Uuno Aittola

Uuno Dagvard Aittola kävi viisi luokkaa Helsingin suomalaista lyseota sekä kaksi vuotta taideteollisuuskoulua. Radioteknillinen opintomatkan Saksaan hän teki vuonna 1921. Suomen armeijan hyökkäysvaunukurssille hän osallistui vuonna 1923.[1][2]

Jääkäripataljoona 27:n tiedonanto-osasto, kuvaan merkitty osaston johtajat Birger Homén ja Eric Heimbürger.

Hän työskenteli valtionrautateillä lennätinrevisooriharjoittelijana ennen jääkärikoulutukseen hakeutumistaan. Uuno Dagvard Aittola liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 25. helmikuuta 1916. Uuno Dagvard Aittola otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti radiokurssin Libaussa 15. huhtikuuta – 15. heinäkuuta 1917, jonka jälkeen hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon.[1][2][4].

Katso myös: Suomen sisällissota

Uuno Dagvard Aittola saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) vänrikiksi ylennettynä 3. maaliskuuta 1918 aselaiva S/S Virgolla, jolla hän toimi sähköttäjänä. Suomen sisällissodassa hänet komennettiin liikkuvan kenttäradioaseman päälliköksi Hämeen rintamalle.[1][2]

Sodan päätyttyä hänet komennettiin Sortavalan radioaseman päälliköksi ja 7. heinäkuuta 1918 hänet komennettiin Radiolennätinkoulun opettajaksi. Radioasemien päällikkönä hän ehti vuonna 1919 toimimaan Kuolajärvellä, Viipurissa ja Valamossa. [1][2]

Kipinälennätinlaitoksen tekniseksi upseeriksi hänet nimitettiin 26. elokuuta 1919, josta hänet komennettiin 1. tammikuuta 1920 Radiojoukkojen teknillisen toimiston päälliköksi. Santahaminan radioaseman päällikön tehtävät hän otti vastaan 31. toukokuuta 1924. [1][2]

Ilmavoimiin hänet siirrettiin 29. elokuuta. Ilmavoimissa hän toimi esikunnan radioupseerina. 26. tammikuuta 1928 hänet komennettiin Kenttälennätinpataljoonaan insinööri- ja aseupseeriksi ja 1. elokuuta 1928 teknillisen toimiston päälliköksi. Puolustusvoimista hän erosi 31. heinäkuuta 1930. Sotilasuran jälkeen hän työskenteli toimitusjohtajana Keski-Suomen puhelin osakeyhtiössä.[1][2]

Talvisotaan hän osallistui Jyväskylän suojeluskuntapiirin viestiosaston päällikkönä. Toimi samassa tehtävässä jatkosodan syttyessä, mutta laskettiin siviilitehtäviin vuonna 1941.[2]

Hän toimi vuonna 1921 Radiojoukkojen kunnianeuvoston puheenjohtajana, vuosina 1923–1924 Teknisten joukkojen kunniatuomioistuimen jäsenenä sekä Kenttälennätinpataljoonan kunnianeuvoston puheenjohtajana vuonna 1929.[1][2]

• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
• Suomalainen, Jaakko, Sundvall, Johannes, Olsoni, Emerik ja Jaatinen, Arno (toim.): Suomen jääkärit: toiminta sanoin ja kuvin II, 2. painos. Kuopio: Osakeyhtiö Sotakuvia, 1933.

Viitteet

1. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
2. Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/912044?page=14
4. Suomen jääkärit II 1933: 1161.

    Ylennykset ja kunniamerkit    

Ylennykset		Kunniamerkit
Vänrikki 7. helmikuuta 1918 Luutnantti 26. kesäkuuta 1819 Kapteeni 16. toukokuuta 1921		Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Vapaussodan muistomitali soljen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2.lk mitali Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Jääkärimerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi