Burundi

Burundi, virallisesti Burundin tasavalta, on pieni valtio Itä-Afrikassa suurten järvien alueella. Se rajautuu pohjoisessa Ruandaan, etelässä ja idässä Tansaniaan ja lännessä Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Burundilla ei ole rannikkoa, mutta sillä on lounaassa rantaviivaa Tanganjikajärvellä.

Burundin tasavalta
Republika y’Uburundi
République du Burundi
Burundin lippu Burundin vaakuna
lippu vaakuna

Burundin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Burundin sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Valtiomuoto hallitsevan puolueen presidentiaalinen tasavalta
Presidentti
Pääministeri		 Evariste Ndayishimiye
Alain-Guillaume Bunyoni
Pääkaupunki Gitega[1][2] (41 944 as., 2008 väestönlaskenta)
3°26′S 29°54′E
Muita kaupunkeja

Bujumbura (581 534 as.),
Ngozi (39 884 as.),
Rumonge (35 931 as.)

[3]
Pinta-ala
– yhteensä 27 816 km² [3] (sijalla 145)
– josta sisävesiä 7,8 %
Väkiluku (2021) 12 241 065 [4] (sijalla 77)
– väestötiheys 462 as. / km²
– väestönkasvu 2,85 % [4] (2020)
Viralliset kielet kirundi, ranska
Valuutta Burundin frangi (BIF)
BKT (2010)
– yhteensä 3 418 USD (PPP) [4]  (sijalla 171)
– per asukas 300 USD
HDI (2019) 0,433 [5] (sijalla 185)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 48,1 %
– teollisuus 19 %
– palvelut 32,9 %
Aikavyöhyke UTC+2
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
 – Belgiasta
1. heinäkuuta 1962
Lyhenne BI
– ajoneuvot: RU
– lentokoneet: 9U
Kansainvälinen
suuntanumero		 +257
Tunnuslause Ubumwe, Ibikorwa, Iterambere
Unité, Travail, Progrès
(Yhtenäisyys, työ, edistys)
Kansallislaulu ”Burundi bwacu”

Twat, tutsit ja hutut ovat asuneet Burundin alueella siitä lähtien, kun valtio muodostui viisi vuosisataa sitten. Tutsit hallitsivat Burundia kuningaskuntana yli 200 vuoden ajan. 1900-luvun alussa Saksa ja Belgia kuitenkin miehittivät alueen, jolloin Burundi ja Ruanda yhdistettiin Ruanda-Urundi-nimiseksi eurooppalaisten siirtomaaksi. Poliittisia levottomuuksia esiintyi koko alueella tutsien ja hutujen välisten sosiaalisten erojen vuoksi. Ne saivat Burundissa aikaan sisällissodan 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nykyään Burundia hallitaan edustuksellisena demokratiana, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. 62 prosenttia burundilaisista on katolilaisia, 8–10 prosenttia muslimeita ja loput seuraavat alkuperäistä animistista uskontoa tai protestanttista kristillisyyttä.

Burundi on yksi maailman kymmenestä köyhimmästä valtiosta.[6] Sisällissotien jäljiltä Burundin bruttokansantuote on alhainen, väestönkasvu on epävakaata ja resursseja on niukasti. Koboltti ja kupari ovat Burundissa hyödynnettäviä luonnonvaroja. Maan tärkeimpiin vientituotteisiin kuuluvat kahvi ja sokeri.

Maantiede
Burundin topografinen kartta

Burundi on sisämaavaltio keskisen Afrikan itäosassa. Sen pinta-ala on 27 834 neliökilometriä, ja siitä noin kymmenes on järviä. Maan rajanaapurit ovat pohjoisessa Ruanda, idässä ja etelässä Tansania ja lännessä Kongon demokraattinen tasavalta, ja rajaa maalla on 1 140 kilometriä.[7][8]

Burundia halkovat vuoristot, vuoret ja niiden väliset laaksot.[7] Burundin länsiosa kuuluu Itä-Afrikan hautavajoaman läntisen haaran vuoristoihin, ja siellä on maan korkein kohta Hehavuori, joka nousee 2 690 metriin.[9][10] Hautavajoaman reunavuoriston luoteispuolella on kapea laakso, jossa virtaa muun muassa Kongon rajajoki Ruzizi. Tanganjikajärvestä maasto nousee jyrkästi muodostamaan Niili- ja Kongojokien välisen vedenjakajan. Sen korkeimmat huiput ovat noin 2 600 metrissä, ja sen itäpuolella ylätasanko laskeutuu noin 1 500 – 1 800 metriin saakka. Ylätasankoa halkoo koillisessa Ruvyironzajoki.[10]

Vaikka Burundi sijaitsee tropiikissa, sen ilmasto vaihtelee suuresti korkeuden mukaan. Ylänköalueilla on viileää; vuoden keskilämpötila on noin 21 °C ja vuotuinen sademäärä 1 500–1 800 millimetriä. Alempana, kuten Imbon laaksossa sijaitsevassa Bujumburassa, on lämpimämpää ja vähäsateisempaa. Tanganjikajärven rannoilla sataa vain 1 000 millimetriä vuodessa.[10][11] Bujumburassa keskimääräinen ylin lämpötila on 29–31 °C ympäri vuoden, yön alin vähäsateisella jaksolla kesäkuusta elokuuhun 17 °C, muulloin noin 19 °C.[12]

Burundin maa-alue on pääosin käytetty maatalous- ja laidunmaaksi. Maatalousväestön asutus on aiheuttanut metsien häviämistä, eroosiota ja elinympäristöjen tuhoutumista.[13] Metsät ovat hävinneet lähes koko maasta liikakansoituksen vuoksi,[14] eikä niitä ole enää kuin korkeimpien vuorten rinteillä.[10] Maassa on kolme kansallispuistoa, Kibiran kansallispuisto luoteessa (pieni alue sademetsää Ruandan Nyungwen metsän kansallispuiston vieressä), Rurubun kansallispuisto koillisessa (Rurubujoen varrella) ja Rusizin kansallispuisto lähellä Kongon rajaa.[15][16]

Historia
Pääartikkeli: Burundin historia

Hutujen ja tutsien yhteiskunta

Burundin varhaisimmat asukkaat olivat pygmikansaa nimeltä twat, joiden alkuperästä ei ole täyttä yhteisymmärrystä. Hutuja alkoi asettua alueelle 1000-luvulla ja tutseja 1500-luvun puolivälin jälkeen. Tutsit perustivat pieniä päällikkökuntia, joissa tutsit maksoivat karjalla hutujen tekemästä maataloustyöstä ja sadosta.[17] Tutsit myös ottivat käyttöön hutujen kielen kirundin sekä monia heidän tapojaan. Tutsien ja hutujen välisestä jaosta tuli varsin löyhä, ja luokitus perustui erityisesti yhteiskunnalliseen luokkaan.[18]

Tutsipäällikkö Ntare I perusti 1600-luvun puolivälissä feodaalinen kuningaskunnan valloitettujaan joitakin päällikkökuntia.[17] Burundiin muodostui siten rajat, jotka eivät ole myöhemmin eurooppalaisten vetämiä valtiorajoja.[18]

Eurooppalaisten valtakausi

Burundi sijaitsee vaikeakulkuseilla Afrikan sisämaassa, joten eurooppalaiset saapuivat sinne vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen, jolloin Richard Burton ja John Hanning Speke etsivät sieltä Niilin lähteitä.[18] Saksa sai 1884–1885 järjestetyssä Berliinin konferenssissa Burundin ja Ruandan.[19] Se alkoi hallita alueita Saksan Itä-Afrikan alaisuudessa.[18]

Belgialaiset joukot miehittivät sen osana ensimmäistä maailmansotaa. Sodan jälkeen Burundi siirtyi Belgian hallintaan osana Kansainliiton yhdistettyä Ruanda-Urundin mandaattialuetta. Belgialaiset hajottivat vanhan päällikkörakenteen ja loivat uuden järjestelmän, jossa valta keskittyi selkeästi tutseille ja hutut olivat alempaa luokkaa.[11]

Itsenäisyys

Poliittiset puolueet syntyivät 1940-luvun lopulta alkaen ja maa itsenäistyi 1. heinäkuuta 1962. Demokraattisten rakenteiden ollessa heikkoja tutsikuningas Mwambutsa IV otti ohjat perustuslaillisena monarkkina.[11]

Hutupääministerin murha vuonna 1965 aiheutti hutujen kapinointia ja hallituksen tukahduttamistoimia. Prinssi Ntare V syrjäytti isänsä Mwambutsan vuonna 1966, mutta hänet itsensä syrjäytti samana vuonna pääministeri Michel Micombero. Micombero lakkautti monarkian, mutta hutujen levottomuudet jatkuivat ja kulminoituivat kapinaan vuonna 1972. Hutut surmasivat ensin noin 2 000 tutsia, sitten tutsit tappoivat 100–200 000 hutua, ja hutut taas noin 10 000 tutsia. Käytännössä kaikki koulutetut hutut tapettiin tai lähtivät maanpakoon. Eversti Jean-Baptiste Bagaza kaappasi vallan vuonna 1976 ja pyrki edistämään maareformia, vaaliuudistusta ja kansallista sovintoa, vaikka hänen sotilashallintonsa koostui pääosin tutseista. Bagaza valittiin presidentiksi ainoana ehdokkaana vuoden 1984 vaalissa, mutta hänen hallituksensa alkoi sortaa yhä ankarammin toisinajattelijoita ja uskonnollisia ryhmiä.[11][20]

Majuri Pierre Buyoya syrjäytti Bagazan ja kaappasi vallan armeijan avulla 3. syyskuuta 1987.[21] Hutujen ja tutsien väliset jännitteet purkautuivat jälleen vuonna 1988 väkivaltaisina yhteenottoina hutuopposition, armeijan ja kovan linjan tutsien välillä johtaen noin 150 000 ihmisen kuolemaan. Buyoya hyväksyi vuonna 1991 uuden demokraattisen perustuslain ja vuoden 1993 vaaleissa nousi valtaan maan ensimmäinen hutupresidentti, FRODEBU-puolueen Melchior Ndadaye. Armeijan tutsiupseerit murhasivat Ndadayen lokakuussa 1993.[22] Maa syöksyi jälleen sisällissotaan, joka vaati kymmeniätuhansia kuolonuhreja. FRODEBU:n johtama hallitus onnistui kuitenkin säilyttämään valtansa ja nostamaan uudeksi presidentiksi Cyprien Ntaryamiran helmikuussa 1994. Ntaryamira sai kuitenkin surmansa lentokoneen alas ampumisessa 6. huhtikuuta 1994 yhdessä Ruandan presidentin Juvénal Habyarimanan kanssa.[23]

Sylvestre Ntibantunganya nousi uudeksi presidentiksi 8. huhtikuuta 1994, mutta sisäiset väkivaltaisuudet jatkuivat. FRODEBU-hallitus kaatui 25. heinäkuuta 1996 Buyoyan johtamassa kaappauksessa, mutta se ei lopettanut sisällissotaa. Vuoden 2001 jälkeen rauhanprosessi on kuitenkin edennyt ja hutu Domitien Ndayizeye nousi presidentiksi vuonna 2003 vallanjakosopimuksen mukaisesti.[24]

Vuonna 2004 YK:n joukot ottivat haltuunsa rauhanturvaamistehtävät Afrikan unionin joukoilta. Helmikuussa 2007 YK katsoi rauhanturvaoperaation päättyneeksi ja alkoi keskittyä jälleenrakentamiseen.[25]

Vuonna 2008 oli verisiä yhteenottoja FNL:n ja hallituksen joukkojen välillä. FNL riisuttiin aseista ja se muuttui poliittiseksi puolueeksi vuonna 2009. Vuoden 2010 presidentinvaalien jälkeen FNL:n johtaja Agathon Rwasa piiloutui maan alle, mutta ilmoitti osallistuvansa vuoden 2015 vaaleihin.[25]

Burundin presidenttinä vuodesta 2005 toiminut Pierre Nkurunziza on johtanut maata autoritaarisella otteella. Nkurunziza valittiin uudelleen presidentiksi vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa. Hänen kiistanalainen valintansa kolmannelle kaudelle vuonna 2015 aiheutti maassa levottomuuksia, joissa kuoli ainakin 1 200 ihmistä ja 400 000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Vuonna 2018 hyväksytettiin kansanäänestyksellä muutos perustuslakiin, jonka jälkeen Nkurunziza voisi periaatteessa jatkaa presidenttinä vuoteen 2034 saakka.[26]

Joulukuussa 2018 Burundi vaihtoi pääkaupunkiaan ja uusi pääkaupunki on Gitega. Edellinen pääkaupunki Bujumbura on jatkossa pelkästään maan taloudellinen keskus. Hallinnolliset toiminnot siis siirretään Gitegaan.[27]

Hallitseva puolue CNDD-FDD valitsi tammikuussa 2020 kenraali Evariste Ndayishimiyen ehdokkaakseen toukokuussa 2020 suunniteltuihin vaaleihin. Hän on hallitsevan puolueen pääsihteeri ja presidentti Nkurunzizan läheinen liittolainen ja arveltiinkin, että Nkurunziza säilyy tärkeänä taustavaikuttajana mahdollisen presidentinvaihdoksen jälkeenkin.[26] Burundin tärkein oppositiopuolue CNL nimesi ehdokkaakseen Agathon Rwasan, joka on entinen kapinallisjohtaja ja presidentti Nkurunzizan pitkäaikainen poliittinen vastustaja. Agathon Rwasa oli myös johtava oppositioehdokas vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa, joita molempia hän kuitenkin lopulta boikotoi.[28]

Kesäkuussa 2020 Evariste Ndayishimiye nousi suunniteltua aiemmin Burundin uudeksi presidentiksi Nkurunzizan kuoltua äkillisesti. Edeltäjänsä suosikki Evariste Ndayishimiye oli voittanut toukokuun 2020 presidentinvaalit, joita oppositio syytti vilpillisiksi.[29]

Politiikka
Pierre Nkurunziza, Burundin presidentti 2005-2020.

Burundi on siirtymäkauden edustuksellinen monipuoluedemokratia, jossa on presidenttijohtoinen järjestelmä. Burundin presidentti on sekä valtionpäämies että hallituksen johtaja. Maassa on yhteensä 21 rekisteröityä poliittista puoluetta.[30] 13. maaliskuuta 1992 tutsi, vallankumousjohtaja Pierre Buyoya laati perustuslain[31], joka loi edellytykset monipuoluejärjestelmälle.[32] Kuusi vuotta myöhemmin, 6. kesäkuuta 1998 perustuslakia muutettiin: parlamentin paikkamäärää lisättiin ja lakiin tehtiin lisäys kahta varapresidenttiä varten. Vuonna 2000 Burundiin valittiin Arushan rauhansopimuksen mukaisesti siirtymäkauden hallitus.[33]

Burundilla on kaksikamarinen parlamentti, joka koostuu siirtymäkauden kansankokouksesta ja siirtymäkauden senaatista. Kansankokouksessa on 118 jäsentä ja sen suurin puolue on CNDD-FDD (ransk. Conseil National Pour la Défense de la Démocratie–Forces pour la Défense de la Démocratie), joka sai vuoden 2005 vaaleissa 58,55 prosenttia äänistä. Seuraavaksi eniten ääniä saivat FRODEBU (ransk. Front pour la Démocratie au Burundi), 21,7 prosenttia, ja UPRONA (ransk. Union pour le Progrès national), 7,21 prosenttia. Burundin perustuslain mukaan paikkoja täytetään 100 vaaleilla valitun paikan lisäksi niin, että 60 prosenttia parlamenttipaikoista on hutujen, 40 prosenttia tutsien, 30 prosenttia naisten ja kolme paikkaa twa-kansan jäsenten hallussa.[30][34] Kansankokouksen jäsenet valitaan yleisillä vaaleilla viisivuotiskausiksi.[35]

Senaatissa on 54 paikkaa, joista kolme on varattu entisille presidenteille. Perustuslain mukaan myös 30 prosenttia senaatin jäsenistä täytyy olla naisia. Suurin osa edustajista valitaan valitsijamiesten välityksellä eri provinsseista, presidentti nimittää 14 edustajaa ja kolme paikkaa on varattu twa-kansan jäsenille.[30] Jokaisesta provinssista valitaan yksi hutu- ja yksi tutsisenaattori. Senaatin vaalikausi on viisi vuotta.[36]

Burundin parlamentti valitsee presidentin viideksi vuodeksi kerrallaan.[37] Presidentti nimittää virkamiehet ministerineuvostoonsa, joka harjoittaa toimeenpanovaltaa ja jossa on 26 jäsentä.[30][33] Ministerineuvoston jäseneksi voidaan valita sellainen, jonka kaksi kolmasosaa parlamentista hyväksyy. Presidentti valitsee myös kaksi varapresidenttiä.[37] Vuosina 2005–2020 Burundin presidentti on ollut Pierre Nkurunziza, ensimmäinen varapresidentti Prosper Bazombaza (vuodesta 2014) ja toinen varapresidentti Gervais Rufyikiri (vuodesta 2010).[4]

Vuoden 2015 vaaleissa hallitseva koalitio CNDD-FDD sai 77 suoraan vaaleilla valituista kansalliskokouksen sadasta paikasta tärkeimpien oppositiopuolueiden boikotoidessa vaaleja.[38]

Vapauksien kehitys

Freedom Housen vuoden 2022 raportin mukaan Burundi ei ole vapaa maa.[39] Maa on ollut poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä vuodesta 2015 alkaen. Vuonna 2005 päättyneen, 12 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen saavutetut demokraattiset voitot on kumottu siirtymällä kohti autoritaarista politiikkaa ja väkivaltaisella tukahduttamisella kaikkia hallitsevaa puoluetta, kansallista neuvostoa vastustavaa vastaan.[39]

Hallinnollinen jako
Burundin 18 provinssia (aluehallinnon 1. taso).

Burundi on jaettu 18 provinssiin,[4] 129 kuntaan,[40][41] jotka jaetaan edelleen yli 2 000 kukkulaan (ransk. colline).[42] Maan aluehallinto on rakennettu näiden yksiköiden mukaisesti. Vuonna 2000 Bujumburan käsittävä provinssi jaettiin kahtia Bujumburan maakuntaan (Bujumbura Rural) ja maakuntatasoiseen Bujumburan kaupunkiin (Mairie de Bujumbura).[6] Keväällä 2015 muodostettiin Rumongen provinssi yhdistämällä Bururin provinssin länsiosa (kolme kuntaa) ja Bujumbura Ruralin eteläosaan (kaksi kuntaa).[43]

Provinssitason aluehallinnollinen jako on seuraava:

Burundin provinssit
Provinssin
nimi		 Hallinto-
keskus [44][3]		 Kuntien

lkm [40][41]

 Pinta-ala
(km²) [3]		 Väkiluku
(2008) [3][41]		 Väkiluku
(2013) [41]
BubanzaBubanza51 089338 023395 385
Bujumbura
(Mairie de) Bujumbura		Bujumbura1387497 166581 534
Bujumburan provinssiIsale[43]9 [43]959555 933 [41][45]
(464 818) [3][46]		650 274
BururiBururi6[43]1 645574 013[41][45]
(313 102) [3][46]		671 422 [45]
CankuzoCankuzo51 965228 873262 858
CibitokeCibitoke61 636460 435538 570
GitegaGitega111 979725 223848 292
KaruziKaruzi71 457436 443510 506
KayanzaKayanza91 233585 412684 755
KirundoKirundo71 703628 256734 870
MakambaMakamba61 960430 899504 022
MuramvyaMuramvya5696292 589342 241
MuyingaMuyinga71 836632 409739 727
MwaroMwaro6840273 143 [41]
(188 548) [3]		319 495 [41]
NgoziNgozi91 474660 717772 839
Rumonge[43]Rumonge5 [43]1 080(352 026)(411 764)
RutanaRutana61 959333 510390 106
RuyigiRuyigi72 339400 530468 499
Burundi, yhteensäBujumbura12927 816 [47]8 053 5749 420 248 [48]

Talous

Burundi on yksi maailman köyhimmistä valtioista. Syitä tähän ovat esimerkiksi meriyhteyden puute,[4] kehittymätön oikeusjärjestelmä, rajalliset koulutusmahdollisuudet ja HIV:n/AIDSin yleisyys. Noin 80 prosenttia burundilaisista elää köyhyydessä.[49] Nälänhätiä ja puutetta ruoasta on esiintynyt ympäri Burundia, erityisesti 1900-luvulla,[50] ja Maailman ruokaohjelma WFP:n mukaan 44 prosenttia alle viisivuotiaista lapsista kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta.[51] Erään 178 maassa tehdyn tieteellisen tutkimuksen mukaan Burundin asukkaat ovat vähiten tyytyväisiä elämäänsä maailmassa.[52] Köyhyyden vuoksi Burundi on riippuvainen ulkomaisesta avusta.[4]

Burundin merkittävin elinkeino on maatalous, joka muodosti 58 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 1997. 90 prosenttia maataloudesta on omavaraisviljelyä.[53] Maan tärkein tulonlähde on kahvi, joka muodostaa 93 prosenttia Burundin viennistä.[54] Muita maataloustuotteita ovat puuvilla, tee, maissi, durra, bataatti, banaanit, maniokki, naudanliha, maito ja nahat. Burundissa esiintyviin luonnonvaroihin kuuluvat uraani, nikkeli, koboltti, kupari ja platina.[55] Maatalouden lisäksi harjoitettavia elinkeinoja ovat esimerkiksi maahantuotujen komponenttien kokoaminen, julkiset rakennushankkeet, elintarvikkeiden käsittely ja kevyiden taloustavaratuotteiden, kuten peittojen, kenkien ja saippuan valmistus. Burundin rahayksikkö on Burundin frangi (BIF); heinäkuussa 2008 yhtä Yhdysvaltain dollaria vastasi 1 184 frangia.[4]

Väestö
Ryhmä burundilaisia naisia hoitamassa vuohia.

Vuonna 2021 Burundin arvioitu väkiluku oli 12,2 miljoonaa henkeä. Arvio ottaa huomioon AIDSin huomattavan vaikutuksen maan väestöön.[4] Yli 500 000 henkeä on ajautunut maan sisäiseen pakolaisuuteen taudin vuoksi.[6] Monet burundilaiset ovat muuttaneet muihin valtioihin sisällissodan takia. Vuonna 2006 Yhdysvallat otti vastaan noin 10 000 burundilaista pakolaista.[56]

Suurin osa burundilaisista asuu maaseudulla ja vain kuusi prosenttia kaupungeissa.[57] Väestötiheys on noin 315 henkeä neliökilometriä kohden, toiseksi korkein Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.[30] Arviolta 85 prosenttia väestöstä on etnisiä hutuja, 15 prosenttia tutseja ja alle yksi prosentti twaita.[58] Merkittävin uskonto on roomalaiskatolisuus, jota harjoittaa 62 prosenttia väestöstä. Seuraavaksi eniten kannattajia on alkuperäisuskonnoilla (23 prosenttia), protestanttisuudella (5 prosenttia) ja islamilla (10 prosenttia).[6] Burundin anglikaaninen kirkko tosin väittää, että yli kymmenen prosenttia väestöstä on sen jäseniä.[59] Raporttien mukaan kristityt saattavat muodostaa jopa 90 prosenttia väestöstä, jolloin suurin osa muista burundilaisista olisi muslimeita.[60]

Terveydenhoidon taso on alhainen. Esimerkiksi äitiyskuolleisuus on eräs maailman korkeimmista. Vuonna 2015 maassa menehtyi keskimäärin 712 äitiä 100 000 synnytystä kohden.[61]

Helmikuuhun 2022 mennessä maassa oli annettu noin 11 000 COVID-rokotusta eli vähemmän kuin yksi rokotus tuhatta asukasta kohti.[62]

Burundissa on kolme virallista kieltä: kirundi, ranska ja englanti. Väestöstä 98 prosenttia puhuu kirundia. Afrikassa on harvinaista, että valtiossa on näin laajasti puhuttu yksi yhteinen paikalliskieli. Kirundi on nimetty vuoden 2005 perustuslaissa Burundin kansalliskieleksi. Belgian siirtomaavallan perintönä ranska on maan tärkein eurooppalainen kieli. 3–10 prosenttia väestöstä osaa sujuvasti ranskaa, mutta ranska on maan koulutetun väestön, eliitin, liike-elämän ja hallinnon kieli. Englanti tuli myös viralliseksi kieleksi vuonna 2014, ja se on paljon ranskaa vähemmän käytetty kieli Burundissa. Englanti otettiin viralliseksi kieleksi lähinnä, jotta helpotettaisiin yhteistyötä englantia käyttävien Itä-Afrikan maiden kanssa.[63]

Kulttuuri
Gitega-rumpuja.
Jalkapalloa Burundissa.

Burundin nykykulttuuriin ovat vaikuttaneet paikalliset perinteet ja naapurivaltioiden kulttuuri, vaikka sisäiset levottomuudet ovatkin häirinneet maan kulttuurielämää. Koska maatalous on Burundin merkittävin elinkeino, tyypillinen burundilainen ateria koostuu bataatista, maissista ja herneistä. Koska liha on kallista, sitä syödään vain muutaman kerran kuukaudessa. Kun toisensa läheisesti tuntevat burundilaiset kokoontuvat, he juovat impeke-olutta suuresta astiasta. Jokainen osallistuja saa pillin yhtenäisyyden merkiksi.[64]

Käsityöt ovat Burundissa merkittävä taidemuoto ja matkailijoiden suosiossa. Korinpunonta on suosittu käsityölaji.[65] Muita Burundissa valmistettuja käsityötuotteita ovat esimerkiksi naamiot, kilvet, patsaat ja keramiikka.[66]

Rumpumusiikki on huomattava osa Burundin kulttuuriperintöä. Maailmankuulu ryhmä Master Drummers of Burundi, joka on esiintynyt yli 40 vuoden ajan, tunnetaan perinteisestä rumpumusiikista. Yhtye käyttää amashako-, ibishikiso- ja ikiranya-rumpuja.[67] Rumpuesityksiä pidetään usein erilaisissa juhlissa ja sukutapaamisissa ja niihin liittyy usein tanssi. Tunnettuja burundilaisia tansseja ovat abatimbo, jota esitetään virallisissa seremonioissa ja rituaaleissa, ja nopeatahtinen abanyagasimbo. Joitakin yleisiä soittimia ovat huilu, sitra, ikembe, indonongo, umuduri, inanga ja inyagara.[66]

Suullinen perinne on Burundissa vahva, ja sen kautta historia ja elämänkokemus välittyvät nuoremmille sukupolville tarinoiden, runouden ja laulujen välityksellä. Burundilaisia kirjallisuuden lajeja ovat imigani, indirimbo, amazina ja ivyivugo.[68]

Koripallo ja yleisurheilu ovat Burundissa suosittuja.[69] Myös jalkapallo on koko maassa suosittu urheilulaji ja ajanviete,[11] kuten myös mancala-pelit. Burundissa vietetään suurinta osaa kristillisistä juhlapäivistä, joista joulu on tärkein.[70] Burundin itsenäisyyspäivää vietetään vuosittain 1. heinäkuuta.[71] Vuonna 2005 Burundin hallitus julisti islamilaisen juhlan Id al-Fitrin viralliseksi juhlapäiväksi.[60]

Koulutus

Lukutaidottomuus on yhä yleistä Burundissa. Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestö Unescon mukaan Burundin 15 vuotta täyttäneestä väestönosasta oli 68,4 prosenttia (vuonna 2017) lukutaitoisia.[72] Osin tilannetta selittää vuonna 2005 päättynyt sisällissota, jonka aikana neljännes kouluista tuhoutui.[73]

Yleinen oppivelvollisuus koskee kuuden vuoden perusopetusta 7–12 -vuotiaana (peruskoulu). Vapaa-ehtoinen toisen asteen opetus jakautuu neljän vuoden (yläkoulu, "Lower Secondary") ja kolmen vuoden kestoisiin opintoihin (lukiota vastaava "Upper Secondary").[72][73] Perusopetus on periaatteessa ilmaista.[73] Opetuskielenä on peruskoulussa kirundi ja yläkoulusta lähtien ranska.[74] Opetusryhmät ovat suuria, perusasteella on keskimäärin 43 oppilasta yhtä opettajaa kohden (2018).[72] Huomattava osa oppilaista jää luokalle ainakin kerran ja perusasteen loppuun suorittaa vain 43 prosenttia oppilaista.[72] Kouluasteiden lopussa pidetään tasokokeet, jotka osaltaan vaikuttavat oppilaiden mahdollisuuksiin jatkaa yläkouluun ja toisen asteen ylemmälle tasolle sekä edelleen yliopisto-opintoihin. Vain pieni osa hyväksytään Burundin yliopiston (ransk. Université du Burundi) Bujumburassa tai johonkin maan harvoista korkeakouluista.[74][75]

Burundin yliopiston kampus Bujumburassa.

Unescon mukaan ensimmäisen asteen opintojen kirjautumisaktiivisuus on korkea (nettotasolla 91,2%). Toiselle asteelle (yläkouluun) siirryttäessä (12-14-vuotiailla) koulutukseen osallistumisaktiivisuus laskee huomattavasti (nettotasolla 27,5 %:iin vuonna 2019).[72] Syynä pudotukseen ovat muun muassa kotitalouden köyhyys, teiniraskaudet, kouluväkivalta ja heikkotasoinen opetus.[76] Myös koulumaksut, sisällissodan jälkeen uudelleenrakentamattomien koulujen vuoksi paikoin ylisuuret kouluryhmät ja pitkät koulumatkat (koulukyytien puute) vaikuttavat osallistumista vähentävästi.[73] Etninen syrjintä toisen asteen ja yliopisto-tason opinnoissa on merkittävää. Tutsien suhteellinen osuus on näissä ylemmissä koulutusasteissa merkittävästi muita väestöryhmiä korkeampi, jolloin hutuenemmistö tai twat eivät pääse etenemään urallaan yhtä sujuvasti. Menettelyllä tutseilla säilyy huomattava valta virkamieskunnassa.[74] Neljännen asteen opintoja (korkeakoulut) saa vain 4,1 prosenttia ikäluokasta (2018), ja naisten osuus on huomattavasti pienempi (3,1 %) kuin miehillä (5,1%).[72]

Vuonna 1964 toimintansa aloittaneessa Burundin yliopistossa voi opiskella yliopistollisia oppiaineita kahdeksassa tiedekunnassa ja neljässä erillislaitoksessa (instituutissa). Yliopistossa opiskelee runsas 7 000 opiskelijaa.[77] Opiskelua voi jatkaa pääasiassa alempaan korkeakoulututkintoon saakka. Lääketieteen ja liikkeenjohdon alalla on mahdollista jatkaa ylempään korkeakoulututkintoon asti.

Media
Iwacu-sanomalehden verkkosivu 27.12.2020. Iwacu-sanomalehteä pidetään eräänä riippumattomimmista joukkotiedotusvälineistä Burundissa. Sen toimittajiin on kohdistettu vakavia lehdistönvapautta rikkovia toimenpiteitä.

Radio on tärkein joukkotiedotuskanava Burundissa. Valtiolliset tiedotusvälineet ovat hallitsevassa asemassa. Vuoden 2015 vallankaappausyrityksen jälkeen pääosa yksityisistä radiokanavista suljettiin, eikä niitä ole sittemmin avattu uudelleen. Vuonna 2019 kiellettiin BBC:n lähetystoiminta "maan mainetta vahingoittaneen" dokumenttiohjelman jälkeen ja Voice of America on myös joutunut lopettamaan lähetyksensä Burundissa.[78][79]

Toimittajat työskentelevät tiukkojen lehdistölakien puitteissa. Virallisessa keskustelussa riippumattomat tiedotusvälineet rinnastetaan valtion vihollisiin. Turvallisuusjoukot ja hallintoa myötäilevät puolisotilaalliset toimijat häiritsevät näiden tiedotusvälineiden toimintaa, ja toimittajia saatetaan pidättää heidän käsitellessä hallinnolle epämieluisia aiheita, minkä lisäksi toimittaja on saattanut kadota ilman että viranomaiset tutkisivat tapausta kunnolla.[79][78][80] Heitä saatetaan myös kutsua "moraalinvirkistystapahtumiin", joissa tiedotusvälineitä tutustutetaan vallanpitäjien näkemyksiin.[79] Toimittajat ilman rajoja -järjestön julkaiseman vuosiraportti (2020) luokitteli Burundin lehdistönvapaudessa sijalle 160 järjestön pisteyttämästä 180 maasta. Tämä sija kuuluu maailmanlaajuisesti lehdistönvapauden viisiportaisen asteikon kehnoimpaan luokkaan.[81][79] Esimerkiksi viimeisiin riippumattomiin sanomalehiin lukeutuvan Iwacun neljän toimittajan pidätystä ja heille näytösoikeudenkäynnissä "kapinallisten" kanssa toimimisesta annettua 2,5 vuoden vankeustuomiota on pidetty tekaistuna, lehdistönvapautta rajoittamaan pyrkivänä poliittisena päätöksenä.[80][82][83] Nämä toimittajat armahdettiin 430 päivän vankeuden jälkeen.[84]

Vuoden 2019 puolivälissä internetyhteys oli noin viidellä prosentilla väestöstä. Riippumattomien radiokanavien puutteessa toimittajat ovat käyttäneet sosiaalisen median kanavia viestiäkseen yleisölleen. Näitä medioita pidetään alttiimpana harhaanjohtavan tiedon välittämiselle.[78]

Lähteet
  • Dinham, Barbara & Hines, Colin: Agribusiness in Africa. Trenton, New Jersey: Africa World Press, 1984. ISBN 0865430039.
  • Eggers, Ellen K.: Historical Dictionary of Burundi. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, Incorporated, 2006. ISBN 0810853027.
  • Eggers, Ellen Kahan & Lemarchand, René: Burundi Encyclopedia Britannica. 21.11.2022. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  • MacDonald, Fiona et. al: Peoples of Africa. Tarrytown, New York: Marshall Cavendish, 2001. ISBN 0761471588.
  • Puddington, Arch: Freedom in the World: The Annual Survey of Political Rights and Civil Liberties. Syracuse University: Lanham, Maryland, 2007. ISBN 0742558975.
  • Weinstein, Warren: Historical Dictionary of Burundi. Metuchen, New Jersey: Scarecrow Press, Incorporated, 2006. ISBN 0810809621.
  • Worldmark Encyclopedia of the Nations. Melissa Sue Hill (toim.). Farmington Hills, MI: Gale, 2017. Wikipedia Library (viitattu 1.1.2023).

Viitteet
  1. Dahir, Abdi Latif: Burundi’s president is moving the capital to another city qz.com. 26.12.2018. Quartz Africa. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  2. Burundi to change its capital city 17.1.2019. theeastafrican.co.ke: TheEastAfrican. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  3. Brinkhoff, Thomas: Burundi Citypopulation.de. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  4. Burundi The World Factbook. CIA. Arkistoitu 28.1.2018. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  5. Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  6. Eggers 2006, s. 49.
  7. Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 83.
  8. Quelques données sur le Burundi Institut de Statistiques et d'Etudes Economiques du Burundi. Viitattu 1.1.2023. (ranskaksi)
  9. O’Mara, Michael: Facts about the World’s Nations, s. 150. Bronx, New York: H.W. Wilson, 1999. ISBN 0-8242-0955-9. (englanniksi)
  10. Eggers & Lemarchand: Burundi: Land Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  11. Burundi Encyclopædia Britannica. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi)
  12. Bujumbura World Weather Information Service. World Meteorological Organization. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi)
  13. Bermingham, Eldredge; Dick, Christopher W. & Moritz, Craig: Tropical Rainforests: Past, Present, and Future, s. 146. Chicago, Illinois: University of Chicago Press, 2005. ISBN 0-226-04468-8. (englanniksi)
  14. Worldwide Deforestation Rates Mongabay. Food and Agriculture Organization of the U.N.: The State of the World’s Forests 2003. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  15. East, Rob: African Antelope Database 1998, s. 74. Gland: International Union for Conservation of Nature, 1999. ISBN 2-8317-0477-4. (englanniksi)
  16. Burundi National Parks Eco Adventures Safari Limited. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  17. Young.
  18. Eggers & Lemarchand: Burundi: History Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.1.2023. (englanniksi)
  19. Worldmark Encyclopedia of the Nations, s. 86.
  20. Burundi’s President Wins a New Term The New York Times. 29.7.1984. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi)
  21. Kirkkala, Soila: Mitä Missä Milloin 1989, s. 15. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1988. ISBN 951-1-10120-X.
  22. Melchior Ndadaye Encyclopædia Britannica. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  23. Two African Presidents Die in Plane Crash Los Angeles Times. 7.4.1994. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  24. Burundi timeline BBC News. 3.12.2018. BBC. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  25. Burundi profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  26. Burundi: Is President Pierre Nkurunziza ready to relinquish power? Deutsche Welle. 27.1.2020. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  27. Burundi vaihtaa pääkaupunkiaan – Uudessa pääkaupungissa Gitegassa asuu vain 30 000 ihmistä Helsingin Sanomat. 22.12.2018. Viitattu 10.3.2020.
  28. Burundi opposition party picks Agathon Rwasa to run for president Al Jazeera. 16.2.2020. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  29. New Burundi leader sworn in after president died BBC News. 18.6.2020. BBC. Viitattu 25.8.2020. (englanniksi)
  30. Background Note: Burundi (arkistoitu) 2012. U.S. Department of State. Viitattu 11.4.2014. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  31. Burundi International Center for Transitional Justice. Arkistoitu 17.6.2009. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  32. Burundi – Politics, The Financial Times World Desk Reference 2004. Dorling Kindersley. (englanniksi)
  33. Republic of Burundi: Public Administration Country Profile (pdf) heinäkuu 2004. United Nations’ Division for Public Administration and Development Management (DPADM). Arkistoitu 1.10.2008. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  34. Elections in Burundi African Elections Database. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  35. Puddington 2007, s. 145.
  36. Puddington 2007, s. 145–146.
  37. Puddington 2007, s. 146.
  38. IPU PARLINE database: BURUNDI (Inama Nshingamateka), Last elections Inter-Parliamentary Union. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  39. Burundi: Freedom in the World 2022 Country Report Freedom House. Viitattu 8.11.2022. (englanniksi)
  40. Brinkhoff, Thomas: Burundi: Administrative Division Citypopulation.de. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  41. Annuaire Statistique du Burundi 2013 (PDF) (Tableau 1.10: Population burundaise par province (asukasluku maakunnissa vuosittain 2002–2013), s. 26. Tableau 1.11: Population burundaise par communes (väkiluku kunnittain 2002–2013), s. 27–35. Chapitre VIII. Production, s. 193–204 (mm. maakunnat, jotka merkittäviä kahvin, teen ja puuvillan tuottajia).) 7/2015. Bujumbura, Burundi: L’Institut de Statistiques et d’Etudes Economiques du Burundi, isteebu.bi. Arkistoitu 16.4.2017. Viitattu 27.12.2015. (ranskaksi)
  42. Kavamahanga, D.: Empowerment of people living with HIV/AIDS in Gitega Province, Burundi 15.7.2004. International Conference on AIDS 2004, NLM Gateway. Arkistoitu 10.12.2008. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  43. Loi No 1/10 du 26. Mars 2015 Portant creation de la Province de Rumonge et delimitation des Provinces de Bujumbure, Bururi et Rumonge (PDF) Republique du Burundi, Cabinet du President, assemblee.bi. Viitattu 27.12.2015. (ranskaksi)
  44. Humanitarian Country Team with OCHA support: Contigency Plan Burundi. 2015 Post Elections (PDF) Sept. 2015 to Feb. 2016. reliefweb.int. Viitattu 27.12.2015. (englanniksi)
  45. Vuonna 2015 perustettuun Rumongen maakuntaan liittyjen kuntien väestöosuus sisältyy.
  46. Vuonna 2015 perustettuun Rumongen maakuntaan liittyjen kuntien väestöosuus ei sisälly.
  47. Yhteenlaskettu Burundin provinssien yhteenlaskettu pinta-ala jää 1 879 neliökilometriä pienemmäksi kuin Burundin ilmoitettu kokonaispinta-ala. (Onko Burundin pinta-alassa vesialuetta mukana, ja maakuntapinta-aloissa ei?)
  48. Burundin arvioitu väkiluku 2013 sisältää 4 853 provinsseihin kohdistamatonta asukasta.
  49. Burundi Population Institute for Security Studies. Arkistoitu 23.12.2004. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  50. Weinstein 2006, s. 5.
  51. Where We Work – Burundi World Food Programme. Arkistoitu 12.2.2009. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  52. White, A.: A Global Projection of Subjective Well-being: A Challenge to Positive Psychology? 2007. Psychtalk 56, 17–20. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  53. Eggers 2006, s. 47.
  54. Dinham 1984, s. 56.
  55. Eggers 2006, s. 48.
  56. Kaufman, Stephen: U.S. Accepting Approximately 10,000 Refugees from Burundi 17.10.2006. U.S. Department of State. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  57. MacDonald 2001, s. 62.
  58. Eggers 2006, s. 9.
  59. Provincial Directory: The Anglican Church of Burundi The Anglican Church of Burundi. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  60. Burundi celebrates Muslim holiday BBC News. 3.11.2005. BBC. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  61. Trends in Maternal Mortality: 1990 to 2015. Estimates by WHO, UNICEF, UNFPA, World Bank Group and the United Nations Population Division (PDF) (Maakohtaiset arviot äitiyskuolleisuudesta liitetaulukossa 7 s. 51–57/78 (Annex 7. Estimates of maternal mortality ratio (MMR, maternal deaths per 100 000 live births), number of maternal deaths, lifetime risk, percentage of AIDS-related indirect maternal deaths and proportion of deaths among women of reproductive age that are due to maternal causes (PM), by country, 2015)) 2015. Geneva, Switzerland. ISBN 978-924-156514-1: WHO. Viitattu 19.1.2017. (englanniksi)
  62. Burundi COVID situation WHO. Viitattu 2.3.2022.
  63. What Languages Are Spoken In Burundi? WorldAtlas. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  64. Eating the Burundian Way (Internet Archive) Cultural Profiles Project. Arkistoitu 23.5.2007. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  65. Levin, Adam: The Art of African Shopping, s. 36. Kapkaupunki, Etelä-Afrikka: Struik, 2005. ISBN 978-1-77007-070-7. (englanniksi)
  66. Burundi Arts and Literature (Internet Archive) Cultural Profiles Project. Arkistoitu 1.10.2006. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  67. Center for the Arts Presents the Royal Drummers of Burundi The Mason Gazette. 14.9.2006. Arkistoitu 3.5.2017. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  68. Vansina, Jan: Oral Tradition as History, s. 114. Madison, Wisconsin: University of Wisconsin Press, 1985. ISBN 0-299-10214-9. (englanniksi)
  69. Sports and Recreation Cultural Profiles Project. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  70. Burundi Holidays Cultural Profiles Project. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  71. Trawicky, Bernard & Gregory, Ruth Wilhelme: Anniversaries and Holidays, s. 110. Chicago, Illinois: American Library Association, 1999. ISBN 0-8389-0695-8. (englanniksi)
  72. Browse by Country: Burundi - Education and Literacy (väliotsikoista eli alasvetovalikoista sopivat valinnat, kuten Education System, Participation in Education, Progress and Completion in Education, Education Expenditures, Literacy Rate ja Annex) Unesco, unesco.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  73. Free Education in Burundi: Ten Years Later borgenmagazine.com. 18.9.2018. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  74. Burundi - Education britannica.com. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  75. Arkistoitu kopioBurundi Education System kenyaembassyburundi.com. Arkistoitu 18.4.2021. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  76. Burundi - Education unesco.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  77. Organisation Générale Université du Burundi, ub.edu.bi. Viitattu 26.12.2020. (ranskaksi)
  78. Burundi profile - Media BBC News. 29.7.2019. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  79. Burundi - Survival of independent reporting under threat 2020 World Press Freedom Index. Reporters without borders, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  80. How Burundi’s independent press lost its freedom theconversation.com. 24.7.2020. Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)
  81. 2020 World Press Freedom Index Reporters without borders, rsf.org. Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  82. CPJ calls on Burundi’s new president to free Iwacu journalists, respect press freedom cpj.org. 17.7.2020. Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)
  83. Burundi: Journalists Convicted in Flawed Trial 4.2.2020. hrw.org. Viitattu 27.12.2020. (englanniksi)
  84. URGENT/ Libération des quatre journalistes d’Iwacu 24.12.2020. Iwacu, iwacu-burundi.org. Viitattu 27.12.2020. (ranskaksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.