Uuno Koura

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Koura ja Greeta Pelttari.[1][2]

Koura kirjoitti ylioppilaaksi Oulun klassillisesta lyseosta vuonna 1909 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisentiedekunnan fyysis-matemaattisella osastolla vuosina 1909–1915.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Koura liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 7. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[3]. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.[1][2]

Koura saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana varavääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi Kenttälennätinpataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin huhtikuun alussa vuonna 1918 joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Säiniöllä ja Viipurissa.[1][2]

Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 6. Jääkärirykmentissä. Siirrettiin 13. heinäkuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Pioneerikoulutuspataljoonan 2:seen ja 1. tammikuuta 1919 3. komppaniaan. Määrättiin Pioneeripataljoonan jakautuessa joukkueenjohtajaksi Pioneeripataljoona n:o I:n 2. komppaniaan, 1. elokuuta 1919 pataljoonan rahastonhoitajaksi, 8. tammikuuta 1920 majoitusmestariksi, 8. toukokuuta 1920 talouspäälliköksi ja 1. tammikuuta 1921 3. komppanian päälliköksi.[1][2]

Koura erosi armeijasta 30. kesäkuuta 1922 ja siirtyi Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. elokuuta 1922 ja hänet sijoitettiin sotilasohjaajaksi Mikkelin suojeluskuntapiiriin, missä hän palveli 1. maaliskuuta 1923 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi opettajaksi Haapaveden yhteiskouluun vuonna 1926. Vuoden opettajana vietettyään hän siirtyi ensin Raunakke ja myöhemmin Simoon virkaatekeväksi nimismieheksi. Vuonna 1929 hän muutti Utajärvelle ja työskenteli siellä kunnankirjurina, josta hän siirtyi vuonna 1930 kanslistiksi Oulun kihlakunnan kruununvoudin ja henkikirjoittajan konttoreihin, joissa hän työskenteli vuoteen 1937 saakka. Hänet haudattiin Oulunsaloon.[1][2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
3. Suomen jääkärit II 1933: 1161.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Varavääpeli 11. helmikuuta 1918 Vääpeli 30. toukokuuta 1918 Luutnantti 25. helmikuuta 1920 Kapteeni 16. toukokuuta 1922		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Jääkärimerkki