Uuras Saarnivaara

Saarnivaara syntyi pastori Emil Edvard Saarnivaaran (1875–1958) ja Olga Maria Saarnivaaran (o.s. Kuusilinna, 1884–1943) perheeseen esikoisena Nurmijärvellä. Kolme ensimmäistä vuotta Uuras asui syntymäseudullaan, mutta isän valmistuttua papiksi 1911 perhe muutti maailman suurimman puukirkon pitäjään, Kerimäelle, jossa olivat vuoden.[4]

Vuonna 1912 piispa Colliander esitti venäjää taitavalle isälle mahdollisuuden siirtyä Inkerinmaalle. Perhe lähtikin Inkeriin, jossa hänen isänsä toimi Toksovan kirkon kappalaisena. Venäjän vallankumous kuitenkin lopetti Emil Saarnivaaran työn Venäjällä. Levottomuuksien vallitessa häntä tultiin pidättämään vuonna 1919. Isä pakeni kamarin ikkunasta. Kolme viikkoa häntä etsittiin, muttei löydetty. Äitiä ja kolmea lasta ei pidätetty. He selviytyivät hevosajoneuvolla Suomeen. Isäkin pääsi salateitä Suomeen kuukauden pakoiltuaan.[4]

Saarnivaara avioitui Sirkka Mirjam Augustintytär Soilanderin kanssa 1933. Perheeseen syntyi Aila-tytär.

Uuras Saarnivaara aloitti koulunkäynnin Terijoen lastentarhassa ja jatkoi yhden lukuvuoden venäjänkielisessä kansakoulussa. Koulunkäynti jatkui vuonna 1917 Suomessa. Vuodesta 1921 hänen opinahjonsa oli Raahen keskikoulu. Siksi Raahessa, koska Raahe-jaksolla 1921–1922 isä toimi latinan ja historian opettajana Raahen keskikoulun jatkoluokilla sekä Raahen porvari- ja kauppakoulussa suomen kielen opettajana. Perhe oli muuttanut 1921 paikkakunnalle.[5][4]

Päästyään ylioppilaaksi 1926 Raahen keskikoulun jatkoluokilta Saarnivaara aloitti opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Siellä hän suoritti sacri ministerii candidatuksen (SMK) tutkinnon 1930. Pappina ollessaan Saarnivaara oli jatko-opiskelijana 1930–39 Helsingin yliopistossa. Tiedekuntina olivat historiallis-kielitieteellinen ja teologinen. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1936 sekä teologian kandidaatiksi (lisensiaatti) 1939 ja teologian tohtoriksi 1948. Saarnivaara sai stipendin Englannissa opiskeluaan varten 1936–37 (Englannin kielen alkuopiskelu oli tapahtunut itsenäisesti Suomessa kesällä 1936). The London College of Divinityssä Lontoossa hän sai Bachelor of Divinity –arvon. Chicagon yliopistoon hänellä oli stipendi 1943–45. Siellä hän väitteli teologisessa tiedekunnassa filosofian tohtoriksi 1945.[5]

Alemman pastoraalitutkinnon Saarnivaara suoritti 1932 ja ylemmän 1939.[5]

Saarnivaara vihittiin papiksi Viipurissa 1930. Viipurin hiippakunnalta opiskelua varten stipendin saaneena Saarnivaaran oli sitouduttava 2,5 vuodeksi toimimaan Viipurin hiippakunnan papistossa. Kirkkoherran apulaisena hän toimi Mäntyharjulla 1930, Kivennavalla 1930–31, Rantasalmella 1931–32, Säämingissä 1932 sekä pitäjänapulaisena Karstulassa 1933–39. Merkittävin tapahtuma Saarnivaaralla oli Rantasalmella. Hän tapasi lastenkodin johtajan Sirkka Soilanderin keväällä 1932. Alkanut seurustelusuhde johti avioon astumiseen Hausjärvellä joulukuussa 1933. Isä Emil opiskelutoverinsa kanssa vihki parin.[5][4]

Vuosina 1932–1939 Saarnivaara oli pappina Säämingissä ja Karstulassa. Piispa Aleksi Lehtosen kehotuksesta Saarnivaara perehtyi erityisesti pyhäkoulutyöhön. Pontimena olivat myös Sirkka-vaimon suuntautuminen lapsityöhön ja kaksivuotiaan Aila-tyttären herättämä kiinnostus kristilliseen lapsityöhön. Mainittakoon Karstulan ajasta, että hän aktivoi pyhäkoulutoimintaa ja sai vuosivälillä 1934–1938 pyhäkoululaisten määrän nousemaan yli 70 prosentilla.

Saarnivaara toimi vuosina 1939–54 Pohjois-Amerikassa Hancockin Suomi-synodin teologisen seminaarin opettajana. Hän palasi Suomeen 1954. Aluksi hän toimi Sana-lehden päätoimittajana ja Kansan Raamattuseuran julistustyössä 1954–1957. Tällöin hän siirtyi perustetun Sisälähetysopiston johtajaksi, Tästä tehtävästä hän erosi 1964. Saarnivaara toimi Minneapoliksessa Assosiation of Free Lutheran Congrecations-kirkkokunnan teologisen seminaarin teologian opettajana 1964–66 . Minneapoliksessa dekaanina Indepedent Lutheran Seminaryssa hän oli 1966–67 ja Inter-Lutheran Theological Seminaryssa 1967–86. Saarnivaara vaikutti voimakkaasti Kansanlähetysliikkeen syntyyn. Hän opetti lähetyskoulussa sekä toimi lähetyskorkeakoulun dekaanina. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1980. Hän edelleen jatkoi kirjoitus- ja julistustöitä. Viimeisenä teoksena valmistui Elämä uskossa vuonna 1996, kaksi vuotta ennen hänen kuolemaansa.[5][4][2]

Nuorena koettu vaikea sairaus ja vaaratilanne uintiretkellä havahduttivat nuoren Uuraksen miettimään suhdettaan Jumalaan. Uuras Saarnivaara seurasi isänsä jalanjäljissä pappisuralle. Saarnivaara uskoi, että Raamattu on totta ja että koko kristillinen elämämme lepää sen varassa.[6]

Saarnivaaran syttyminen pyhäkouluasialle näkyi kirjassa Pyhäkoulu synnyinmaassaan Englannissa sekä 25:ssä laatimassaan Pyhäkoulu-lehden artikkelissa. Hän piti myös pyhäkoulukursseja saadakseen uusia opettajia ja valmistaakseen heitä tehtäviinsä.[4]

Tutkimuksissaan hän käsitteli Martti Lutheria ja hänen reformatorisen murroksensa ajankohtaa. Saarnivaara saavutti tutkimuksillaan mielenkiintoa kansainvälisesti ja erityisesti Pohjois-Amerikassa.[7]

Hän otti aktiivisesti kantaa ajan teologisiin kiistakysymyksiin ja kritisoi erityisesti liberaaliteologiana pitämäänsä teologista ajattelua, lundilaisuutta, korkeakirkollista sakramentalismia ja Kirkkojen maailmanneuvoston harjoittamaa ekumeniaa. Saarnivaarasta tuli 1960-luvulta alkaen maailmanneuvoston tunnetuin suomalainen arvostelija.[7]

Saarnivaaraa väitöskirjassaan tutkineen Ari Aurasen mukaan Saarnivaarasta tuli merkittävin suomalainen historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen arvostelija ja häntä voidaan pitää merkittävimpänä perinteisen raamattunäkemyksen puolustajana, joka vaikutti lähinnä uuspietistien keskuudessa. Uuras Saarnivaara loi nuoreen Kansanlähetykseen yhtenäisyyttä. Ehkä merkittävin Saarnivaaran perintö näkyy ja kuuluu vielä monien Kansanlähetyksen teologien ja julistajien opetuksessa.[7]

Saarnivaara oli yksi aikansa merkittävimpiä perinteisen raamattunäkemyksen puolustajia. Hän lähtee siitä uskonvakaumuksesta, että se mitä Raamattu sanoo itsestään, pitää paikkansa. Raamattu on Jumalan Hengen vaikutuksesta syntynyttä ehdottoman luotettavaa sanaa, joka vaatii uskoa ja kuuliaisuutta, ollen ohjeellinen niin sananpalvelijoille kuin seurakunnalle yleensä. Samalla Saarnivaara ottaa vakavasti Raamattua koskevan historiallisen, arkeologisen ja muun tutkimuksen.[6]

Saarnivaara on väitöskirjoissaan käsitellyt Lutherin oppeja ja niiden pohjalta hän on julkaissut kolmiosaisen Luther-tutkimuksen. jotka on julkaistu 1947–1948.[4] Tutkimuksen osat:

• 1. Luther-tutkimuksen aihe Yhdysvalloissa oli Lutherin tie evankeliseen uskoon (julk. 1947 suomeksi nimellä "Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan l. Aamunhämärä ja päivänkoitto").
• 2. Luther-tutkimuksen aihe Suomessa oli Lutherin pelastusoppi ja vanhurskauttaminen.
• 3. Luther-tutkimuksen osa käsittelee Lutherin pyhitysoppia.

Saarnivaara on tehnyt vanhaan kirkkoraamattuun pohjautuvia raamatunkäännöksiä Pyhä Raamattu korjauksin ja selityksin (1987) ja rajoitetummilla selityksillä varustettu Jumalan Kansan Pyhä Raamattu (1993), joissa vuosien 1933 VT:n ja 1938 UT:n käytäntöön ottaman suomennoksen pohjalta ovat käännös ja kieli korjattuna. Hän on korjauksissaan pyrkinyt mahdollisimman alkutekstille uskolliseen käännösasuun. Saarnivaara on myös kirjoittanut tunnetun, 1 052-sivuisen kirjan Voiko Raamattuun luottaa? (1982).[4]

• Kaste uustestamentillisena ja kansankirkkoamme koskevana kysymyksenä. Suomen teologinen kirjallisuusseura (1935)
• Pyhäkoulu syntymämaassaan Englannissa. Suomen Ev.lut. Pyhäkouluyhdistys (1939)
• Nykyinen sota ja Suomen kirkko. Suomi-opiston juhlajulkaisu. Hancock (1940)
• Luther puhuu Suomen kirkolle ja kansalle. Lutherin tutkimuksesta Suomesta. Hancock (1940)
• Tunnon levottomuudesta Jumalan rauhaan (1941)
• Avainten valta: Luterilaisen kirkon alkuperäinen usko ja oppi. Hancock (1944)
  • Korjattu ja lisätty 2. painos: Hancock (1945).
• Mistä löydämme Jumalan ja Kristuksen? Hancock (1944)
• The Growth of Luther's teaching of justification; a re-examination of the development of Luther's teaching of justification from a Roman Catholic to an evangelical understanding. Diss. University of Chicago Library. The Joseph Regenstein Library. BR9999. AAk. Chicago (1945)
• Mikä on totuus Amerikan laestadiolaisesta kristillisyydestä? Hancock: Suom.Lut.Kust. (1946)
• Amerikan laestadiolaisuuden eli apostolis-luterilaisuuden historia. Ironwood, Mich. (1947)
• Onko parannuksesi ja uskosi oikeaa? (1946)
• Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan I: Aamuhämärä ja päivänkoitto. Suomen lähetysseura. (1947)
• Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan II: Täysi päivä. Suomen lähetysseura. (1948)
• Syntisen tie vanhurskauteen ja pyhyyteen Lutherin mukaan III: Täysi päivä. Suomen lähetysseura. (1948)
• Raamatullinen kaste: Keskusteluja. Kirjapaja. (1948)
• Synti ja armo: Paastonaikaisia hartauslukuja. (1948) (toim.)
• Kirkkokansan kalenteri. III: 1949. Kirjapaja. (1948)
• Tie synnin hädästä Jumalan rauhaan Lutherin ja luterilaisen kirkkomme tunnustuskirjojen mukaan. Suomen Lähetysseura (1949)
  • Uusintapainokset: Uusi tie 1969, 1975 ja 1998.
• Vaivan tieltä iankaikkiselle tielle. Kuva ja sana (1949)
• Vanhoillisuuden hajaantumisen historiaa Amerikassa ja Suomessa. Rauha (1950)
• Ensimmäinen ja viimeinen päivä: Onko sunnuntain vietto kristikunnan suurin petos? Kuva ja Sana. (1950)
• Kaikkeuden synty: Polveutumisoppi ja luomisusko luonnon tosiasiain valossa. Kuva ja Sana. (1953)
• Luther ja Lund: Lundilaisen Luther-tutkimuksen ja teologian kriitillistä tarkastelua. Kuva ja Sana. (1955)
• Tulta maan päälle: Evankelioimisen perusteet ja käytäntö. Kansan Raamattuseura. (1956)
  • Uusintapainokset: 1958 ja 1971.
• Vie sana veljesi luo: Henkilökohtaisen "ihmisten kalastamisen" ja "kotilähetyksen" opas. Kansan Raamattuseura. (1957)
  • Uusintapainos: 1962.
• Kuinka on sun sielus laita? Tienviittoja sekä tietä kyseleville että sitä vältteleville. Kansan Raamattuseura. (1957)
  • Uudistetut uusintapainokset: 1959, 1968, 1976.
• Kohti suurta Baabelia: Liberaaliteologia, ekumenia ja Raamattu (1960) (kirjoitettu yhdessä David Hedegårdin kanssa)
  • Uudistetut uusintapainokset: Omakustanne 1961, Uusi tie 1967.
• Mormonit eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko Raamatun valossa. Suomen kirkon sisälähetysseura (1961)
• Vedestä ja hengestä. Ev.lut. sisälähetyssäätiö (1962)
  • Uusintapainos: 1964.
• Jehovan todistajat Raamatun valossa. Suomen kirkon sisälähetysseura. (1963) 
  • Uusintapainokset: Kirjaneliö (1971), Uusi tie (1986).
• Näin sanoo Herra: Raamatun totuudet, pelastustie ja viimeiset tapahtumat sen omin sanoin. Kuva ja sana (1963)
• Kirkkoraamattumme harhauttavia käännösvirheitä (1963) (kirjoitettu yhdessä Aapeli Saarisalon kanssa)
• Luominen ja vedenpaisumus vai kehitys ja sadat vuosimiljoonat. Ev.lut. Ylioppilaslähetys (1964)
• Katso, tässä on tie. Suomen Raamattuopiston Pohjolan ystävät. (1964)
  • Uudistettu uusintapainos: Ev.lut. Herätysseura (1982, ISBN 951-689-054-7)
• Onko Jumala todella sanonut. Ev.lut. Ylioppilaslähetys. (1966)
• Suuri luopumus: Modernismi, ekumenia, Raamattu ja luterilainen tunnustus. Uusi tie (1967)
• Harmagedon - ennen ja jälkeen: Raamatun lopunaikoja koskevat profetiat sekä niiden toteutuminen nykyaikana ja lähitulevaisuudessa. Ev.lut. Herätysseura (1969)
  • Uusintpainos: Ev.lut. Herätysseura (1978, ISBN 951-689-043-1)
• Keskustelua kasteesta: Lapsikaste vai "uskovain kaste". Uusi Tie (1970)
• Synti, armo ja uusi elämä. (1971)
  • Uusintapainos nimellä "Tässä seisomme: Luterilaisen uskon ydinkohdat." Uusi tie (2017, ISBN 978-951-619-632-2)
• Seitsemännen päivän Adventismi Raamatun ja historian valossa. Uuras Saarnivaara (1972)
• Aalto on jo liikkeellä: Karismaattinen liike historian ja Raamatun valossa. Ev.lut. Herätysseura Ry (1974)
• He elivät Jumalan voimassa. I ja II osa. Ev.lut. Herätysseura Ry. (1976, ISBN 951-689-024-5)
• He elivät Jumalan voimassa. III osa. Ev.lut. Herätysseura Ry. (1975, ISBN 951-689-021-0)
  • Uusintapainos: Ev.lut. Herätysseura (1983, ISBN 951-689-021-0)
• Suuri Babylon: Kirkkojen maailmanneuvoston ekumenia ennen ja nyt. Ev.lut. Herätysseura. (1977, ISBN 951-689-041-5)
• Uskovain kaste vai lapsikaste – Kumpi on raamatullinen? Uusi tie. (1977, ISBN 951-619-090-1)
• Voiko Raamattuun luottaa? Ev.lut. Herätysseura (1982, ISBN 951-689-055-5)
  • Uusi korjattu painos: Ev.lut. Herätysseura (2002)
• Raamatunkäännösten vertailevaa arvostelua. Ev.lut. Herätysseura (1982)
• Raamattu korjauksin ja selityksin. Ev.lut. Herätysseura Ry. (1987, ISBN 951-689-065-2)
• Jumalan Kansan Pyhä Raamattu selityksin. Uusi Tie. (1993, ISBN 951-619-263-7)
  • Uusintapainos: Uusi tie (2014, ISBN 951-619-593-8)
• Elämä uskossa: Jumalan kansan kristinoppi. Uusi tie (1995, ISBN 951-619-278-5)
• Pelastus ja pyhitys Lutherin mukaan. Uusi tie (2008, ISBN 978-951-619-488-5)

• Monihaku Frank, Kaikkien kirjastojen aineistojen haku

• Honkanen, Eino J. & Mäki-Mikola, Jarmo: Sinun sanasi on totuus. Uusi Tie. (1983, ISBN 951-619-137-1)
• Eskola, Timo (toim.): Uuras Saarnivaara: herätysteologi. Iustitia 24, Suomen teologinen instituutti. (2008)
• Auranen, Ari: Lestadiolais-uuspietistinen konservatiiviteologi. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys. (2008)
• Auranen, Ari: Herätyksen aalloissa ja karikoissa: Uuras Saarnivaaran rooli Kansanlähetyksen perustamisessa, toiminnassa ja hajaannuksessa 1965-1976. Uusi tie. (2015)