Ursina Haller

Ursina Haller (s. 29. joulukuuta 1985 Davos, Graubünden[1]) on sveitsiläinen lumilautailija, joka kilpailee enimmäkseen half-pipessa.[2]

Mitalit

Ursina Haller vuonna 2011.
Maa:  Sveitsi
Naisten lumilautailu
MM-kilpailut
HopeaaLa Molina 2011half-pipe

Vuonna 2005 Haller voitti nuorten maailmanmestaruuden big airissa. Aikuisten MM-kilpailuissa La Molinassa vuonna 2011 Haller voitti half-pipessa hopeaa Holly Crawfordin jälkeen. Aiemmin hän oli sijoittunut MM-kilpailuissa 27:nneksi Arosassa 2007 ja 17:nneksi Gangwonissa 2009. Vancouverin olympialaisissa 2010 Haller sijoittui half-pipessa yhdeksänneksi. Stonehamin MM-kilpailuissa 2013 hän oli 27:s.[2]

Lumilautailun maailmancupissa Haller kilpaili ensimmäisen kerran tammikuussa 2004 sijoittuen 14:nneksi. Parhaimmillaan hän on sijoittunut maailmancupissa toiseksi Valmalencossa maaliskuussa 2010. Kolmannelle sijalle hän on sijoittunut neljästi: Saas-Feessa marraskuussa 2010, Cardronassa elokuussa 2011, Saas-Feessa marraskuussa 2011 sekä Sierra Nevadassa maaliskuussa 2013.[2]

Lähteet

  1. Sports Reference sports-reference.com. Arkistoitu 13.12.2012. Viitattu 23.1.2019. (englanniksi)
  2. Ursina Haller Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.