Uskonto Kiinassa
Kiinan uskonnot ovat perinteiset taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus. Näistä kolmesta uskonnosta käytetään usein termiä "Kiinan kolme tietä". Taolaisuus ja kungfutselaisuus ovat syntyneet Kiinassa, ja buddhalaisuus on peräisin Nepalista. Myös kristinusko ja islam ovat eläneet Kiinassa jo pitkään. Buddhalaisuudesta ja taolaisuudesta juontava Falun Gong -liike on ollut esillä, kun Kiinan kommunistinen puolue ja valtio ovat pyrkineet hävittämään sen väkivaltaisesti presidentti Jiang Zeminin päätöksellä.
Virallisten tietojen mukaan maassa on noin 100 miljoonaa uskonnollisesti aktiivista ihmistä, eräiden arvioiden mukaan 300 miljoonaa. Näistä noin 200 miljoonaa olisi buddhalaisia, taolaisia tai palvoisi legendaarisia hahmoja kuten lohikäärmekuningasta tai hyvän onnen jumalaa. Buddhalaisuuden suuntauksista theravada- ja tiibetinbuddhalaisuus ovat etnisten vähemmistöjen kannattamia. Perinteisesti islaminuskoisia kansoja, huita, kazakkeja ja uiguureja on Kiinassa noin 20 miljoonaa. Kristittyjä on mahdollisesti jopa 40 miljoonaa, virallisten lukujen mukaan 16 miljoonaa.[1] Toisen tutkimuksen mukaan maassa olisi 40 miljoonaa protestanttia ja 14 miljoonaa katolilaista. Katolilaiset ovat jakautuneet kommunistihallinnolle uskolliseen niin sanottuun patrioottiseen kirkkoon sekä Vatikaanille lojaaliin maanalaiseen kirkkoon.[2] Vuonna 1949, kun ulkomaiset lähetyssaarnaajat karkotettiin maasta, siellä oli 700 000 kristittyä.[3]
Kiinan uskontojen historia
Keisariaika
Keisariaikana keisari oli jumala. Kungfutselaisuuden opetus alistumisesta ylemmän valtaan sopi hyvin keisarikulttiin.
Kommunistinen Kiina
Kun Kiinan kansantasavalta perustettiin lokakuussa 1949, koittivat Kiinan uskonnoille vaikeat ajat. Varsinkin länsimaisena ja porvarillisena pidetty kristinusko joutui vaikeuksiin. Lähetystyöntekijät joutuivat jättämään Kiinan kansantasavallan (moni siirtyi Formosan eli Taiwanin saarelle Kiinan tasavaltaan) ja kristittyjä vainottiin.
Maolaisen kommunismin aikana Kiinassa vastustettiin etenkin kungfutselaisuutta, jota syytettiin vanhan hierarkkisen yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisestä. Mao vihasi Kungfutsea ja poistatti kalenterista kaikki kungfutselaisuuden merkkipäivät. Maolaisuus pyrki tuolloin syrjäyttämään perinteiset uskonnot ja kansan tuli opiskelle ajatuksia pienestä punaisesta kirjasta. Kungfutselaisuus menetti paikkansa virallisena ja julkisena uskontona, mutta virallinen kielto ei poistanut sen suosiota.
Myös taolaisuus ja buddhalaisuus joutuivat vaikeuksiin, olihan niidenkin arvopohja hyvin kaukana ateistisesta kommunismista, joka korosti voimaa ja maallista elämää.
Kulttuurivallankumous
Vaikeinta uskonnoilla oli 1960-luvulla ns. kulttuurivallankumouksen aikana. Kommunististen nuorten joukot tuhosivat temppeleitä, kirkkoja ja Buddhan patsaita sekä kiusasivat uskontojen edustajia usein kuolemaan asti.
Mao Zedongin ohjaamat nuorisojoukot palvoivat Maoa ja hänen Punaisesta kirjastaan tuli heidän pyhä kirjansa.
Vähittäinen vapautuminen
Vähitellen uskontojen asema on parantunut. Selviä poikkeuksia ovat Falun Gong -liike, jota alettiin vainota, kun sen kannattajien määrä ylitti Kiinan kommunistisen puolueen jäsenmäärän, sekä rekisteröimättömät kristilliset seurakunnat (ns. kotikirkkoliike), joiden työntekijöitä ja aktiivijäseniä on vangittu ja kidutettu.
Vieläkään Kiinan kansantasavalta ei hyväksy ulkomaisia lähetystyöntekijöitä. Koko vallankumouksen jälkeisen ajan valtiovalta on pyrkinyt kanavoimaan kristinuskon harjoittamisen ainoastaan puolueen valvomaan Kolme Itse -kirkkoon; tästä huolimatta rekisteröimättömien kristittyjen määrä kasvaa nopeasti ja on todennäköisesti jo yli 100 miljoonaa.
Lähteet
- Survey finds 300m China believers BBC.
- LogosMedia: Kristinusko kiinnostaa Kiinassa. Kirkko & kaupunki, 2008, nro 29, s. 5.
- China Survey Reveals Fewer Christians than Some Evangelicals Want to Believe ASSIST News Service. Arkistoitu 4.1.2012.
Katso myös
Aiheesta muualla
- Timo Poropudas: Kiinan kirkot rikastuvat. Taloussanomat 27.6.2010.
| Aasian valtioiden uskontoartikkelit |
|
|---|