Perhe

Perheen muodostavat yhdessä asuvat avioliitossa tai avoliitossa olevat henkilöt ja heidän lapsensa, jompikumpi vanhemmista lapsineen sekä avio- ja avopuolisot, joilla ei ole lapsia.[1]

Yhdysvaltalainen ydinperhe noin vuodelta 1955, jossa on isä, äiti ja kaksi lasta.
Saamelaisperhe vuodelta 1900.

Perheeseen kuuluu tyypillisesti kaksi henkilöä sekä heidän (yhteiset tai jommankumman) jälkeläiset eli lapset. Mikäli perheeseen kuuluu vähintään yksi alaikäinen eli alle 18-vuotias lapsi, perhettä kutsutaan lapsiperheeksi.[2] Jos henkilöllä on lapsia, häntä kutsutaan äidiksi tai isäksi. Äiti ja isä elävät yhdessä joko avioliitossa tai avoliitossa. Myös kaksi samaa sukupuolta olevaa henkilöä tai yksinhuoltaja ja lapsi (tai lapset) voivat muodostaa perheen. Käsitys perheestä vaihtelee eri kulttuureissa ja eri aikoina.

Perhemuotoja

Ydinperhe

Ydinperhe on lapsiperhe, jossa vanhempina ovat lasten biologiset vanhemmat. Länsimaissa ydinperheestä tuli eräänlainen ihanne 1900-luvun puolivälissä. Ensimmäiset jäljet ydinperheestä ovat nuorakeraamisen kulttuurin hautauksista neoliittiselta kivikaudelta noin 4 600 vuoden takaa.[3] Perheillä oli ennen myös palvelusväkeä piikoja ja renkejä, jotka saattoivat tulla perheen kanssa niin läheisiksi, että heidät miellettiin osaksi perhettä.

Uusperhe

Uusperheiksi kutsutaan sellaisia perheitä, jossa isällä tai äidillä molemmilla on lapsia aiemmasta perhesuhteesta.

Sateenkaariperhe

Sateenkaariperheellä tarkoitetaan sellaista lapsiperhettä, joka ei muodostu heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille. Näitä ovat esimerkiksi nais- tai miesparin perheet tai ei-heteroseksuaalisen yksinhuoltajan perheet tai perheet, joissa on enemmän kuin kaksi vanhempaa.[4]

Suurperhe
Pääartikkeli: Suurperhe

Sosiologiassa suurperheellä usein tarkoitetaan perhettä, jossa asuu kolme tai useampia sukupolvia (vertikaalinen) ja/tai useita sisaruksia (ydinperheitä) samassa taloudessa.

Suomessa suurperheeksi lasketaan perhe, johon kuuluu isän ja äidin lisäksi vähintään kolme lasta. Suurperheitä hankitaan usein myös uskonnollisen vakaumuksen vuoksi: Suomessa suurperheet ovat yleisiä vanhoillislestadiolaisilla ja Herran kansalaisilla.

Perheen määrittelyä

Perheen alkuperäinen tarkoitus on turvata jäsentensä elatus ja elämä. Perhe on perinteisesti turvannut jäsenilleen ruoan ja asunnon. Tätä perinnettä jatkaa myös Suomen nykyinen lainsäädäntö, johon sisältyy aviopuolisoiden elatusvelvollisuus. Kun avoparisuhteet ovat yleistyneet, on yhdenmukaistettu yhteiskunnan tukia, jotta eri parisuhdemuotoja voitaisiin kohdella samanvertaisesti.

Perheen yksiselitteinen määrittely on ongelmallista. Käsitteenä perhe on normisidonnainen . Esimerkiksi perheen psykoterapeuttisessa hoidossa (perheterapiassa) perheen määrittely liittyy läheisesti siihen, keitä ovat ne perheenä elävät henkilöt, joita yhdistää samasta ongelmasta puhuminen. Lastensuojelu korvaa biologisten vanhempien muodostaman perheen sosiaalisella perheellä. Laitoksissa kirjoilla olevista henkilöistä ei muodosteta perheitä. Sitä vastoin yksityisesti sijoitetut lapset kuuluvat perheeseen.

Monissa ei-moderneissa kulttuureissa, kuten monilla metsästäjä-keräilijäheimoilla, on yleistä kiinteiden parisuhteiden puute ja perhettä kollektiivisempi tapa hoitaa lapsia.

Historia

Raamatun Vanhan testamentin mukaan elämä muinaisessa Israelissa perustui perheen ympärille. Juutalaisperheen päähenkilönä toimi aviomies, jolla saattoi olla useita vaimoja sekä vapaita että orjia. Miehen määräysvalta perheen muihin jäseniin oli rajaton ja vaimo oli hänen omaisuuttaan. Vaimon arvo kuitenkin kohosi hänen synnyttäessä lisää lapsia. Lapsirikkaudella oli erittäin suuri merkitys muinaisessa Israelissa.

Vanhemmat valitsivat lapsilleen puolison ja isän eläessä perheen poikien perheet jatkoivat elämää samassa taloudessa, tytärten siirtyessä muualle. Jos poikia oli useita, saattoi syntyä suurperhe. 1 Mooseksen 46:27 mukaan Jakobin perheeseen kuului 70 jäsentä, se kuitenkin hajosi pienemmiksi perheiksi isän kuoltua. Sukulaisuussuhteissa isä koki suurempaa solidaarisuutta omaa sukuaan kuin vaimon sukua kohtaan. Verikostossa veriheimolainen oli velvollinen kostamaan koko suvun puolesta. Miespuolisen jälkeläisen takaamisella tarkoitetaan lankoutta eli leviraattiavioliittoa.

Perheen tyttärillä oli arvoa ainoastaan työvoimana ja naitettaessa, jolloin heistä sai rahaa naimakaupassa. Perintöoikeus oli perheen pojilla, jolloin esikoispoika sai kaksinkertaisen osuuden suhteessa nuorempiin veljiinsä. Tytär saattoi periä siinä tapauksessa ettei ollut poikia. Joskus orjatkin saatettiin laskea perheen jäseniksi, jolloin hänellä oli varsin turvattu asema. Perhe saattoi muodostaa myös kulttiyhdyskunnan, jossa isä toimi eräänlaisena pappina.

Antiikin Kreikassa perhe-elämä näyttää noudattaneen samoja periaatteita. Vaimo oli miehensä alamainen sekä lain edessä kuin käytännössäkin. Perheen tytärten tuli olla täysin tottelevaisia isäänsä kohtaan, joka myös päätti tytärten avioliitosta. Mies avioitui Kreikassa suhteellisen iäkkäänä, yleensä noin 30-vuotiaana, vaimo saattoi olla toistakymmentä vuotta nuorempi. Antiikin Kreikassa arvostettiin perheonnea, mutta jos sitä ei ollut, tyydyttiin mukavuuteen ja kompromisseihin. Vaimon odotettiin keskittyvän kodinhoitoon, mutta varattomien miesten vaimot saattoivat käydä töissä kodin ulkopuolella.[5]

Katso myös

Lähteet
  1. Perhe Tilastokeskuksen määritelmän mukaan
  2. Lapsiperhe Tilastokeskuksen määritelmän mukaan
  3. Renfrew, Colin & Bahn, Paul: Archeology. Theories, Methods and Practice, s. 444. London: Thames & Hudson, 2016. (englanniksi)
  4. http://www.seta.fi/fi/setafi49.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Nathaniel Harris: ”Naiset, avioliitto ja seksi”, Antiikin Kreikka, s. 70. Suomentanut Veikko Ahola. Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5905-3.

    Kirjallisuutta
    • Häggman, Kai: Perheen vuosisata. Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994. ISBN 951-8915-85-7.
    • Utrio, Kaari: Perhekirja. Eurooppalaisen perheen historia. Helsinki: Somero: Tammi: Amanita, 2001 (1. painos 1998). ISBN 951-31-2285-9.
    • Utrio, Kaari (toim.): Familia. 6: Ydinperheen aika. Helsinki: Tammi, 1997. ISBN 951-31-0508-3.
    • Yesilova, Katja: Ydinperheen politiikka. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-094-7.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.