Uudenmaan esikaupunki

Uudenmaan esikaupunki (ruots. Nyländska Förstaden) oli 1800-luvulla käytetty nimitys siitä osasta Helsinkiä, joka Johan Albrecht Ehrenströmin vuonna 1817 laatiman asema­kaavan mukaisesti rakennettiin Viron­niemellä sijainneen vanhan kaupungin­osan eli varsinaisen kaupungin etelä- ja länsi­puolelle. Se käsitti silloiset 3., 4. ja 5. kaupungin­osat eli nykyisen Kaartin­kaupungin, etelä­osan nykyistä Kamppia sekä nykyisen Puna­vuoren pohjoisimman osan.

Ehrenströmin suunnittelema Helsingin asema­kaava; lopullinen, keisarin hyväksymä versio vuodelta 1817. Uudenmaan esi­kaupunki käsitti Töölön­lahdesta Eteläsatamaan johtavan kanavan etelä- ja länsi­puolella olevan osan kaavoitetusta alueesta.

Ehrenströmin alkuperäisen suunnitelman mukaan täytettävän Kluuvin­lahden paikalle olisi rakennettu kanava, joka olisi yhdistänyt Töölön­lahden ja Eteläsataman ja muodostanut samalla rajan varsinaisen kaupungin ja Uuden­maan esi­kaupungin välille.[1] Kanava­suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin pian, ja esi­kaupungin rajana alettiin pitää Esplanadia ja Henrikin­katuja eli nykyisen Manner­heimin­tien eteläisintä osaa. Erottaja sai nimensä sijainnistaan varsinaisen kaupungin ja Uudenmaan esi­kaupungin rajalla.

Uudenmaan esi­kaupungin kaavoitetun alueen rajoina olivat etelässä Tähtitornin vuori sekä Pieni ja Iso Roobertinkatu, pohjoisessa aluksi Vladimirin­katu (nyk. Kalevankatu)[2] myöhemmin Eerikinkatu ja Simonkatu.[3] Kaupungin­osan keskuksena oli Esi­kaupungin­tori (ruots. För­stads­torget) eli nykyinen Kasarmitori. Sen etelä­reunalle suunniteltiin aluksi teatteria, mutta myöhemmin paikalle päätettiinkin rakentaa Kaartin kasarmi.[1]

Suuri osa Uudenmaan esi­kaupunkia ja varsinkin Vanhankirkon seutu muodostui 1800-luvulla tyypilliseksi säätyläisten asuma-alueeksi. Sinne asettui asumaan monia korkeimpia virkamiehiä sekä, sen jälkeen kun yli­opisto vuonna 1827 oli siirretty Turusta Helsinkiin, myös yli­opiston professoreja.[4] Monet heistä asuivat laajoille tonteille rakennuttamissaan yksikerroksisissa puutaloissa. Nykyisin alueella ei ole jäljellä enää juurikaan puutaloja, sillä 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa ne joutuivat vähitellen lähes kaikki väistymään kerrostalojen tieltä.

Nimiä Kamppi ja Punavuori käytettiin 1800-luvulla, kuten käytännössä usein vieläkin, vain niistä nykyisin tämän­nimisiin kaupungin­osiin kuuluvista alueista, jotka jäivät Ehrenströmin alkuperäisen asemakaavan ulkopuolelle ja kaavoitettiin vasta vuosisadan loppupuolella. Päinvastoin kuin alku­peräinen Uudenmaan esikaupunki, ne muodostuivat pää­asiassa köyhälistön ja työ­väestön asunto­alueeksi[5]. Myöhemmin Uusimaa on kuitenkin jäänyt kaupungin­osien nimistöstä pois, ja niinpä Kamppiin ja Punavuoreen nykyisin luetaan virallisesti kuuluvaksi myös osia entisestä Uuden­maan esi­kaupungista. Alueen vanha nimi on kuitenkin säilynyt siellä sijaitsevan kadun nimessä Uudenmaankatu (ruots. Nylandsgatan).

Lähteet
  • Eino S. Suolahti: Helsingin neljä vuosisataa, 2. painos. Otava, 1972. ISBN 951-1-03606-8.
  • Kaija Toppila, Kirsti Toppari: Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita. Sanoma Oy, 1998. ISBN 951-9134-69-7.
  • Asmo Alho, Uljas Rauanheimo: Helsinki ennen meitä, vanhojen kuvien kertomaa. Otava, 1962.
  • Helsingin kadunnimet. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta, 1970.

Viitteet
  1. Suolahti, s. 142.
  2. asemakaavakartta vuodelta 1817, tämän artikkelin liitteenä.
  3. Helsingin kadunnimet, kaupungininsinööri Gyldenin kartta vuodelta 1838 sivuilla 40–41.
  4. Alho-Rauanheimo, s. 110.
  5. Suolahti, s. 212–213.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.