Urheiluvuosi 1993
Urheiluvuosi 1993 käsittelee vuoden 1993 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 • 1992 – 1993 – 1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 • 2003 |
| Vuodet |
| 1990 • 1991 • 1992 – 1993 – 1994 • 1995 • 1996 |
Alppihiihto
- Maailmanmestaruuskilpailut 4.–14.2. Moriokassa, Japanissa. Kisaohjelmaan oli tarkoitus kuulua viisi miesten ja viisi naisten lajia mutta miesten supersuurpujottelu jäi pitämättä huonon sään vuoksi. Norja voitti kolme kultamitalia ja Saksa kaksi. Mitaleille pääsi kaikkiaan yhdeksän maata. Menestynein urheilija oli kaksi kultaa ja yhden hopean saavuttanut norjalainen Kjetil André Aamodt.[1]
- Maailmancupkaudella 1992–1993 miesten kokonaiskilpailun voitti viidennen kerran urallaan Luxemburgin Marc Girardelli 32 pisteen erolla Norjan Kjetil André Aamodtiin ja naisten kokonaiskilpailun ykkönen oli Itävallan Anita Wachter 20 pisteen erolla Saksan Katja Seizingeriin.[2]
Amerikkalainen jalkapallo
- 27. Super Bowl 1.2. Pasadenassa. Dallas Cowboys voitti Buffalo Billsin 52–17.[3]
Autourheilu
- Rallin maailmanmestaruuskausi alkoi tammikuussa Monte Carlo -rallilla ja päättyi 24.11. RAC-ralliin, jossa suomalainen Juha Kankkunen saavutti ennätyksellisen 20. MM-rallivoittonsa. Osakilpailuja oli kolmetoista. Toyotalla ajanut Kankkunen voitti uransa neljännen maailmanmestaruuden 23 pisteen erolla Fordilla ajaneeseen ranskalaiseen François Delecouriin ja 43 pisteen erolla ranskalaiseen tallikaveriinsa Didier Aurioliin. Kankkunen voitti viisi osakilpailua, Delecour kolme sekä Auriol, Ruotsin Mats Jonsson, Italian Massimo Biasion, Skotlannin Colin McRae ja Italian Franco Cunico kukin yhden. Toyota voitti valmistajien mestaruuden 12 pisteen erolla Fordiin.[4][5]
- Formula 1:n maailmanmestaruuskausi alkoi maaliskuussa Etelä-Afrikan GP:llä ja päättyi 6.11. ajettuun Australian GP:hen. Osakilpailuja oli kuusitoista. Uransa neljännen maailmanmestaruuden voitti Williamsilla ajanut ranskalainen Alain Prost 26 pisteen erolla McLarenilla ajaneeseen brasilialaiseen Ayrton Sennaan ja 30 pisteen erolla tallikaveriinsa, britti Damon Hilliin. Prost voitti seitsemän osakilpailua, Senna viisi, Hill kolme ja saksalainen Benetton-kuljettaja Michael Schumacher yhden. Williams voitti ylivoimaisesti tallien maailmanmestaruuden.[6]
Golf
- Masters-turnauksen voitti saksalainen Bernhard Langer.[7]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti yhdysvaltalainen Lee Janzen.[8]
- Britannian avoimen turnauksen voitti australialainen Greg Norman.[8]
- PGA-mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Paul Azinger.[7]
Jalkapallo
- Euroopan cup-voittajien cupin loppuottelu 12.5. Lontoossa, Englannissa. Italialainen Parma voitti belgialaisen Royal Antwerpin 3–1.[9]
- UEFA-cupin loppuottelut 5.5. Dortmundissa ja 19.5. Torinossa. Italialaisseura Juventus voitti saksalaisen Borussia Dortmundin yhteismaalein 6–1.[9]
- Euroopan mestarien liigan loppuottelu 26.5. Münchenissä, Saksassa. Ranskalainen Olympique de Marseille voitti italialaisen AC Milanin 1–0.[9]
Moottoripyöräurheilu
- Tommi Ahvala voitti hallitrialin maailmanmestaruuden kaudella 1993.
Nyrkkeily
- Evander Holyfield palasi ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi 6.11. Las Vegasissa ottamalla Riddick Bowesta pistevoiton WBA- ja IBF-liittojen maailmanmestaruusottelussa. Englantilainen Lennox Lewis puolusti menestyksellisesti WBC-liiton maailmanmestaruuttaan voittamalla 8.5. Las Vegasissa Tony Tuckerin ja 1.10. Cardiffissa Frank Brunon.[10][11]
- Amatöörinyrkkeilyn maailmanmestaruuskilpailut 7.–16.5. Tampereella, Suomessa. Kuuba voitti kahdeksan mestaruutta, Bulgaria kaksi sekä Armenia ja Romania yhden. Superraskaan sarjan (yli 91 kg) mestaruuden voitti kuubalainen Roberto Balado. Alle 91-kiloisten sarjassa kuubalainen Félix Savón voitti ennätyksellisesti neljännen mestaruutensa.[12][13]
- Amatöörinyrkkeilyn Euroopan-mestaruuskilpailut 6.–12.9. Bursassa, Turkissa. Bulgaria voitti kolme mestaruutta ja Venäjä kaksi.[12]
Pohjoismaiset hiihtolajit
- Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 18.–28.2. Falunissa, Ruotsissa. Ohjelmassa oli viisi miesten ja viisi naisten hiihtolajia sekä kolme mäkihypyn ja kaksi yhdistetyn kilpailua. Norja oli mitalitilaston ykkönen kuudella kultamitalilla ja yhteensä 14 mitalilla. Kaikkiaan mitaleille ylsi 11 maata sekä lisäksi Tšekin ja Slovakian yhteinen mäkihyppyjoukkue. Kahden henkilökohtaisen kultamitalin voittajia olivat Norjan Bjørn Dæhlie, joka sai kolmannen kultamitalinsa viestistä, ja Italian Stefania Belmondo. Mäkihypyssä Norjan Espen Bredesen voitti yhden henkilökohtaisen kultamitalin ja joukkuekullan, ja samaan ylsi yhdistetyssä Japanin Kenji Ogiwara.[14]
- Maastohiihdon maailmancupin 1992–1993 kokonaiskilpailun voittivat Norjan Bjørn Dæhlie ja Venäjän Ljubov Jegorova.[15]
- Mäkihypyn maailmancupin 1992–1993 kokonaiskilpailun voitti Itävallan Andreas Goldberger.[16]
- Yhdistetyn maailmancupin 1992–1993 kokonaiskilpailun voitti Japanin Kenji Ogiwara.[17]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 30.12.1992–6.1.1993 Saksassa ja Itävallassa. Kokonaiskilpailun voitti Itävallan Andreas Goldberger 22,1 pisteen erolla Japanin Noriaki Kasaihin. Goldberger voitti kaksi osakilpailua sekä Kasai ja Saksan Christof Duffner yhden, jälkimmäinen vuoden 1992 puolella hypätyn avauskilpailun.[18]
Pyöräily
- Italian ympäriajon voitti espanjalainen Miguel Indurain.[19]
- Ranskan ympäriajon voitti kolmannen peräkkäisen kerran Miguel Indurain.[19]
Tennis
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Jim Courier ja naisten jugoslavialainen Monica Seles.[20]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti espanjalainen Sergi Bruguera ja naisten saksalainen Steffi Graf.[21]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Pete Sampras ja naisten kaksinpelin mestaruuden viidennen kerran Steffi Graf.[22]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Pete Sampras ja naisten Steffi Graf.[23]
- Davis Cupin voitti Saksa ja Federation Cupin Espanja.[24]
- Naisten maailmanlistan ykköspelaajaa Monica Selesiä puukotettiin 30.4. ottelunsa erätauolla Hampurin turnauksessa. Puukottaja kertoi motiivikseen, että hän halusi ihailemansa Steffi Grafin nousevan takaisin maailmanlistan kärkeen. Seles ei palannut enää samana vuonna kentille.[25]
Uinti
- Ensimmäiset lyhyen radan maailmanmestaruuskilpailut 2.–5.12. Palma de Mallorcassa, Espanjassa. Kiina voitti kymmenen kultamitalia, kaikki naisten lajeista. Kiinalainen rinta- ja sekauimari Dai Guohong voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia ja kaikki niistä maailmanennätysajalla.[26]
- Pitkän radan Euroopan-mestaruuskilpailut 1.–8.8. Sheffieldissä, Englannissa. Saksa voitti 15 kultamitalia ja menestyi erityisesti naisten ratauinnissa sekä uimahypyissä. Venäjä voitti 12 kultamitalia ja oli paras miesten ratauinnissa sekä taitouinnissa. Unkarin Krisztina Egerszegi voitti neljä ja Saksan Franziska van Almsick kolme henkilökohtaista kultamitalia.[27]
- Sprinttiuinnin Euroopan-mestaruuskilpailut 11.–13.11. Gatesheadissa, Englannissa. Menestyneimmät maat olivat Saksa ja Ruotsi.[28]
Voimistelu
- Telinevoimistelun maailmanmestaruuskilpailut 11.–18.4. Birminghamissa, Englannissa. Valko-Venäjä voitti neljä kultamitalia, joista Vitali Štšerbo kolme. Myös yhdysvaltalainen Shannon Miller voitti kolme kultaa.[29]
Yleisurheilu
- Maailmanmestaruuskilpailut 13.–22.8. Stuttgartissa, Saksassa. Kisoihin osallistui 189 maata ja 1 862 urheilijaa. Yhdysvallat oli 13 kultamitalilla ja yhteensä 25 mitalilla kisojen menestynein maa. Kiina sai toiseksi eniten kultamitaleja, neljä kappaletta, ja Venäjä toiseksi eniten mitaleja, 16 kappaletta. Kaikkiaan mitaleille ylsi 36 maata. Yhdysvaltalainen Gail Devers voitti kultaa 100 metrin juoksussa ja 100 metrin aitajuoksussa. Muita kaksinkertaisia kultamitalisteja olivat yhdysvaltalaiset Michael Johnson ja Jearl Miles, jotka saivat toisen kultamitalinsa viestistä. Ukrainalainen Serhi Bubka voitti seiväshypyssä kultaa neljännen perättäisen kerran. Huomiota herättivät kiinalaiset naiset, jotka voittivat kultaa kolmella pisimmällä ratajuoksumatkalla ja saavuttivat yhdessä niistä kaksois- ja yhdessä kolmoisvoiton. Maailmanennätystä parannettiin neljässä ja sivuttiin yhdessä lajissa. Kisojen dopingtesteissä neljä urheilijaa jäi kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä ja kaksi heistä oli alun perin saavuttanut pronssimitalin.[30]
- Sisäratojen maailmanmestaruuskilpailut 12.–14.3. Torontossa, Kanadassa. Menestyneimmät maat olivat Venäjä ja Yhdysvallat. Sisäratojen maailmanennätystä paransivat ukrainalainen Inesa Kravets kolmiloikassa tulokseen 14,47 ja yhdysvaltalainen Dan O’Brien seitsenottelussa tulokseen 6 476.[31]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 28.3. Amorebietassa, Espanjassa. Miesten henkilökohtaisen mestaruuden voitti Kenian William Sigei ja naisten mestaruuden Portugalin Albertina Dias. Kenia voitti molemmat joukkuekilpailut.[32]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut 3.10. Brysselissä, Belgiassa. Miesten mestaruuden voitti Belgian Vincent Rousseau ja naisten mestaruuden Portugalin Conceição Ferreira.[33]
- Maailmanennätykset:
Laji Tulos Urheilija Pvm Paikka Huomioita Lähde Miesten mailin juoksu 3.44,39 Noureddine Morceli (ALG) 5.9. Rieti [34] Miesten kahden mailin juoksu 8.12,17 Khalid Skah (MAR) 31.7. Hechtel [35] Miesten 10 000 metrin juoksu 27.07.91 Richard Chelimo (KEN) 5.7. Tukholma [36] 26.58.38 Yobes Ondieki (KEN) 10.7. Oslo [37] Miesten 110 metrin aitajuoksu 12,91 Colin Jackson (GBR) 20.8. Stuttgart [38] Miesten korkeushyppy 245 Javier Sotomayor (CUB) 27.7. Salamanca [39] Miesten keihäänheitto 95,54 Jan Železný (CZE) 6.4. Pietersburg [40][41] 95,66 Jan Železný (CZE) 29.8. Sheffield [42] Miesten 4 × 100 metrin juoksu 37,40 Yhdysvallat 21.8. Stuttgart Sivuaminen [38][43] Miesten 4 × 400 metrin juoksu 2.54,29 Yhdysvallat 22.8. Stuttgart [38] Naisten 1 500 metrin juoksu 3.50,46 Qu Yunxia (CHN) 11.9. Peking [44] Naisten 3 000 metrin juoksu 8.22,06 Zhang Linli (CHN) 12.9. Peking [45] 8.12,19 Wang Junxia (CHN) 12.9. Peking [46] 8.06,11 Wang Junxia (CHN) 13.9. Peking [47] Naisten 10 000 metrin juoksu 29.31,78 Wang Junxia (CHN) 8.9. Peking [48] Naisten 400 metrin aitajuoksu 52,74 Sally Gunnell (GBR) 19.8. Stuttgart [49] Naisten kolmiloikka 14,97 Jolanda Tšen (RUS) 18.6. Moskova [50][51] 15,09 Anna Birjukova (RUS) 21.8. Stuttgart [52]
Katso myös
Lähteet
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 15. Sporttikustannus Oy, 1994. ISBN 951-8920-20-6.
Viitteet
- Siukonen, s. 69, 71, 223
- Siukonen, s. 90, 223
- Siukonen, s. 284
-
- Kyllönen, Matti (päätoim.): Ruutulippu – Moottoriurheilun vuosi 1993, s. 177. Crea Video Oy, 1993. ISBN 952-9750-03-X.
- Siukonen, s. 65, 163, 168, 244
- Siukonen, s. 86, 152, 164, 243–244
- Pihlaja, s. 152
- Pihlaja, s. 151
- Ross, James M.: European Competitions 1992-93 16.7.2015. RSSSF. Viitattu 17.5.2020. (englanniksi)
- Siukonen, s. 102, 163
- Pearlman, Michael: Cardiff: A history of big fight nights in the Welsh capital 23.10.2017. BBC. Viitattu 17.5.2020. (englanniksi)
- Siukonen, s. 247
- Pihlaja, s. 464
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 14, s. 224, 240–242. Sporttikustannus Oy, 1993. ISBN 951-8920-18-4.
- Siukonen, s. 87, 228
- Siukonen, s. 90, 228
- Siukonen, s. 88, 228
- Siukonen, s. 57, 59, 228
- Pihlaja, s. 605
- Pihlaja, s. 739–740
- Pihlaja, s. 739
- Pihlaja, s. 736–737
- Pihlaja, s. 738
- Pihlaja, s. 740
- Siukonen, s. 98
- Siukonen, s. 171, 263–264
- Siukonen, s. 264–265, 268–269
- Siukonen, s. 265–266
- Siukonen, s. 272
- Siukonen, s. 50–55
- Siukonen, s. 86, 273–274
- Siukonen, s. 90, 275
- Siukonen, s. 275
- Siukonen, s. 144, 281
- Siukonen, s. 127, 281
- Siukonen, s. 120
- Siukonen, s. 121, 281
- Siukonen, s. 138, 281
- Siukonen, s. 126–127, 281
- Siukonen, s. 92, 281
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 473. IAAF, 2005. (englanniksi)
- Siukonen, s. 142, 281
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 134. IAAF, 2005. (englanniksi)
- Siukonen, s. 147, 281
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 539. IAAF, 2005. (englanniksi)
- Siukonen, s. 147
- Siukonen, s. 148, 281
- Siukonen, s. 145, 282
- Siukonen, s. 137–138, 282
- Siukonen, s. 115
- Butler, Mark (toim.): IAAF Statistics Handbook: Helsinki 2005, s. 544. IAAF, 2005. (englanniksi)
- Siukonen, s. 138, 282
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.