Urho Kaipainen

Viipurilaisessa työläisperheessä varttunut Kaipainen oli 1920-luvun puolivälistä lähtien mukana viranomaisten kieltämän Kommunistisen nuorisoliiton toiminnassa. Kaipainen pidätettiin ensimmäisen kerran vuonna 1928, jolloin hän suoritti varusmiespalvelustaan Karjalan kaartin rykmentissä. Armeijasta päästyään Kaipainen jatkoi maanalaista toimintaa yhdessä puolisonsa Lempin kanssa. SKP:n sotilaslinjan käskystä he levittivät lentolehtisiä sekä loivat kontakteja armeijan kantahenkilökuntaan ja varusmiehiin. Kaipainen pidätettiin uudelleen syksyllä 1931.[2] Syytteen mukaan Kaipainen oli matkustellut eri puolilla Karjalan kannasta laatien karttoja sekä sekä kerännyt armeijaa koskevia tietoja, jotka hän oli toimittanut punaupseeri Johan Alfred Sorsalle.[3] Joulukuussa 1931 Kaipainen sai valtiopetoksen valmistelusta sekä valtiosalaisuuksien paljastamisesta 6 vuoden kuritushuonerangaistuksen. Lempi Kaipainen sai vuoden vankeutta ja samassa yhteydessä tuomittiin myös kuusi muuta Viipurin seudulla vaikuttanutta SKP:n jäsentä.[4]

Kaipaisen vapauduttua Tammisaaren pakkotyölaitoksesta pariskunta muutti vuonna 1938 Helsingin Pakilaan. He olivat mukana sosialidemokraattien järjestötoiminnassa, johon oli soluttautunut lukuisia kommunisteja. Talvisodan Kaipainen vietti työvelvollisena Karjalan kannaksella. Välirauhan aikana pariskunta muutti Kallion kaupunginosaan. Jatkosodan alla Kaipainen, Reino Leander ja Veikko Pöysti rakensivat piilopaikan Aleksis Kiven katu 14:ssä sijainneen Kaipaisten kotitalon pannuhuoneeseen, jonne Kaipainen ja Leander sekä Viljo Mononen ja Vilho Papunen asettuivat noin viikko ennen sodan alkua. Piileskellessään miehet tekivät SKP:n sotilaslinjan antamia tehtäviä, johon kuului muun muassa asiakirjojen väärentämistä sekä pommien rakentamista. Mononen ja hieman myöhemmin piilopaikkaan saapunut viipurilainen punaupseeri Janne Kääriäinen poistuivat pannuhuoneesta lokakuun alussa hoitaakseen asioitaan, mutta eivät palanneet takaisin. Tämän jälkeen 8. lokakuuta Valpo pidätti piilossa vielä majailleet Kaipaisen ja Leanderin. Kaipiaisen oman arvion mukaan heidät oli paljastanut ilmiantajana toiminut Kääriäinen.[2]

Keväällä 1942 käydyssä oikeudenkäynnissä Kaipaisen katsottiin osallistuneen maanpetoksellisen toiminnan suunnitteluun ja järjestämiseen sekä palvelleen vihollista vakoojana, joka oli toimittanut sille merkittäviä sotilaallisia tietoja. Lisäksi hänen katsottiin avustaneen Helsingin pitäjässä ja Karkkilassa toimineita vastarintaryhmiä, jotka olivat toteuttaneet sabotaaseja. Kaipainen sai rikoksenuusijana kuolemanrangaistuksen maanpetoksesta. Jo aikaisemmin heinäkuussa vangittu Lempi Kaipainen sai 2 vuotta vankeutta avustuksesta maanpetokseen. Lisäksi tuomittiin muun muassa Arthur Rönnqvist, jonka 15 vuoden kuritushuonerangaistus sisälsi syytteen Kaipaisen avustamisesta.[2]

Kaipainen teloitettiin Malmin ampumaradalla 17. elokuuta 1942. Valpon etsivän Gunnar Seeven raportin mukaan Kaipianen huusi viimeisinä sanoinaan ”Alas Hitler! Eläköön maailmanvallankumous!”.[2] Hänet haudattiin Malmin hautausmaalle tunnistamattomaan hautaan, jonne kuitenkin pian ilmestyi salaa tuotu muistolaatta.[5] Sodan jälkeen vuonna 1946 Kaipaisen jäännökset siirrettin Fasismin vastustajien yhteishautaan.[6]

Urho Kaipaisen puoliso oli viipurilainen Lempi Onerva Orvokki Mordvinoff (myöh. Miettinen, 1911–1988). Pariskunnan tytär syntyi vuonna 1930.[2] Sotien jälkeen Lampi Kaipainen toimi SFT:ssä ja SNS:ssä sekä kuului myöhemmin SKDL:n Sosialisteihin.[7]