Urheiluvuosi 2005
Urheiluvuosi 2005 käsittelee vuoden 2005 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 – 2005 – 2006 • 2007 • 2008 • 2009 • 2010 • 2011 • 2012 • 2013 • 2014 • 2015 |
| Vuodet |
| 2002 • 2003 • 2004 – 2005 – 2006 • 2007 • 2008 |
Alppihiihto
- Alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Italian Bormiossa 28.1.–13.2. ohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia sekä ensi kertaa miesten ja naisten yhteinen joukkuekilpailu. Kroatian Janica Kostelić voitti kolme kultaa ja Ruotsin Anja Pärson kaksi kultaa ja yhden hopean. Itävaltalainen Benjamin Raich saavutti viisi mitalia, joista kaksi oli kultaa. Myös Yhdysvaltain Bode Miller voitti kaksi kultaa. Joukkuekilpailun ensimmäisen maailmanmestaruuden voitti Saksa. Itävalta keräsi yhteensä kolme kultaa, neljä hopeaa ja neljä pronssia. Mitaleille ylsi kaikkiaan kymmenen maata.[1]
- Maailmancupkaudella 2004–2005 miesten kokonaiskilpailun voitti Yhdysvaltain Bode Miller ja naisten kokonaiskilpailun Ruotsin Anja Pärson kolmen pisteen erolla Kroatian Janica Kostelićiin. Suomen Tanja Poutiainen voitti sekä pujottelu- että suurpujottelucupin.[2]
Amerikkalainen jalkapallo
- 39. Super Bowl 6.2. Jacksonvillessa, Floridassa, New England Patriots voitti Philadelphia Eaglesin 24–21. Ottelun arvokkaimpana pelaajana palkittiin New Englandin Deion Branch.[3]
Ampumahiihto
- Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailuissa Itävallan Hochfilzenissä 4.–13.3. Norjan Ole Einar Bjørndalen voitti neljä kultamitalia ja Saksan Uschi Disl kaksi.[4]
Autourheilu
- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 10.–13.11. ajettuun Australian ralliin. Osakilpailuja oli kuusitoista. Citroën-kuljettaja Sébastien Loeb voitti kartanlukijansa Daniel Elenan kanssa kymmenen osakilpailua ja toisen peräkkäisen maailmanmestaruuden. Subarulla ajanut Petter Solberg sijoittui toiseksi 56 pistettä Loebiä jäljessä ja Marcus Grönholm oli Peugeotilla kolmas. Tallimestaruuden voitti Citroën. Walesin rallissa 18.9. virolaisen Markko Märtinin kakkoskuljettaja Michael Park kuoli ulosajon seurauksena.[5]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 16.10. ajettuun Kiinan GP:hen. Osakilpailuja oli yhdeksäntoista. Maailmanmestaruuden voitti 24-vuotias Renault-kuljettaja Fernando Alonso 21 pisteen erolla McLarenin Kimi Räikköseen. Molemmat voittivat kauden aikana seitsemän osakilpailua. Kolmanneksi sijoittui Ferrarin Michael Schumacher. Alonsosta tuli kaikkien aikojen nuorimpana maailmanmestaruuden voittanut kuljettaja. Tallimestaruuden voitti Renault yhdeksän pisteen erolla McLareniin.[6]
Baseball
- MLB:n mestaruuden voitti Chicago White Sox, joka oli 22.–26.10. pelatussa World Seriesissä Houston Astrosia parempi otteluvoitoin 4–0. Chicagon edellinen mestaruus oli vuodelta 1917.[7]
Golf
- Masters-turnaus 7.–10.4. Augustassa. Yhdysvaltain Tiger Woods voitti uusinnassa maanmiehensä Chris DiMarcon. Mestaruus oli Woodsille uran neljäs.[8]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 16.–19.6. Pinehurstissa. Uuden-Seelannin Michael Campbell voitti kahden lyönnin erolla Tiger Woodsiin.[9]
- Britannian avoin turnaus 14.–17.7. St. Andrews'ssa, Skotlannissa. Tiger Woods otti uransa kymmenennen major-voiton viiden lyönnin erolla Skotlannin Colin Montgomerieen.[10]
- PGA Championship 11.–14.8. Springfieldissä, New Jerseyssä. Yhdysvaltalainen Phil Mickelson voitti yhden lyönnin erolla australialaiseen Steve Elkingtoniin ja tanskalaiseen Thomas Bjørniin.[11]
Jalkapallo
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 5.–19.6. Englannissa. Blackburnissa pelatussa loppuottelussa Saksa voitti Norjan 3–1. Kolmanneksi sijoittuivat välierissä hävinneet Ruotsi ja Suomi.[12]
- UEFA-cupin loppuottelu 18.5. Lissabonissa, Portugalissa. Venäläinen TsSKA Moskova voitti portugalilaisen Sporting Lissabonin 3–1.[13]
- Mestarien liigan loppuottelu 25.5. Istanbulissa, Turkissa. Englantilainen Liverpool voitti italialaisen AC Milanin rangaistuspotkukilpailussa 3–2 noustuaan varsinaisen peliajan toisella jaksolla kolmen maalin tappioasemasta tasoihin.[14][15]
Koripallo
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 2.–11.9. Turkissa. Loppuottelussa Tšekki voitti Venäjän 72–70, ja pronssille sijoittui Espanja.[16]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 16.–25.9. Serbia ja Montenegrossa. Loppuottelussa Kreikka voitti Saksan 78–62, ja pronssia sai Ranska.[17]
- NBA:n loppuotteluissa San Antonio Spurs voitti Detroit Pistonsin otteluvoitoin 4–3. Runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Phoenix Sunsin Steve Nash ja loppuotteluiden arvokkaimmaksi pelaajaksi San Antonion Tim Duncan.[18]
Käsipallo
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 23.1.–6.2. Tunisiassa. Loppuottelussa Espanja voitti Kroatian 40–34. Pronssiottelussa Ranska voitti Tunisian 26–25. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Kroatian Ivano Balić.[19]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 5.–18.12. Pietarissa, Venäjällä. Loppuottelussa Venäjä voitti Romanian 28–23. Pronssiottelussa Unkari voitti Tanskan 27–24.[20]
Lentopallo
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 2.–11.9. Italiassa sekä Serbia ja Montenegrossa. Roomassa pelatussa loppuottelussa Italia voitti Venäjän 3–2, ja pronssille sijoittui Serbia ja Montenegro. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Italian Alberto Cisolla.[21]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 17.–25.9. Kroatiassa. Zagrebissa pelatussa loppuottelussa Puola voitti Italian 3–1, ja pronssille sijoittui Venäjä. Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Puolan Dorota Świeniewicz.[22]
Pohjoismaiset hiihtolajit
- Maailmanmestaruuskilpailuissa Saksan Oberstdorfissa 16.–27.2. oli ohjelmassa 12 hiihtolajia sekä neljä lajia mäkihypyssä ja kolme yhdistetyssä. Norja oli kisojen paras maa seitsemällä kulta-, viidellä hopea- ja seitsemällä pronssimitalilla. Norjalaisista Marit Bjørgen voitti kolme kultaa, ja kahteen mestaruuteen ylsivät Hilde G. Pedersen, Frode Estil ja Tore Ruud Hofstad. Kisojen ainoa kaksinkertainen kultamitalisti henkilökohtaisissa lajeissa oli saksalainen yhdistetyn hiihtäjä Ronny Ackermann. Itävalta voitti molemmat mäkihypyn joukkuekilpailut samalla nelikolla. Mitaleille ylsi kaikkiaan yksitoista maata.[23]
- Keski-Euroopan mäkiviikolla 29.12.2004–6.1.2005 Suomen Janne Ahonen otti kolmannen mäkiviikkovoittonsa. Hän voitti kolme ensimmäistä osakilpailua ja jäi Bischofshofenissa toiseksi kuusi pistettä Itävallan Martin Höllwarthille hävinneenä. Kokonaiskilpailussa Ahonen voitti Höllwarthin 49,1 pisteellä ja kolmanneksi sijoittuneen Itävallan Thomas Morgensternin 57,8 pisteellä.[24]
Pyöräily
- Italian ympäriajo 7.–29.5. Kilpailun voitti isäntämaan Paolo Savoldelli 28 sekunnin erolla maanmieheensä Gilberto Simoniin ja 45 sekunnin erolla Venezuelan José Rujanoon.[25]
- Ranskan ympäriajo 2.–24.7. Kilpailun voitti alun perin yhdysvaltalainen Lance Armstrong seitsemännen peräkkäisen kerran 4.40 minuutin erolla Italian Ivan Bassoon ja 6.21 minuutin erolla Saksan Jan Ullrichiin. Seuraavina vuosina Armstrongin syyllistyminen dopingin käyttöön paljastui ja hän menetti kaikki seitsemän voittoaan.[26][27]
- Espanjan ympäriajo 27.8.–18.9. Kilpailun voitti alun perin isäntämaan Roberto Heras neljännen kerran urallaan 4.36 minuutin erolla Venäjän Denis Menšoviin ja 4.54 minuutin erolla maanmieheensä Carlos Sastreen. Heras menetti voittonsa jäätyään kiinni dopingin käytöstä mutta sai sen vuonna 2012 oikeuden päätöksellä takaisin.[28][29]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 21.–25.9. Madridissa, Espanjassa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Belgian Tom Boonen ja Saksan Regina Schleicher. Aika-ajon mestarit olivat Australian Michael Rogers kolmannen peräkkäisen kerran ja Sveitsin Karin Thürig toisen peräkkäisen kerran.[30]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 24.–27.3. Los Angelesissa, Yhdysvalloissa. Ohjelmassa oli yhdeksän miesten ja kuusi naisten lajia. Iso-Britannia voitti neljä kultamitalia, joista Robert Hayles oli voittamassa madisonia ja joukkuetakaa-ajoa.[31]
Tennis
- Australian avoimet 17.–30.1. Melbournessa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa venäläinen Marat Safin voitti järjestäjämaan Lleyton Hewittin 3–1. Naisten kaksinpelin loppuottelussa yhdysvaltalainen Serena Williams voitti maannaisensa Lindsay Davenportin 2–1.[32]
- Ranskan avoimet 23.5.–5.6. Pariisissa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa espanjalainen Rafael Nadal voitti argentiinalaisen Mariano Puertan 3–1. Puerta jäi dopingtestissä kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä ja hänen suorituksensa hylättiin ja hän sai pitkän kilpailukiellon. Naisten kaksinpelin loppuottelussa belgialainen Justine Henin-Hardenne voitti ranskalaisen Mary Piercen 2–0. Sekanelinpelissä 48-vuotias Martina Navrátilová ylsi loppuotteluun, jonka hän kuitenkin hävisi.[33]
- Wimbledonin turnaus 20.6.–3.7. Lontoossa. Miesten kaksinpelin loppuottelussa sveitsiläinen Roger Federer voitti yhdysvaltalaisen Andy Roddickin 3–0 ja saavutti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa. Naisten kaksinpelin loppuottelussa yhdysvaltalainen Venus Williams voitti maannaisensa Lindsay Davenportin 2–1. Mestaruus oli Williamsille uran kolmas.[34]
- Yhdysvaltain avoimet 29.8.–11.9. New Yorkissa. Kaksinpelien loppuotteluissa Roger Federer voitti järjestäjämaan Andre Agassin 3–1 ja belgialainen Kim Clijsters ranskalaisen Mary Piercen 2–0. Sekanelinpelissä intialainen Mahesh Bhupathi ja slovakialainen Daniela Hantuchová voittivat vuoden toisen Grand Slam -mestaruutensa mutta ensi kertaa yhdessä.[35]
- Fed Cupin loppuottelu 17.–18.9. Pariisissa, Ranskassa. Venäjä voitti emäntämaa Ranskan 3–2.[36]
- Davis Cupin loppuottelu 2.–4.12. Bratislavassa, Slovakiassa. Kroatia voitti isäntämaa Slovakian 3–2. Mestaruus oli Kroatian ensimmäinen.[37]
Uinti
- Pitkän radan maailmanmestaruuskilpailut 16.–31.7. Montrealissa, Kanadassa. Menestyneimmät maat olivat 17 kultamitalia saavuttanut Yhdysvallat ja 13 kultamitalin Australia. Australian Grant Hackett voitti ratauinnissa kolme henkilökohtaista kultamitalia.[38]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–11.12. Triestessa, Italiassa.[39]
Yleisurheilu
- X yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 6.–14.8. Helsingissä, Suomessa. Kisoihin osallistui 196 maata ja 1735 urheilijaa. Kahden maailmanmestaruuden voittajia olivat pikajuoksijat Justin Gatlin ja Lauryn Williams, pika-aitajuoksija Ladji Doucouré, neljännesmaileri Jeremy Wariner, aitajuoksija Julija Petšonkina, keskimatkanjuoksija Rashid Ramzi ja kestävyysjuoksija Tirunesh Dibaba. Maailmanennätystä paransivat Olimpiada Ivanova 20 kilometrin kävelyssä (1.25.41), Jelena Isinbajeva seiväshypyssä (501) ja Osleidys Menéndez keihäänheitossa (71,70). Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat 14 kultamitalilla. Isäntämaan ainoa mitalisti oli pronssia pituushypyssä saavuttanut Tommi Evilä. Varsinkin neljäntenä kilpailupäivänä kova ukkosmyrsky ja rankkasade haittasivat kilpailuja, joista osa siirrettiin myöhempään ajankohtaan.[40]
Katso myös
Lähteet
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 27. Minerva Kustannus Oy, 2006. ISBN 952-5591-41-7.
Viitteet
- Siukonen, s. 38–44, 93
- Siukonen, s. 225–226
- Siukonen, s. 91, 227–228
- Siukonen, s. 229
- Siukonen, s. 173, 177, 281–282
- Siukonen, s. 175, 281
- Siukonen, s. 186, 235
- Siukonen, s. 113, 241
- Siukonen, s. 133, 241
- Siukonen, s. 143, 241
- Siukonen, s. 160, 241
- Siukonen, s. 132–133, 249
- Siukonen, s. 123, 250
- Siukonen, s. 125, 250
- Bairner, Robin: What was the Miracle of Istanbul? Liverpool's 2005 Champions League final comeback explained Goal. 21.5.2019. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
- Siukonen, s. 172, 268
- Siukonen, s. 176, 268
- Siukonen, s. 134, 268
- Siukonen, s. 91, 270
- Siukonen, s. 202, 270–271
- Siukonen, s. 172, 272
- Siukonen, s. 176, 272
- Siukonen, s. 45–55
- Siukonen, s. 81, 242–243
- Siukonen, s. 127, 303
- Siukonen, s. 147, 303
- Lance Armstrong stripped of all seven Tour de France wins by UCI 22.10.2012. BBC. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
- Siukonen, s. 173, 304
- Brown, Gregor: Roberto Heras regains 2005 Vuelta a Espana win Cycling Weekly. 24.12.2012. BBC. Viitattu 10.1.2020. (englanniksi)
- Siukonen, s. 174–176, 302
- Siukonen, s. 109, 302
- Siukonen, s. 88–89, 321–322
- Siukonen, s. 128–129, 203, 322
- Siukonen, s. 137, 322
- Siukonen, s. 169, 171, 322
- Siukonen, s. 174, 322
- Siukonen, s. 197, 322
- Siukonen, s. 150, 325–326
- Siukonen, s. 199, 326–327
- Siukonen, s. 70–76, 155
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.