivat irti puoluepolitiikasta ja käänsivät työnsä joko vihreään liikkeseen tai seksuaalista tasavertaisuutta, naisten oikeuksia ja muuta vastaavaa tavoitelleisiin kansalaisjärjestöihin.[3]

Poliittisesti aktiivinen osa ryhtyi toimimaan demokraattisen puolueen sisällä ja jätti jälkensä puolueen linjauksiin. 2000-luvulla monet ovat etsineet paluuta myös työväenliikkeen vaikutuspiiriin.[3]

Uusvasemmisto Euroopassa

Euroopassa uusvasemmisto yhdistettiin opiskelijaliikkeeseen. Ranskassa liikehdintä alkoi yliopistojen tutkinnonuudistusta vastaan. Se kärjistyi toukokuussa 1968 katutaisteluiksi ja Sorbonnen yliopiston valtaukseksi. Italiassa liikehdintä alkoi 1967 Torinon yliopistosta. Italian koululaiset vaativat 1960-luvun lopulla “opettajien yksinvallan” lopettamista. Suomessa liikehdinnän alkusysäys oli Vanhan ylioppilastalon valtaus marraskuussa 1968.[2]

Kannattajakunta

Suuri osa uusvasemmistolaisista oli yhdysvalloissa sosialistisen tai kommunistinsen tai jonkin trotsikalisen tai maolaisen puolueen jäseniä. Uusvasemmiston ydinjoukko kuului sosialistisen puolueen opiskelijajärjestöön Students for a Democratic Societyyn. Monet jäsenistä olivat kasvaneet kommunistisen puolueen kulttuuri- ja vaikutuspiirissä.[3]

Kannattajia yhdisti yhteenkuuluvuus sukupolveen, joka oli kasvanut suhteellisen aineellisen vaurauden keskellä eikä enää tuntenut perinteistä työväenliikehdintää omakseen. Tämän sijasta merkityksen ja autenttisuuden tuntua etsittiin paikallisesta ja yhteisöllisestä toimimisesta.[3] Osa uusvasemmistosta hylkäsi työväenliikettä korostavan marxilaisen käsityksen luokkataistelusta, mutta toiset kannattivat marxismi-leninismin myöhempiä suuntauksia kuten trotskilaisuutta ja maolaisuutta.[2]

Lähteet
  • Ruotsila, Markku: Uskonnollinen vasemmisto Yhdysvalloissa. Historia, oppi ja politiikka. Tampere: Tampere University Press, 2014. ISBN 978-951-44-9386-7.

Viitteet
  1. Ruotsila 2014, s. 32
  2. Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous), s. 7566–7567, art. Uusi vasemmisto. Otava, 1981. ISBN 951-1-06271-9.
  3. Ruotsila 2014, s. 33
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.