Urheiluvuosi 1996
Urheiluvuosi 1996 käsittelee vuoden 1996 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Urheiluvuodet |
---|
1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 • 1993 • 1994 • 1995 – 1996 – 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 • 2004 • 2005 • 2006 |
Vuodet |
1993 • 1994 • 1995 – 1996 – 1997 • 1998 • 1999 |
Yleiskilpailut
- Kesäolympialaiset 19.7.–4.8. Atlantassa, Yhdysvalloissa. Kisoihin osallistui ennätykselliset 10 744 urheilijaa 197 maasta. Kisojen menestynein maa oli Yhdysvallat. Uutena urheilumuotona ohjelmassa oli softball.[1] Kisojen aikana 27.7. Centennial Olympic Parkissa räjähti pommi, minkä seurauksena kaksi ihmistä kuoli ja yli sata loukkaantui.[2]
- Kesäparalympialaiset 15.–25.8. Atlantassa, Yhdysvalloissa. Kisoihin osallistui 3 311 urheilijaa 103 maasta.[3]
Amerikkalainen jalkapallo
- 30. Super Bowl 28.1. Phoenixissä. Dallas Cowboys voitti Pittsburgh Steelersin 27–17.[4]
Alppihiihto
- Maailmanmestaruuskilpailut 11.–25.2. Sierra Nevadassa, Espanjassa. Kisaohjelmaan kuului viisi miesten ja viisi naisten lajia. Italia oli mitalitilaston ykkönen neljällä kultamitalilla ja yhdellä hopealla. Kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat Italian Alberto Tomba ja Ruotsin Pernilla Wiberg. Mitaleille ylsi kaikkiaan kymmenen maata.[5]
Autourheilu
- Rallin maailmanmestaruuskauteen sisältyi yhdeksän osakilpailua. Mitsubishillä ajanut suomalainen Tommi Mäkinen voitti maailmanmestaruuden 31 pisteen erolla Ison-Britannian Colin McRaehen ja 34 pisteen erolla Espanjan Carlos Sainziin. Mäkinen voitti viisi osakilpailua, McRae kolme ja Sainz yhden.[6]
- Formula 1 -sarjaan kuului 16 osakilpailua. Williamsilla ajanut britti Damon Hill voitti maailmanmestaruuden 19 pisteen erolla tallitoveriinsa, kanadalaiseen Jacques Villeneuveen ja 38 pisteen erolla Ferrarin saksalaiskuljettajaan Michael Schumacheriin. Hill voitti kauden aikana kahdeksan osakilpailua ja Villeneuve neljä. Myös Hillin isä Graham Hill voitti aikanaan kaksi maailmanmestaruutta.[7]
Jalkapallo
- Euroopan-mestaruuskilpailut 8.–30.6. Englannissa. Euroopan-mestaruuden voitti Saksa, hopealle sijoittui loppuottelun jatkoajalla maalein 2–1 hävinnyt Tšekki ja kolmannen sijan jakoivat välierien häviäjäjoukkueet Englanti ja Ranska. Kisojen paras maalintekijä oli viisi maalia tehnyt Englannin Alan Shearer.[8]
Koripallo
- Atlantan olympialaisten miesten turnauksessa kultaa voitti Yhdysvallat, joka kukisti loppuottelussa Jugoslavian 95–69. Liettua sijoittui pronssille. Naisten turnauksessa Yhdysvallat voitti kultaa, loppuottelun lukemin 111–87 hävinnyt Brasilia sai hopeaa ja Australia sijoittui pronssille.[9]
- NBA:n loppuotteluissa Chicago Bulls voitti Seattle SuperSonicsin otteluvoitoin 4–2.[10]
Nyrkkeily
- Evander Holyfield nousi kolmannen kerran ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi 9.11.Las Vegasissa WBA:n mestaruusottelussa voittamalla mestaruutta puolustaneen Mike Tysonin kehätuomarin keskeytyksellä 11. erässä.[11]
Uinti
- Atlantan olympialaisten uintikilpailujen menestynein maa oli Yhdysvallat. Kaikkiaan mitaleille ylsi 19 maata. Yhdysvaltalainen Amy Van Dyken voitti neljä kultamitalia, joista kaksi viesteissä. Irlantilainen Michelle Smith voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia. Van Dykenin lisäksi kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin yltäneitä olivat venäläiset Aleksandr Popov ja Denis Pankratov, uusiseelantilainen Danyon Loader, eteläafrikkalainen Penelope Heyns ja kiinalainen uimahyppääjä Fu Mingxia.[12]
Yleisurheilu
- Atlantan olympialaisten yleisurheilukilpailujen menestynein maa oli Yhdysvallat. Kaikkiaan mitaleille ylsi 45 maata. Ranskalainen Marie-José Pérec ja yhdysvaltalainen Michael Johnson voittivat kumpikin sekä 200 metrin että 400 metrin juoksuissa kultaa, ja kolmas henkilökohtaisten lajien tuplavoittaja oli venäläinen keskimatkojen juoksija Svetlana Masterkova. Yhdysvaltalainen Carl Lewis voitti pituushypyssä neljännen peräkkäisen kultamitalinsa ja kaikkiaan yhdeksännen olympiakultansa nousten yleisurheilun olympiavoittotilastossa kärkeen Paavo Nurmen rinnalle. Kanadalainen Donovan Bailey juoksi maailmanennätyksen 100 metrillä (9,84) ja Michael Johnson 200 metrillä (19,32).[13]
Lähteet
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 18. Kustannus-Notariaatti Oy, 1997. ISBN 952-5106-05-5.
Viitteet
- Siukonen 1997, s. 66
- Siukonen 1997, s. 150
- Siukonen 1997, s. 156, 158
- Siukonen 1997, s. 98, 288
- Siukonen 1997, s. 210
- Siukonen 1997, s. 240
- Siukonen 1997, s. 170, 240
- Siukonen 1997, s. 143, 220
- Siukonen 1997, s. 87
- Siukonen 1997, s. 141, 233
- Siukonen 1997, s. 175
- Siukonen 1997, s. 51–52, 70–73
- Siukonen 1997, s. 45, 67–70
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.