Urheiluvuosi 1999
Urheiluvuosi 1999 käsittelee vuoden 1999 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 – 1999 – 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 • 2007 • 2008 • 2009 |
| Vuodet |
| 1996 • 1997 • 1998 – 1999 – 2000 • 2001 • 2002 |
Yleistä
- Vuoden 2002 talviolympialaisten isäntäkaupungin valintaan liittyvän Kansainvälinen olympiakomitean lahjusskandaalin yhteydessä tehtävistään erosivat 8.1. Salt Lake Cityn kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Frank Joklik ja varapuheenjohtaja Dave Johnson. Lahjuksen ottamisesta epäillyistä KOK:n jäsenistä erosi 19.1. suomalainen Pirjo Häggman, 22.1. libyalainen Bashir Mohamed Attarabulsi, 23.1. swazimaalainen David Sikhulumi Sibandze ja 27.1. kenialainen Charles Nderitu Mukora. Australialainen KOK:n jäsen Phil Coles jätti 11.2. paikkansa vuoden 2000 kesäolympialaisten järjestelytoimikunnassa ja erosi 12.3. myös maansa olympiakomiteasta. KOK:n ylimääräisessä täysistunnossa 17.3. järjestöstä erotettiin kuusi jäsentä.[1]
- Uuden kansainvälisen Maailman antidopingtoimiston (WADA) johtajaksi valittiin 8.11. KOK:n varapuheenjohtaja Richard Pound.[2]
- KOK uudisti joulukuussa Lausannessa pidetyssä yleiskokouksessaan järjestön sääntöjä muun muassa asettamalla jäsenistön määräksi 115, joista 15 on urheilujäseniä, ja yläikärajaksi 70 vuotta sekä määräämällä matkustuskiellon olympialaisia hakeviin kaupunkeihin.[3]
Alppihiihto
- Maailmanmestaruuskilpailut 30.1.–14.2. Vailissa, Yhdysvalloissa. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Norjan Lasse Kjus sekä Itävallan Hermann Maier ja Alexandra Meissnitzer voittivat kaksi kultaa, ja Kjus saavutti mitalin jokaisessa viidessä lajissa. Miesten supersuurpujottelussa Kjus ja Maier jakoivat kultamitalin samalla ajalla ja Itävallan Hans Knauss sai pronssia hävittyään heille vain yhden sadasosasekunnin, Kalle Palander voitti pujottelun ja hänestä tuli ensimmäinen suomalainen alppihiihdon maailmanmestari. Naisten pujottelun voitti Australian Zali Steggall. Itävalta oli mitalitilaston ykkönen viidellä kullalla, kolmella hopealla ja viidellä pronssilla. Mitaleille ylsi kaikkiaan kahdeksan maata.[4]
- Maailmancupkaudella 1998–1999 miesten kokonaiskilpailun voitti Norjan Lasse Kjus 23 pisteen erolla maanmieheensä Kjetil André Aamodtiin ja naisten kokonaiskilpailun ykkönen oli Itävallan Alexandra Meissnitzer.[5]
Amerikkalainen jalkapallo
- 33. Super Bowl 31.1. Miamissa. Denver Broncos voitti Atlanta Falconsin 34–19.[6]
Ammunta
- Haulikkolajien maailmanmestaruuskilpailut 1.–11.7. Tampereella ja Lempäälässä, Suomessa. Italia voitti kaksi henkilökohtaista ja kaksi joukkuekultamitalia. Suomalaisista Pia Julin voitti kultaa naisten kaksoistrapissa. Italian Daniele Di Spigno ampui miesten kaksoistrapissa maailmanennätyksen 194.[7]
Ampumahiihto
- Maailmanmestaruuskilpailut 6.–14.2. Kontiolahdella, Suomessa. Kovan pakkasen vuoksi osa lajeista jouduttiin perumaan ja siirtämään kilpailtavaksi myöhemmin Oslon Holmenkollenilla. Sekä miehet että naiset pääsivät kilpailemaan sprintissä, takaa-ajossa ja viestissä. Saksalaiset voittivat neljä kultamitalia.[8]
- Maailmanmestaruuskilpailut jatkuivat 11.–13.3. Oslossa, Norjassa. Saksan Sven Fischer voitti miesten puolella sekä yhteislähdön että normaalimatkan kilpailun ja naisten matkoilla samaan ylsi Ukrainan Olena Zubrilova, joka oli Kontiolahdella voittanut myös takaa-ajokilpailun.[9]
- Maailmancupissa 1998–1999 miesten kokonaiskilpailun voitti Saksan Sven Fischer ja naisten kokonaiskilpailun Ruotsin Magdalena Forsberg.[7]
Autourheilu
- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 21.–23.11. ajettuun Ison-Britannian ralliin. Osakilpailuja oli neljätoista. Mitsubishilla ajanut suomalainen Tommi Mäkinen varmisti jo toiseksi viimeisessä osakilpailussa neljännen maailmanmestaruutensa. Hänen kartanlukijanaan oli Risto Mannisenmäki. Subarulla ajanut Ison-Britannian Richard Burns sijoittui MM-sarjassa toiseksi ja ranskalainen Toyota-kuljettaja Didier Auriol kolmanneksi. Toyota voitti valmistajien mestaruuden neljän pisteen erolla Subaruun.[10]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Australian GP:llä ja päättyi 31.10. Suzukassa ajettuun Japanin GP:hen. Osakilpailuja oli kuusitoista. McLarenilla ajanut suomalainen Mika Häkkinen voitti toisen maailmanmestaruutensa kahden pisteen erolla Ferrarilla ajaneeseen brittiin Eddie Irvineen. Kolmanneksi sijoittui saksalainen Jordan-kuljettaja Heinz-Harald Frentzen. Häkkinen voitti viisi osakilpailua, muun muassa Suzukan päätösosakilpailun. Ferrarin ykköskuljettaja Michael Schumacher ajoi 11.7. Silverstonessa radalta ulos ja katkaisi jalkansa. Sairasloman aikana hänen tilallaan Ferrarilla ajoi suomalainen Mika Salo. Ferrari voitti tallien maailmanmestaruuden neljän pisteen erolla McLareniin.[11]
- Pohjois-Amerikassa ajettavan CART-sarjan mestaruuden voitti kolumbialainen Juan Pablo Montoya. Viimeisessä osakilpailussa 31.10. Fontanassa, Kaliforniassa 24-vuotias kanadalainen Greg Moore ajoi ulos ja kuoli.[12]
Baseball
- MLB:n mestaruuden voitti New York Yankees, joka oli 24.–28.10. pelatussa World Seriesissä Atlanta Bravesia parempi otteluvoitoin 4–0.[13]
Curling
- Maailmanmestaruuskilpailut 4.–11.4. Saint Johnissa, Kanadassa. Miesten loppuottelussa Skotlanti voitti Kanadan 6–5. Pronssia sai Sveitsi. Naisten loppuottelussa Ruotsi voitti Yhdysvallat 8–5, ja pronssia otti Tanska.[14]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–12.12. Chamonix'ssa, Ranskassa. Miesten loppuottelussa Skotlanti voitti Tanskan 6–5. Suomi sijoittui pronssille. Naisten loppuottelussa Norja voitti Ruotsin 5–4, ja pronssia sai Sveitsi.[14]
Golf
- Masters-turnaus 8.–11.4. Augustassa. Espanjan José María Olazábal voitti kahden lyönnin erolla Yhdysvaltain Davis Love III:een.[15]
- Yhdysvaltain avoin turnaus 17.–20.6. Pinehurstissa, Pohjois-Carolinassa. Yhdysvaltain Payne Stewart voitti yhden lyönnin erolla maanmieheensä Phil Mickelsoniin.[16]
- Britannian avoin turnaus 15.–18.7. Carnoustiessa, Skotlannissa. Skotlannin Paul Lawrie voitti uusinnassa Ranskan Jean van de Velden ja Yhdysvaltain Justin Leonardin.[17]
- PGA Championship 12.–15.8. Medinahissa, Illinoisissa. Yhdysvaltain Tiger Woods voitti yhden lyönnin erolla Espanjan Sergio Garcíaan.[18]
- Ryder Cup 24.–26.9. Brooklinessa, Yhdysvalloissa. Yhdysvaltain joukkue voitti Euroopan pistein 14,5–13,5.[19]
Jalkapallo
- UEFA-cupin loppuottelu 12.5. Moskovassa, Venäjällä. Italialaisseura Parma voitti ranskalaisen Olympique de Marseillen 3–0.[20]
- Euroopan Cup-voittajien cupin loppuottelu 19.5. Birminghamissa, Englannissa. Italialainen Lazio voitti espanjalaisen Real Mallorcan 2–1 ja siitä tuli cup-voittajien cupin historian viimeinen voittaja.[21]
- Mestarien liigan loppuottelu 26.5. Barcelonassa, Espanjassa. Englantilainen Manchester United voitti saksalaisen Bayern Münchenin 2–1 kahdella lisäajan maalillaan.[22]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 19.6.–10.7. Yhdysvalloissa. Loppuottelussa Yhdysvallat voitti Kiinan ja pronssiottelussa Brasilia voitti Norjan. Molemmat ottelut ratkottiin rangaistuspotkukilpailussa lukemin 5–4.[23]
Jääkiekko
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 1.–16.5. Norjassa. Kaksiosaisessa loppuottelussa kohtasivat Tšekki ja Suomi. Tšekki voitti ensimmäisen ottelun 3–1 ja Suomi toisen 4–1, joten mestaruus ratkaistiin toisen ottelun päätteeksi jatkoajalla äkkikuolemamaalilla, jonka teki Tšekki. Suomi sai hopeaa, ja pronssiottelussa Ruotsi voitti Kanadan 3–2. Pistepörssin ykkönen oli Suomen Saku Koivu (4+12=16) ja kakkonen hänen maanmiehensä Teemu Selänne (3+8=11). Koivun ja Selänteen lisäksi tähdistöjoukkueeseen valittiin hyökkääjistä Tšekin Martin Ručínský, puolustajista Suomen Jere Karalahti ja Tšekin Pavel Kubina sekä Ruotsin maalivahti Tommy Salo.[24]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 8.–14.3. Espoossa ja Vantaalla, Suomessa. Kanada voitti loppuottelussa Yhdysvallat 3–1. Pronssiottelussa Suomi voitti Ruotsin 8–2.[25]
- NHL:n loppuotteluissa Dallas Stars voitti Stanley Cupin, kun se oli Buffalo Sabresia parempi otteluvoitoin 4–2. Kuudes loppuottelu kesti jatkoaikoineen 114.51 minuuttia. Jere Lehtisestä tuli neljäs Stanley Cupin voittanut suomalaispelaaja.[26]
Jääpallo
Keilailu
- Maailmanmestaruuskilpailut 18.11.–1.12. Abu Dhabissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa. Australia voitti kolme kultamitalia, ja heidän keilaajistaan Ann-Maree Putney oli paras henkilökohtaisessa kilpailussa sekä Amanda Bradley All eventsissä. Miesten henkilökohtaisen kilpailun voitti Qatarin Ahmed Shaheen. Suomen ainoan kultamitalin voitti trio Antti-Pekka Lax, Lasse Lintilä ja Ari Halme.[28]
Koripallo
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 28.5.–6.6. Puolassa. Loppuottelussa Puola voitti Ranskan 59–56, ja pronssille sijoittui Venäjä.[29][30]
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 21.6.–3.7. Ranskassa. Loppuottelussa Italia voitti Espanjan 64–56, ja pronssia sai Jugoslavia.[31]
- NBA:ssa San Antonio Spurs voitti historiansa ensimmäisen mestaruuden kukistamalla loppuotteluissa New York Knicksin otteluvoitoin 4–1.[32]
Käsipallo
- Miesten maailmanmestaruuskilpailut 2.–15.6. Kairossa, Egyptissä. Loppuottelussa Ruotsi voitti Venäjän 25–24. Pronssille sijoittui Jugoslavia voittamalla pronssiottelussa Espanjan 27–24.[33]
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 29.11.–12.12. Norjassa ja Tanskassa. Loppuottelussa Norja voitti Ranskan jatkoajalla 25–24. Pronssille sijoittui Itävalta, joka voitti Romanian jatkoajalla 31–28.[34]
Lentopallo
- Miesten Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–12.9. Wienissä ja Wiener Neustadtissa, Itävallassa. Loppuottelussa Italia voitti Venäjän 3–1, ja pronssille sijoittui Jugoslavia, joka voitti pronssiottelussa Tšekin 3–0.[35][36]
- Naisten Euroopan-mestaruuskilpailut 20.–25.9. Roomassa ja Perugiassa, Italiassa. Loppuottelussa Venäjä voitti Kroatian 3–0, ja pronssille sijoittui Italia voittamalla pronssiottelussa Saksan 3–0.[37]
Melonta
- Ratamelonnan maailmanmestaruuskilpailut 24.–29.8. Milanossa, Italiassa. Kisojen menestynein maa oli Venäjä, joka voitti kanadalaiskanoottien yhdeksästä lajista kahdeksan. Kajakkilajien paras maa oli Unkari kuudella kultamitalilla. Venäläisistä Konstantin Fomitšev voitti neljä kultamitalia sekä Maksim Opalev ja Andrei Kabanov kolme. Kanadan Caroline Brunet voitti kaikki kolme naisten kajakkiyksiköiden kilpailua.[38]
Moottoripyöräily
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Emilio Alzamora (125 ksm), Italian Valentino Rossi (250 ksm) ja Espanjan Alex Criville (500 ksm).[39]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Italian Alessio Chiodi (125 ksm), Ranskan Frédéric Bolley (250 ksm) ja Italian Andrea Bartolini (500 ksm).[39]
- Speedwayn maailmanmestaruuden voitti Ruotsin Tony Rickardsson.[39]
- Jääspeedwayn maailmanmestaruuden voitti Venäjän Vladimir Fadejev.[40]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Ison-Britannian Dougie Lampkin.[41]
- Enduron maailmanmestarit olivat suomalaiset Juha Salminen (kaksitahtisten 125 ksm), Petteri Silván (kaksitahtisten 250 ksm) ja Vesa Kytönen (nelitahtisten 250 ksm) sekä Ruotsin Anders Eriksson (nelitahtisten 500 ksm). Kuuden päivän ajon eli joukkuemaailmanmestaruuden voitti Suomi joukkueella Samuli Aro, Mika Ahola, Jani Laaksonen, Vesa Kytönen, Kari Tiainen ja Petri Pohjamo.[39]
Nyrkkeily
- Ammattinyrkkeilyn raskaassa sarjassa britti Lennox Lewis ja Yhdysvaltain Evander Holyfield ottelivat 13.3. New Yorkissa ratkaisemattoman ottelun, joten Lewis säilyi WBC-liiton sekä Holyfield WBA- ja IBF-liittojen maailmanmestarina.[42] Uusintaottelussa 13.11. Las Vegasissa Lewis voitti Holyfieldin tuomariäänin 3–0 ja nousi WBA-, WBC- ja IBF-liittojen maailmanmestariksi.[43]
- Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 20.–27.8. Houstonissa, Yhdysvalloissa. Kilpailut käytiin 12 painoluokassa 48-kiloisista yli 91 kilon luokkaan. Yhdysvallat oli menestynein maa neljällä mestaruudella, ja kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata. Raskaimman sarjan mestaruuden voitti Turkin Sinan Şamil Sam.[44]
Paini
- Naisten vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 10.–12.9. Bodenissa, Ruotsissa. Kisoissa oteltiin kuudessa painoluokassa. Japani voitti kolme kultamitalia, Yhdysvallat kaksi ja Ranska yhden.[45]
- Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut 23.–26.9. Ateenassa, Kreikassa. Kisoissa oteltiin kahdeksassa painoluokassa. Venäjä ja Etelä-Korea voittivat kaksi kultamitalia. Raskaimman sarjan (130 kg) voitti Venäjän Aleksandr Karelin.[46]
- Vapaapainin maailmanmestaruuskilpailut 7.–11.10. Ankarassa, Turkissa. Kisoissa oteltiin kahdeksassa painoluokassa. Venäjä voitti kaksi kultamitalia. Raskaimman sarjan, 130-kiloisten mestaruuden voitti Yhdysvaltain Stephen Neal.[46]
Painonnosto
- Maailmanmestaruuskilpailut 21.–28.11. Ateenassa, Kreikassa. Miehet kilpailivat kahdeksassa ja naiset seitsemässä painoluokassa. Kiina voitti viisi kultamitalia, joista neljä naisten sarjoissa. Yhteistuloksen maailmanennätyksen nostivat miesten 56 kilogramman sarjassa Turkin Halil Mutlu (302,5 kg), 69 kilogramman sarjassa Bulgarian Galabin Bojevski (357,5 kg), naisten 58 kilogramman sarjassa Kiinan Chen Yanqing (235,0 kg), 63 kilogramman sarjassa Taiwanin Chen Yui-lien (240,0 kg) sekä yli 75 kilogramman sarjassa Kiinan Ding Meiyuan (285,0 kg).[47]
Pikaluistelu
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut 6.–7.2. Hamarissa, Norjassa. Miesten mestaruuden voitti kolmannen kerran Alankomaiden Rintje Ritsma ja naisten mestaruuden kahdeksannen kerran Saksan Gunda Niemann-Stirnemann maailmanennätyspistein 161,479.[48]
- Sprinttimaailmanmestaruuskilpailut 20.–21.2. Calgaryssa, Kanadassa. Miesten mestaruuden voitti Kanadan Jeremy Wotherspoon maailmanennätyspistein 138,310. Ensimmäisenä päivänä hän luisteli maailmanennätyksen 500 metrillä (34,76) ja 1 000 metrillä (1.08,66). Toisena päivänä Alankomaiden Jan Bos paransi 1 000 metrin maailmanennätystä aikaan 1.08,55. Naisten maailmanmestaruuden voitti Saksan Monique Garbrecht maailmanennätyspisteillä 151,605.[49]
- Matkakohtaiset maailmanmestaruuskilpailut 12.–14.3. Heerenveenissä, Alankomaissa. Isäntämaa voitti viisi mestaruutta. Ainoa kaksinkertainen mestari oli Saksan Gunda Niemann-Stirnemann, joka voitti 3 000 ja 5 000 metrin kilpailut.[50]
Pohjoismaiset hiihtolajit
- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 18.–28.2. Ramsaussa, Itävallassa. Ohjelmassa oli viisi miesten ja viisi naisten hiihtolajia sekä kolme mäkihypyn ja kolme yhdistetyn kilpailua. Suomalaishiihtäjä Mika Myllylä voitti kolme kultaa ja yhden hopean, kaikki henkilökohtaisilta matkoilta. Naisista Italian Stefania Belmondo voitti kaksi kultaa sekä viestissä hopean ja Venäjän Larisa Lazutina voitti kaksi kultaa, joista toinen tuli viestistä. Mäkihypyssä Saksan Martin Schmitt voitti kultaa suurmäessä ja joukkuemäessä. Yhdistetyssä Norjan Bjarte Engen Vik voitti molemmissa henkilökohtaisissa kilpailuissa kultaa ja Suomen voittamassa joukkuekilpailussa hopeaa. Norja ja Suomi voittivat neljä kultamitalia ja kaikkiaan mitaleille pääsi kymmenen maata.[51]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1998–6.1.1999 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Suomen Janne Ahonen 7,6 pisteen erolla Japanin Noriaki Kasaihin. Saksan Martin Schmitt voitti kaksi osakilpailua, Kasai ja Itävallan Andreas Widhölzl yhden.[52]
Pyöräily
- Italian ympäriajo 15.5.–6.6. Kilpailun voitti Italian Ivan Gotti yli 3,5 minuutin erolla maanmiehiinsä Paolo Savoldelliin ja Gilberto Simoniin. Kaksi etappia ennen maalia kärjessä ollut Marco Pantani vedettiin kilpailusta pois liian korkeiden hematokriittiarvojen vuoksi.[53]
- Ranskan ympäriajo 3.–25.7. Kilpailun voitti alun perin Yhdysvaltain Lance Armstrong mutta myöhemmin hänen dopingin käyttönsä paljastui ja vuonna 2012 hän menetti voittonsa. Kilpailussa toiseksi ajoi Sveitsin Alex Zülle yli 7,5 minuuttia Armstrongille hävinneenä ja kolmas oli Espanjan Fernando Escartín.[54][55]
- Espanjan ympäriajo 4.–26.9. Kilpailun voitti Saksan Jan Ullrich yli neljän minuutin erolla isäntämaan Igor González de Galdeanoon.[54]
- Naisten Italian ympäriajo 1.–12.7. Kilpailun voitti Espanjan Joane Somarriba lähes 3,5 minuutin erolla Venäjän Svetlana Bubnenkovaan. Suomen Pia Sundstedt voitti yhden etapin ja sijoittui kokonaiskilpailussa kuudenneksi.[56]
- Naisten Ranskan ympäriajo 10.–22.8. Kilpailun voitti Liettuan Diana Žiliūtė runsaan minuutin erolla Venäjän Valentina Polkanovaan.[54]
- Maantiepyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 4.–10.10. Trevisossa ja Veronassa, Italiassa. Maantieajon maailmanmestaruuden voittivat Espanjan Óscar Freire ja Liettuan Edita Pučinskaitė. Aika-ajon nopeimmat olivat Saksan Jan Ullrich ja Alankomaiden Leontien Zijlaard-van Moorsel.[57]
- Ratapyöräilyn maailmanmestaruuskilpailut 21.–24.10. Berliinissä, Saksassa. Ohjelmassa oli miehillä kahdeksan lajia ja naisilla neljä. Menestynein maa oli seitsemän kultamitalia voittanut Ranska, jonka naisista Félicia Ballanger ja Marion Clignet voittivat kaksi henkilökohtaista maailmanmestaruutta.[57]
Salibandy
- Naisten maailmanmestaruuskilpailut 9.–15.5. Borlängessä, Ruotsissa. Suomi voitti loppuottelussa Sveitsin 3–1 ja voitti ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuden. Suomelle välierissä hävinnyt Ruotsi voitti pronssiottelussa Norjan 5–1.[58]
Soutu
- Maailmanmestaruuskilpailut 22.–29.8. St. Catharinesissa, Kanadassa. Yhdysvallat voitti kilpailujen 24 lajista kuusi. Yksiköiden mestaruuden voittivat Uuden-Seelannin Rob Waddell ja Valko-Venäjän Jekaterina Karsten.[59]
Suunnistus
- Maailmanmestaruuskilpailut 2.–8.8. Invernessissä, Skotlannissa. Miesten henkilökohtaisilla matkoilla maailmanmestaruuden voittivat norjalaiset Jørgen Rostrup ja Bjørnar Valstad, ja naisten mestareiksi suunnistivat Ison-Britannian Yvette Baker sekä Suomen Kirsi Boström, jonka sisko Johanna Asklöf saavutti samassa kilpailussa pronssia. Norja voitti molemmat viestit.[60]
- Tiomila-viesti 24.–25.4. Enköpingissä. Norjalainen Halden SK voitti miesten ja suomalainen Pargas IF naisten viestin.[61]
- Jukolan viesti 12.–13.6. Eurajoella. Norjalainen Bækkelagets SK voitti miesten Jukolan ja Tampereen Pyrintö Venlojen viestin.[62]
Taitoluistelu
- Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut 22.–28.3. Helsingissä, Suomessa. Kaikki neljä maailmanmestaruutta menivät venäläisille: Aleksei Jagudin voitti miesten kilpailun, Marija Butyrskaja naisten kilpailun, Jelena Berežnaja / Anton Siharulidze pariluistelun sekä Angelika Krylova / Oleg Ovsjannikov jäätanssin.[63]
- Taitoluistelun Euroopan-mestaruuskilpailut 25.–30.1. Prahassa, Tšekissä. Mestaruuden voittivat venäläiset Aleksei Jagudin, Marija Butyrskaja, Marija Petrova / Aleksei Tihonov sekä Angelika Krylova / Oleg Ovsjannikov.[63]
Tennis
- Australian avoimessa turnauksessa 18.–31.1. kaksinpelien loppuotteluissa venäläinen Jevgeni Kafelnikov voitti ruotsalaisen Thomas Enqvistin ja sveitsiläinen Martina Hingis ranskalaisen Amélie Mauresmon. Hingisin voitto oli kolmas perättäinen ja hän voitti venäläisen Anna Kurnikovan parina myös naisten nelinpelin.[64]
- Ranskan avoimessa turnauksessa 24.5.–6.6. kaksinpelien loppuotteluissa yhdysvaltalainen Andre Agassi voitti ukrainalaisen Andrei Medvedevin ja saksalainen Steffi Graf Sveitsin Martina Hingisin. Agassi voitti nyt ensi kertaa Ranskan mestaruuden, joka oli ainoa häneltä vielä puuttunut Grand Slam -mestaruus.[65]
- Wimbledonin turnauksessa 15.6.–4.7. Yhdysvaltain Pete Sampras saavutti kuudennen Wimbledon-mestaruutensa voitettuaan loppuottelussa maanmiehensä Andre Agassin. Sään sotkettua aikatauluja naisten kaksinpelin loppuottelu pelattiin poikkeuksellisesti samana päivänä miesten loppuottelun kanssa ja siinä Yhdysvaltain Lindsay Davenport voitti Saksan Steffi Grafin. Intian Leander Paes voitti sekä miesten nelinpelin että sekanelinpelin mestaruuden.[66]
- Yhdysvaltain avoimessa turnauksessa 29.8.–13.9. kaksinpelien loppuotteluissa Andre Agassi voitti maanmiehensä Todd Martinin ja Yhdysvaltain 17-vuotias Serena Williams maailmanlistan ykkösen Martina Hingisin. Williams voitti siskonsa Venus Williamsin kanssa myös naisten nelinpelin. Suomen Jarkko Nieminen voitti poikien kaksinpelin mestaruuden.[67]
Triathlon
- Havaijin Ironman-kilpailu 24.10. Havaijilla. Miesten paras oli Belgian Luc Van Lierde. Naisten kilpailun voitti Kanadan Lori Bowden.[68]
Uinti
- Lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 1.–4.4. Hongkongissa, Kiinassa. Mitalitilaston kärjessä olivat Australia, joka voitti yhdeksän kultamitalia miesten lajeista, sekä Japani, joka sai kuusi kultamitalia naisten lajeista. Mitaleille ylsi kaikkiaan 21 maata. Japanin Masami Tanaka voitti neljä kultamitalia ja hänen lisäkseen kolmeen henkilökohtaiseen mestaruuteen ylsivät Yhdysvaltain Jenny Thompson ja Slovakian Martina Moravcová. Maailmanennätyksen tekivät Australian Ian Thorpe miesten 200 metrin vapaauinnissa (1.43,28), Australian Grant Hackett miesten 400 metrin vapaauinnissa (3.35,01), Masami Tanaka naisten 200 metrin rintauinnissa (2.20,22), Australia miesten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.29,88), Ruotsi naisten 4 × 200 metrin vapaauinnissa (7.51,70) sekä Japani naisten 4 × 100 metrin sekauinnissa (3.57,62).[69]
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 23.7.–1.8. Istanbulissa, Turkissa. Saksa oli kisojen menestynein maa 12 kultamitalilla. Kaikkiaan mitaleille ylsi 20 maata. Alankomaiden Pieter van den Hoogenband voitti kuusi kultamitalia, joista neljä henkilökohtaisilta matkoilta. Maailmanennätystä paransivat Saksan Sandra Völker 50 metrin selkäuinnissa (28,71) ja Ruotsin Anna-Karin Kammerling 50 metrin perhosuinnissa (26,29).[70]
- Lyhyen radan Euroopan-mestaruuskilpailut 9.–12.12. Lissabonissa, Portugalissa. Ruotsi oli kisojen menestynein maa kymmenellä kultamitalilla. Ruotsalaiset Lars Frölander ja Therese Alshammar sekä Ukrainan Jana Klotškova voittivat neljä kultamitalia.[71]
- Kansainvälinen uimaliitto hyväksyi 8.10. virallisesti koko vartalon peittävien uimapukujen käytön kilpailuissa.[72]
Voimistelu
- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 9.–16.10. Tianjinissa, Kiinassa. Venäjä voitti viisi kultamitalia, Kiina neljä ja Romania kolme. Moniotteluiden mestarit olivat Venäjän Nikolai Krjukov ja Romanian Maria Olaru. Venäjän Aleksei Nemov voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia, permannolla ja hevosella.[73]
Yleisurheilu
- Maailmanmestaruuskilpailut 20.–29.8. Sevillassa, Espanjassa. Kisoihin osallistui 202 maata ja 1854 urheilijaa. Yhdysvallat oli kisojen menestynein maa ja Yhdysvaltain pikajuoksija Maurice Greene voitti kolme kultamitalia. Michael Johnson juoksi 400 metrillä maailmanennätyksen 43,18 ja Stacy Dragila sivusi seiväshypyn maailmanennätystä 460. Suomalaisista Aki Parviainen voitti keihäänheitossa kultaa. Kaikkiaan mitaleille ylsi 42 maata.[74]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 5.–7.3. Maebashissa, Japanissa. Sekä Etiopian Haile Gebrselassie että Romanian Gabriela Szabo voittivat kultaa 1 500 ja 3 000 metrin juoksussa. Sisäratojen maailmanennätystä parannettiin sekä miesten että naisten 4 × 400 metrin viestissä: Yhdysvaltain miesten joukkue juoksi ajan 3.02,83 ja Venäjän naisten joukkue ajan 3.24,25. Mitaleille ylsi 30 maata.[75]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 27.–28.3. Belfastissa, Pohjois-Irlannissa. Miesten henkilökohtaiseen maailmanmestaruuteen juoksivat Kenian Benjamin Limo 4 kilometrillä ja hänen maanmiehensä Paul Tergat 12 kilometrillä, ja naisten mestarit olivat Kenian Jackline Maranga 4 kilometrillä sekä Etiopian Gete Wami 8 kilometrillä. Eurooppalaisista maista Ranska voitti naisten lyhyen matkan joukkuemestaruuden.[76]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 3.10. Milanossa, Italiassa. Miesten henkilökohtaisen mestaruuden voitti Kenian Paul Tergat ja naisten saman maan Tegla Loroupe. Joukkuemestaruudet menivät Etelä-Afrikan tasavaltaan ja Keniaan.[77]
- Maailmanennätykset:
Laji Tulos Urheilija Pvm Paikka Huomioita Lähde Miesten 100 metrin juoksu 9,79 Maurice Greene (USA) 16.6. Ateena [78] Miesten 400 metrin juoksu 43,18 Michael Johnson (USA) 26.8. Sevilla [79] Miesten 1 000 metrin juoksu 2.11,96 Noah Ngeny (KEN) 5.9. Rieti [80] Mailin juoksu 3.43,13 Hicham el-Guerrouj (MAR) 7.7. Rooma [81] Miesten 2 000 metrin juoksu 4.44,79 Hicham el-Guerrouj (MAR) 7.9. Berliini [35] Miesten maraton 2.05.42 Khalid Khannouchi (MAR) 24.10. Chicago Epävirallinen [82] Miesten kymmenottelu 8994 Tomáš Dvořák (CZE) 3.–4.7. Praha [83] Naisten maraton 2.20.43 Tegla Loroupe (KEN) 26.9. Berliini Epävirallinen [84] Naisten seiväshyppy 460 Emma George (AUS) 20.2. Sydney [85] 460 Stacy Dragila (USA) 21.8. Sevilla Sivuaminen [86] Naisten moukarinheitto 75,97 Mihaela Melinte (ROM) 13.5. Clermont-Ferrand [87] 76,07 Mihaela Melinte (ROM) 29.8. Rüdlingen [88]
Katso myös
Lähteet
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 20. Kustannus-Notariaatti Oy, 1999. ISBN 952-5106-09-8.
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 21. Kustannus-Notariaatti Oy, 2000. ISBN 952-5106-12-8.
Viitteet
- Siukonen 2000, s. 186, 188, 190, 193, 201–202
- Siukonen 2000, s. 251
- Siukonen 2000, s. 259
- Siukonen 1999, s. 166, 170–171
- Siukonen 2000, s. 283
- Siukonen 2000, s. 285
- Siukonen 2000, s. 286
- Siukonen 2000, s. 192–193, 285
- Siukonen 2000, s. 201, 285
- Siukonen 2000, s. 250, 312
- Siukonen 2000, s. 226–227, 249, 312
- Siukonen 2000, s. 249
- Siukonen 2000, s. 288
- Siukonen 2000, s. 289
- Siukonen 2000, s. 206, 289
- Siukonen 2000, s. 221, 289
- Siukonen 2000, s. 228, 289
- Siukonen 2000, s. 235, 289
- Siukonen 2000, s. 290
- Siukonen 2000, s. 294
- Siukonen 2000, s. 214, 294
- Siukonen 2000, s. 215, 294
- Siukonen 2000, s. 293
- Siukonen 2000, s. 213, 297–298
- Siukonen 2000, s. 298
- Siukonen 2000, s. 221, 298
- Siukonen 2000, s. 192, 302
- Siukonen 2000, s. 304
- Siukonen 2000, s. 218
- 1999 European Championship for Women FIBA Archive. Viitattu 29.12.2017. (englanniksi)
- Siukonen 2000, s. 305
- Siukonen 2000, s. 222, 305
- Siukonen 2000, s. 307
- A - Indoor/en salle/Halle - 1999 - NOR / DEN (pdf) International Handball Federation. Viitattu 29.12.2017. (englanniksi)
- Siukonen 2000, s. 241
- 1998/1999 Senior European Championships The European Volleyball Confederation (CEV). Arkistoitu 28.10.2015. Viitattu 29.12.2017. (englanniksi)
- 1998/1999 Senior European Championships The European Volleyball Confederation (CEV). Arkistoitu 29.12.2017. Viitattu 29.12.2017. (englanniksi)
- Siukonen 2000, s. 310
- Siukonen 2000, s. 314
- Siukonen 2000, s. 313
- Siukonen 2000, s. 313–314
- Siukonen 2000, s. 202
- Siukonen 2000, s. 252
- Siukonen 2000, s. 316
- World Championship, Female wrestling Seniors, 1999-09-10 Boden, Hildursborg (SWE) International Wrestling Database. Viitattu 31.12.2017. (englanniksi)
- Siukonen 2000, s. 317
- Siukonen 2000, s. 318
- Siukonen 2000, s. 192, 320–321
- Siukonen 2000, s. 196, 320–321
- Siukonen 2000, s. 201, 321
- Siukonen 1999, s. 180–184
- Siukonen 1999, s. 212
- Siukonen 2000, s. 217–218, 323
- Siukonen 2000, s. 323
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 34, s. 23. Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-735-2.
- Siukonen 2000, s. 226, 323
- Siukonen 2000, s. 322
- Siukonen 2000, s. 212–213, 326
- Siukonen 2000, s. 327
- Siukonen 2000, s. 232, 329
- Siukonen 2000, s. 329–330
- Siukonen 2000, s. 329
- Siukonen 2000, s. 330
- Siukonen 2000, s. 190, 331
- Siukonen 2000, s. 218, 331
- Siukonen 2000, s. 223–224, 332
- Siukonen 2000, s. 241, 332
- Siukonen 2000, s. 332
- Siukonen 2000, s. 333–334
- Siukonen 2000, s. 334–335
- Siukonen 2000, s. 258–259, 334
- Siukonen 2000, s. 246
- Siukonen 2000, s. 340–341
- Siukonen 2000, s. 40–44
- Siukonen 2000, s. 342
- Siukonen 2000, s. 342–343
- Siukonen 2000, s. 343
- Siukonen 2000, s. 220
- Siukonen 2000, s. 236
- Siukonen 2000, s. 239
- Siukonen 2000, s. 225
- Siukonen 2000, s. 248
- Siukonen 2000, s. 223
- Siukonen 2000, s. 244
- Siukonen 2000, s. 196
- Siukonen 2000, s. 235
- Siukonen 2000, s. 212
- Siukonen 2000, s. 238
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1999 Wikimedia Commonsissa
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.