Utin räjähdysonnettomuus 1945

Utin räjähdysonnettomuus tapahtui Utin rautatieasemalla 14. helmikuuta 1945 kello 14.30. lentopommeja rautatievaunuun lastattaessa tapahtui räjähdys, joka aiheutti 11 miehen kuoleman.[1][2]

Valkealassa sijaitsevalla Utin rautatieasemalla oli lastattu lentopommeja rautatievaunuihin jo kahden viikon ajan, kun urakan viimeisiä eriä vaunuun sijoitettaessa sattui tuntemattomasta syystä räjähdys. Paikalle rientäneet näkivät seitsemän nuoren miehen silpoutuneen kuoliaaksi ja kolmen olevan kateissa. Räjähdyksen voimasta asemarakennuksen ikkunat särkyivät, samoin lähellä ollut auto ja lastauslaiturikin vaurioituivat. Kouvolasta matkusti onnettomuuspaikalle poliisitutkintoa pitämään Valkealan piirin nimismies N. Aalto ja apulaisnimismies Vanhanen.[1]

Räjähdyksen uhreista kuoli heti 9 miestä ja myöhemmin kaksi. Onnettomuuden syystä ei ollut täyttä varmuutta, sillä loukkaantuneet kuolivat ennen kuin heitä voitiin kuulustella. Sen verran he ehtivät kertoa, että miesten lastattua pommilastin kuorma-autosta rautatievaunuun he havaitsivat metsässä lumen alla olleen pommilaatikon. Miehet avasivat sen ja näkivät sen sisällä 150 kappaletta saksalaisia yhden kilon sirpalepommeja. Yksi pommeista putosi maahan ja räjähti räjäyttäen muutkin laatikossa olleet pommit. Sirpalepommit olivat herkkiä räjähtämään, sillä niissä ei ollut kuljetuksen aikanakaan varmistinta.[2]

Onnettomuudessa kuoli 45-vuotias sekatyömies, 25-vuotias autonkuljettaja, 41-vuotias autonasentaja, 30-vuotias liikeapulainen, 33-vuotias myymälänhoitaja, 53-vuotias muurari, 38-vuotias rakennusmestari, 24-vuotias autonkuljettaja, 28-vuotias autonkuljettaja, 40-vuotias talonomistaja ja 26-vuotias maalari.[2]

Onnettomuuden uhrit haudattiin valtion kustannuksella yhteishautaan Kouvolassa sunnuntaina 25. helmikuuta 1945.[2] Vaikka päivä oli kylmä ja myrskyinen, Kouvolan seurakunnan hautausmaalla järjestettyyn surutilaisuuteen osallistui arvion mukaan toistatuhatta ihmistä. Yhteishauta oli valmistettu sankarihautojen taakse ja vainajien valkoiset arkut laskettu hautaan ennen tilaisuutta ja sitten peitetty havuilla. Papin puheen, vainajien siunauksen ja kuoron esityksen jälkeen sotilaat loivat haudan umpeen ja aloitettiin seppelten lasku. Haudalla vietetyn suruhetken jälkeen saattoväki siirtyi sotilaskotiin vainajien muistoa viettämään. Tilaisuuden musiikista vastasi varuskunnan soittokunta ja muistopuheesta pastori Arjanheimo.[3]