Uudistalo

Uudistalo eli uudistila on entisaikoina Suomessa ja Ruotsissa käytössä ollut nimitys, joka tarkoittaa asumattomalle paikalle perustettua maanviljelyyn käytettävää maatilaa eli uudisasutusta.[1] Nimityksiä käytetään tavallisesti toistensa synonyymeinä, mutta jotkin lähteet[2] tekevät eron uudistalon ja uudistilan välillä. Nykysuomen sanakirja määrittelee lakikielen käyttämän uudistila-sanan merkitsevän maanviljelyyn käytettävää kruununtilaa, joka raivaustyön kestäessä oli osaksi tai kokonaan verosta vapaa.[1] Uudistalon omistajasta käytettiin nimityksiä uudistalokas tai uudistalollinen.[3]

Uudistalo oli alkuaan mahdollista perustaa kylän yhteismaalle kaikkien kylän osakkaiden suostumuksella. Yksityismaalla perustaminen riippui ainoastaan maanomistajasta. Vuonna 1770 annetun asetuksen mukaan uudistalon sai perustaa kylän jakamattomalle maalle, vaikka jokin osakas vastusti sitä. Ruotsin kaikkien uudistalojen verottaminen aloitettiin 1775 ja uusien perustamiseen vaadittiin maaherran lupa. Tilan lopullisen muodostamisen suoritti maanmittari, kun viljelysmaat oli raivattu, rakennukset saatu valmiiksi ja annettu verovapausaika kulunut loppuun. Seuraavaksi suoritettiin tilan verollepano, joka samalla ratkaisi tilalle annettavien tilusten lopullisen laajuuden.[4]

Isonjaon yhteydessä kylän liikamaalle perustettiin usein uudistaloja. Se perustui yksityiskohtaisiin suunnitelmiin, jotka maaherra vahvisti. Vaikka uudistalojen perustaminen oli säänneltyä toimintaa, tapahtui käytännössä kuitenkin usein niin, että uudisasukkaat asettuivat omin lupinensa erämaihin asumaan. Tällaisten tilojen verollepanosta säädettiin eri metsälaeissa. Uudistalojen perustaminen Suomessa loppui vuonna 1922, kun asutustoiminta valtion maillakin järjestettiin uudelleen. Uudistukset liittyivät muuhun asutuslainsäädäntöön.[4]

Uudistila-nimitystä käytettiin erityisesti maanhankintalain mukaisista tiloista eli niin sanotuista kylmistä tiloista. Ne olivat tiloja, joilla ei ollut kunnollisissa rakennuksia ja joiden viljeltäväksi tarkoitetusta maa-alasta oli ennakkoon raivattu enintään 10 prosenttia.[5]

Väliaikainen uudistila oli tietyin ehdoin suurelle erottamattomalle yhteismaalle perustettu maatila, jolla oli väliaikainen manttaali. Tällaisia tiloja perustettiin Pohjois-Suomeen useita. Väliaikaisia uudistiloja koskevat määräykset sisältyivät kuninkaalliseen kirjeeseen 7. marraskuuta 1787 ja maanmittausohjesääntöön 15. toukokuuta 1848.[6]

Lähteet
  1. Nykysuomen sanakirja, WSOY 1951–1961, hakusana uudistila.
  2. Esimerkiksi Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, kertoo että uudistalo = liikamaalle perustettu kruununluontoinen talo ja uudistila = raivaamaton ja rakentamaton maanviljelystila eli niin sanottu kylmä tila.
  3. Nykysuomen sanakirja, hakusana uudistalokas.
  4. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966, hakusana uudistalo.
  5. Uusi tietosanakirja, hakusanat uudistalo ja kylmä tila.
  6. Iso tietosanakirja, Otava 1931–1939, hakusana uudistalo.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.