Uusmedia

Uusmedia (myös ”uusi media”) on 1990-luvulla syntynyt nimike vuorovaikutteiselle digitaaliselle medialle.

Osa artikkelisarjaa
Markkinointi
Habbo on suomalainen, kansainvälisesti menestynyt uusmedia-palvelu.

Uusmedia on suora käännös englannin kielen New Mediasta. Termin yleistymisen aikaan, 1990-luvulla, pyrkimyksenä oli tehdä ero perinteiseen painettuun ja sähköiseen mediaan kuten sanomalehtiin ja kirjoihin sekä radioon ja televisioon. Internetin ja WWW:n yleistymisen myötä uusmedia vakiintui tarkoittamaan suomessa ensisijaisesti www-palveluja, internetiä hyödyntävää mainontaa ja näihin liittyviä teknisiä ratkaisuja, tietokonepelejä sekä niin sanottua sosiaalista mediaa. [1][2][3]

Akateemisessa tutkimuksessa uusmedialla (myös uusi media, englanniksi New Media) tarkoitetaan ilmiötä joka syntyi 1990-luvun alkupuolella (1) perinteisen joukkoviestinnän (painotuotteet, sähköinen media), (2) tietokoneiden ja (3) verkottuneen viestinvälittämisen risteyskohtaan. Kolmen alan risteyskohta mahdollisti uudenlaisia ilmaisumuotoja, tuotteita, palveluja ja kulttuuria. Tutkimuksen ja opetuksen kohteena uusmedia on monialainen. Uusmedian voidaan nähdä kuuluvan toisaalta viestintätieteisiin, mutta myös taiteen, muotoilun ja tietojenkäsittelyn piiriin. Tutkimuksen kohteena uusmedia sisältää esimerkiksi interaktiosuunnittelun, sosiaalisen median palvelut ja ilmiöt, tietokoneohjelmien kulttuurilliset kysymykset, tietokoneohjelmien toimintatapojen ja ihmisten toimintatapojen kohtaamiset, tieto- ja viestintäteknologian kulttuurisena ilmiönä sekä muutokset jotka liittyvät perinteisen median digitaaliseen välittämiseen. [4][2]

Uusmedia Suomessa

Uusmedian synty, osana suomalaista internetkulttuuria, sijoittuu ajallisesti 1990-luvulle [5]. 1990-luvun lopulla alalla koettiin niin sanottu uusmediakupla ja sen puhkeaminen. Tämän jälkeen alan toimijat halusivat kutsua alaansa uusmedian sijaan digimediaksi ja digimediasektoriksi. [6]

Suomessa uuden mediaa muotoilua tutkitaan ja opetetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. [7]

Lähteet
  1. Helomaa, Joni & Tommi Pelkonen & Teemu Väänänen (1999): Uusmediatoimiala Suomessa 1996–2001. Teoksessa: Eija Jokinen (toim.): Suomalainen uusmedia. Eväät kasvuun ja kansainvälistymiseen. Digitaalisen median sisältötuotteet -teknologiaohjelman loppuraportti. Teknologiaohjelmaraportti 3/1999. Loppuraportti. Tekes. Tampere.
  2. Teemu Leinonen: Designing Learning Tools. Methodological Insights.. Helsinki: Aalto University School of Art and Design. Helsinki., 2010. ISBN: 978-952-60-0031-2.
  3. Noah Wardrip-Fruin ja Nick Montfort (toim.): The New Media Reader. MIT Press, 2003. ISBN 0-262-23227-8, ISBN 978-0-262-23227-2.
  4. Lev Manovich (2002): New media from Borges to HTML. The new media reader, 2002.
  5. Helomaa, Joni & Tommi Pelkonen & Teemu Väänänen (1999): Uusmediatoimiala Suomessa 1996–2001. Teoksessa: Eija Jokinen (toim.): Suomalainen uusmedia. Eväät kasvuun ja kansainvälistymiseen. Digitaalisen median sisältötuotteet -teknologiaohjelman loppuraportti. Teknologiaohjelmaraportti 3/1999. Loppuraportti. Tekes. Tampere.
  6. Pelkonen, T. & Kallio, J (2003) Digimedia 2003: nykytila ja kasvunäkymiä. LTT-Tutkimus, 2003.
  7. http://mlab.uiah.fi

    Kirjallisuutta
    • Ylä-Kotola, Mauri & Arai, Mehdi: Uusmediatieteen perusteet. Silta. Helsinki: Edita, 2000. ISBN 951-37-2992-3.
    • Lev Manovich: The Language of New Media. MIT Press, Cambridge Mass. 2001, ISBN 0-262-13374-1.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.