Sosnovyi Bor

Uustia[8] (ven. У́стье, Ustje; suomeksi on käytetty myös nimitystä Joensuu[9][10]) on Hevaanjoen suulla sijaitseva entinen kalastajakylä. Se mainitaan ensimmäisen kerran vuosien 1618–1623 ruotsalaisissa verokirjoissa. Tuolloin kylän 16 talossa asui 28 miestä, jotka kaikki olivat tilattomia talonpoikia. Historioitsija S. S. Gadzjatskin mukaan tilallisten puuttumista voi selittää seudulla harjoitettu raudan tuotanto, joka kuitenkin loppui ruotsinvallan aikana.[9]

Hevaanjoen muista kylistä poiketen Uustian asukkaat olivat venäläisiä. Vuosina 1886–1917 kylässä toimi merenkulkuoppilaitos. Neuvostoliiton aikana 1930-luvulla perustettiin kalastuskolhoosi, joka vuonna 1962 yhdistettiin Lomonosovin kaupungin Progress-kolhoosiin.[11][12]

Vuoteen 1958 saakka kylä kuului Leningradin alueen Lomonosovin piirin Vääskylän (ven. Калище, Kalištše) kyläneuvostoalueeseen. Sosnovyi Borin taajaman perustamisen yhteydessä muodostettiin Uustian kyläneuvosto, johon kuuluivat Uustian, Hirsikonnun, Ojankylän ja Siesta-Palkkinan kylät, Smolokurkan taajama sekä Rakopesän, Kirnun (ven. Керново, Kernovo), 71. ja 75. kilometrin louhosten ja Mustovon asutukset. Vuonna 1974 Uustian kyläneuvostoalue liitettiin Sosnovyi Borin kaupunkiin.[13]

Nykyisin Sosnovyi Bor on kasvanut kiinni Uustiaan,[14] jota kuitenkin edelleen pidetään erillisenä asutuskeskuksena.[15][16] Suomenlahden rantatien ja Hevaanjoen entisen uoman Gluhovkan välillä sijaitsee Uustian sotamuistomerkki ja neuvostosotilaiden hautausmaa. Kylässä toimii myös pieni kotiseutumuseo.[17][13]

Hevaanjoen alajuoksulla sijaitsevien Vääskylän ja Uuden-Vääskylän eli Kangaspään kanta-asukkaita olivat inkerikot ja inkerinsuomalaiset äyrämöiset. Inkerikot kuuluivat ortodoksiseen Hevaan ja suomalaiset Kaprion luterilaiseen seurakuntaan.[18][19]

Vuodesta 1743 lähtien kylät omisti valtioneuvos Grigori Jersalski, joka perusti seudulle paikallista kvartsihiekkaa raaka-aineena käyttäneen lasitehtaan. Vuonna 1895 Vääskylän tehdas siirtyi pietarilaiselle osakeyhtiölle, joka teki siitä yhden Euroopan suurimmista lasitehtaista. Vuonna 1899 tehtaan palveluksessa oli yli 2 000 työläistä, kuljetus- ja lastaustöissä oli sesonkiaikana tuhatkunta talonpoikaa. Työntekijöitä varten rakennettiin taajama, joka 1900-luvun alussa sulautui Vääskylän kylään. Venäjän sisällissodan aikana tehtaan laitteisto ryöstettiin, ja se lakkautettiin vuonna 1922.[20]

Näkymä Sosnovyi Borin Kalištšen rautatieaseman laiturille. Asema on yksi Pietarin lähijunaverkoston pääteasemista.

Vuonna 1908 alettiin rakentaa Oranienbaumista Vääskylän kautta Veimariin johtavaa rautatietä, joka ensimmäisen maailmansodan takia valmistui vasta vuonna 1927.[20][21] Toisen maailmansodan jälkeen entisen lasitehtaan paikalle perustettiin kalatehdas Rutšjevski.[17]

Nykyisin kaupunkitaajaman itäreunalla sijaitseva Kalištšen rautatieasema (Vääskylä) on eräs Pietarin Baltian aseman lähijunaliikenteen pääteasemista. Päivittäin ajetaan noin kymmenen junavuoroa kumpaankin suuntaan.[7][22][23][24]

1950-luvun puolivälissä Vääskylän aseman lähelle päätettiin rakentaa sähkövoimala, jonka polttoaineena oli tarkoitus käyttää Viron öljyliuskeesta jalostettua masuttiöljyä ja kaasua. Tulevaa voimalaa varten Vääskylään siirrettiin Kirovskin lämpökattila- ja metallirakennetehdas. Voimalaitoksen pystyttäminen alkoi vuonna 1958, ja samana vuonna alettiin rakentaa myös radioaktiivisten jätteiden käsittelylaitosta, jonka nimenä on nykyään LSK Radon. Rakennustöihin värvättyä komsomolnuorisoa varten Hevaanjoen varrelle pystytettiin väliaikainen parakkikylä. Pian alkoi myös pysyvän taajaman rakentaminen, ja vuonna 1958 perustettiin uusi Sosnovyi Bor -niminen asutuskeskus. Tulevan kaupungin nimen (”Mäntykangas”) taustalla ovat seudun hiekkadyyneillä kasvavat mäntymetsät.^lähde?

Vääskylän kyläneuvostoalueelle perustetusta Sosnovyi Borin taajamasta luotiin erillinen Lomonosovin piiriin kuulunut hallinnollinen yksikkö, johon liitettiin Vääskylän kylä, asema, tehdas, asutukset sekä 84. kilometrin kasarmi. Seudun muista kylistä muodostettiin Uustian kyläneuvostoalue.

1960-luvun alussa Sosnovyi Borin sähkövoimalan rakentamisesta luovuttiin, mutta sen sijaan alettiin suunnitella ydinreaktorien tutkimuslaitosta, joka valmistui vuonna 1966. Samana vuonna Uustian kylän pohjoispuolelle ryhdyttiin rakentamaan optiikan tutkimuslaitosta ja tehtiin päätös Leningradin ydinvoimalan perustamisesta entisen Tolkin inkeriläiskylän paikalle. Ydinvoimalan rakentaminen alkoi vuonna 1967, ja ensimmäinen reaktori otettiin käyttöön vuonna 1973.[25]

Vuonna 1973 Sosnovyi Borista tuli suoraan Leningradin alueen alaisuuteen kuulunut kaupunki (gorod oblastnogo podtšinenija). Vuonna 1974 lakkautettiin Uustian kyläneuvosto ja siihen kuuluneet asutuskeskukset liitettiin Sosnovyi Boriin. Kaupungin rajat määriteltiin kuitenkin vasta vuonna 1992. Vuonna 2005 alueesta muodostettiin Sosnovyi Borin kaupunkipiirikunta (gorodskoi okrug).[13] Se on ainoa Leningradin alueen kaupunki, joka ei kuulu ympäröivään kunnallispiiriin (munitsipalnyi raion).^lähde?