Uskonpuhdistus Liettuassa

Monet Liettuan luterilaiset vaikuttajat olivat opiskelleet Königsbergin yliopistossa.

Uskonpuhdistus levisi Liettuaan kahta kautta, Länsi-Euroopassa opiskelleiden aatelisten ja porvarien kautta sekä luterilaisuuden omaksuneen Preussin kautta, josta oli tullut Puolan vasallivaltio. Kuten Puolassakin, Liettuassa uskonpuhdistus sai eniten kannattajia saksankielisen kaupunkiporvariston parista. Vilnassa, jossa oli hyvin järjestäytynyt saksalaisporvaristo, aloitti uskonpuhdistuksen puolesta puhumisen Stanislovas Rapalionisis (1485–1545). Hän vaikutti Pyhän Annan kirkossa, mutta hän joutui nopeasti vaikeuksiin ja pakeni lopulta Preussiin. Vuonna 1583 liettualainen luterilaisen uskon omaksunut Abraomas Kulvetis palasi Liettuaan opiskeltuaan eurooppalaisissa yliopistoissa. Hän perusti Puolan kuningatar Bona Sforzan tuella Vilnaan toisen asteen koulun ilman opetuksen monopoliasemassa olleen katolisen kirkon lupaa. Kulvetisin kouluun tuli noin 60 oppilasta, mutta hän joutui sulkemaan koulun kuningas Sigismund Vanhan vuonna 1542 antaman asetuksen jälkeen. Tämän jälkeen hänkin pakeni Preussiin.[1]

Königsbergin yliopisto alkoi pian perustamisensa jälkeen vetää runsaasti liettualaisia opiskelijoita[1]. Vuosina 1544–1600 Liettuasta tuli yliopistoon kaikkiaan 233 opiskelijaa, joista osa kuului aatelissukuihin. Yliopiston opiskelijat jäivät vaihtelevasti papeiksi niin sanottuun Vähä-Liettuaan, tulivat protestanttisiksi papeiksi Liettuaan tai toimivat virkamiehinä. Osa Köngisbergissä opiskelleista, kuten esimerkiksi piispa Melchior Giedraitris, toimivat myös katolilaisen kirkon piirissä. Uskonpuhdistukseen kuulunut ajatus kansankielisestä opetuksesta ja Raamatun tutkimuksesta johti liettuankielisten kirjojen valmistukseen Köngisbergissä. Ensimmäinen tällainen kirja oli Martin Mosswidin toimittama Katekismus, joka ilmestyi vuonna 1547. Myös koko Raamattu käännettiin liettuaksi 1500-luvulla, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1735. Kansankielistä kirjallisuutta alettiin uskonpuhdistuksen oppien mukaisesti tehdä myös Liettuan ortodoksisilla alueilla. Frantsysk Skaryna käänsi ruteenin kielelle psalmit vuonna 1517 ja Vanhan Testamentin vuosina 1518–1519.[2] Katolinen kirkko ja Sigismund Vanha olivat pyrkineet erilaisin määräyksin vaikeuttamaan uskonpuhdistuksen etenemistä, mutta tähän tuli muutos Sigismund II Augustin noustua valtaan vuonna 1548. Sigismund II oli kasvanut humanismin hengessä, ja hän oli valmis hyväksymään aateliston ajaman uskonvapauden. Tämän jälkeen saksalaiset perustivat Vilnaan ja Kaunasiin luterilaiset seurakunnat, ja Vilnaan rakennettiin uusi luterilainen kirkko. Uskonpuhdistusksen kiihdyttyäkin luterilaisuus säilyi leimallisesti saksalaisena liikkeenä.[3]

Mikalojus Radvila Musta oli merkittävä kalvinismin tukija.

Njasvižin herttuan kirjapainossa 1562 painettu katekismus vanhavalkovenäjän kielellä.

Protestanttisen suuntauksen valtatekijäksi nousikin kalvinismi, jota tuki Liettuassa voimakkaassa asemassa ollut Radvilan suku. Radvilan serkukset Mikalojus Radvila Musta, Mikalojus Radvila Punainen ja Mikalojus Radvila Ruskea perustivat useita kalvinistisia seurakuntia ja kirkkoja. Liettuan kalvinistien yhteydet Sveitsiin ja Puolaan olivat tiiviit ja esimerkiksi Sveitsistä kutsuttiin Liettuaan useita teologeja ja sinne lähetettiin liettualaisia oppiin. Vuonna 1557 järjestettiin reformoitujen synodi, jossa perustettiin kirkkojärjestö Unita Lituanie.[3] Kalvinistit perustivat kirjapainoja Brestiin ja Njasvižiin, jossa Radviloiden värväämät papit alkoivat kääntää Raamattua. Brestin käännös valmistui puolaksi vuonna 1564. Puola valittiin kieleksi, koska suurin osa kansasta ymmärsi sitä. Uskonnollista kirjallisuutta julkaistiin näistä kirjapainoista kuitenkin myös puolan ohella ruteeniksi. Lopulta Radviloiden mukana kalvinismiin kääntyi valtaosa Liettuan aatelista. Myös osa ruteeniaatelisista kääntyi kalvinismiin ortodoksisesta uskosta.[4]

Vaikka uskonpuhdistus näytti Liettuassa vahvalta, se rakentui heikolle pohjalle. Uskonpuhdistus vaikutti lähes pelkästään yläluokkaan ja alempi aatelisto sekä talonpojat jäivät siitä kokonaan sivuun. Katolisen kirkon on katsottu pyhimyskultteineen ja rituaaleineen tarjonneen luontevamman uskon aateliston ja talonpoikien piirissä, jossa pakanuus vaikutti vielä vahvasti. Protestanttiset suuraateliset olisivat saattaneet ryhtyä esimerkiksi karkottamaan katolilaisia pappeja alueeltaan, mutta heillä ei ollut tähän tarkoitukseen vaadittua väkivaltakoneistoa. Lopulta protestanttisuus osoittautui myös aateliston keskuudessa ohimeneväksi ilmiöksi, joskin muutamat suvut säilyttivätkin sen.[5]

• Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.