Urheiluvuosi 1992
Urheiluvuosi 1992 käsittelee vuoden 1992 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1982 • 1983 • 1984 • 1985 • 1986 • 1987 • 1988 • 1989 • 1990 • 1991 – 1992 – 1993 • 1994 • 1995 • 1996 • 1997 • 1998 • 1999 • 2000 • 2001 • 2002 |
| Vuodet |
| 1989 • 1990 • 1991 – 1992 – 1993 • 1994 • 1995 |
Yleiskilpailut
- Talviolympialaiset 8.–23.2. Albertvillessa, Ranskassa. Menestynein maa oli kymmenen kultamitalia ja kaikkiaan 26 mitalia saanut Saksa. IVY ja Norja voittivat kumpikin yhdeksän kultamitalia.[1]
- Kesäolympialaiset 25.7.–9.8. Barcelonassa, Espanjassa. Mitalitilaston kärkimaat olivat IVY, Yhdysvallat ja Saksa. Kisoihin osallistui ennätyksellisesti 173 maata ja 10 274 urheilijaa.[2][3]
Autourheilu
- Rallin maailmanmestaruuden voitti toisen kerran urallaan espanjalainen Carlos Sainz, joka ajoi Toyotalla. Seuraavina olivat Lancia-kuljettajat Juha Kankkunen kymmenen pistettä ja Didier Auriol 24 pistettä Sainzille hävinneenä. Osakilpailuja oli neljätoista, ja niistä Auriol voitti kuusi, Sainz neljä sekä Kankkunen yhden.[4]
- Formula 1:n maailmanmestaruuden voitti ylivoimaisesti Williamsilla ajanut britti Nigel Mansell. Toiseksi sijoittui Williamsin toinen kuljettaja Riccardo Patrese ja kolmas oli Benettonilla ajanut Michael Schumacher. Kolminkertainen maailmanmestari Alain Prost piti välivuotta. Osakilpailuja oli kuusitoista, joista Mansell voitti yhdeksän, Ayrton Senna kolme, Gerhard Berger kaksi sekä Patrese ja Schumacher yhden.[5][6]
Golf
- Masters-turnauksen voitti yhdysvaltalainen Fred Couples.[7]
- Yhdysvaltain avoimen turnauksen voitti yhdysvaltalainen Tom Kite.[8]
- Britannian avoimen turnauksen voitti kolmannen kerran urallaan britti Nick Faldo.[8]
- PGA-mestaruuden voitti zimbabwelainen Nick Price.[7]
Jalkapallo
- Cup-voittajien cupin loppuottelu 6.5. Lissabonissa, Portugalissa. Saksalainen Werder Bremen voitti ranskalaisen AS Monacon 2–0.[9]
- UEFA-cupin loppuottelut 29.4. ja 13.5. Torinossa ja Amsterdamissa. Alankomaalainen Ajax voitti cupin vierasmaalisäännön perusteella pelattuaan italialaisen Torinon kanssa tasan 2–2 vieraskentällä ja 0–0 kotikentällä.[10]
- Euroopan mestarijoukkueiden cupin loppuottelu 20.5. Lontoossa, Englannissa. Espanjalainen FC Barcelona voitti italialaisen Sampdorian 1–0 Ronald Koemanin jatkoaikamaalilla.[11][12]
- Euroopan-mestaruuskilpailut 10.–26.6. Ruotsissa. Euroopan-mestaruuden voitti Tanska, joka voitti Göteborgissa pelatussa loppuottelussa Saksan 2–0. Välierien hävinneet joukkueet olivat Ruotsi ja Alankomaat. Tanska sai paikan turnaukseen vain vähän ennen sen alkua, kun sotaa käyvä Jugoslavia suljettiin pois kansainvälisestä urheilutoiminnasta.[13]
- Bastiassa, Korsikalla 15 ihmistä kuoli Ranskan cupin välieräottelua varten paikalle tuodun tilapäiskatsomon romahtaessa.[14]
Moottoripyöräurheilu
- RR-ajon maailmanmestaruuden voittivat Italian Alessandro Gramigni (125 ksm), Italian Luca Cadalora (250 ksm) ja Yhdysvaltain Wayne Rainey (500 ksm).[15]
- Motocrossin maailmanmestareiksi ajoivat Etelä-Afrikan Greg Albertyn (125 ksm), Etelä-Afrikan Donny Schmit (250 ksm) ja Belgian Georges Jobé (500 ksm). Jobélle mestaruus oli viides.[16]
- Speedwayn henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti britti Gary Havelock. Pariajon ja joukkueiden maailmanmestaruudet menivät Yhdysvaltoihin.[15]
- Jääspeedwayn maailmanmestaruuden voitti IVY:n Juri Ivanov. IVY voitti joukkueiden maailmanmestaruuden.[15]
- Trialin maailmanmestaruuden voitti Suomen Tommi Ahvala. Joukkuemestaruuden voitti Espanja.[17]
- Enduron maailmanmestarit olivat italialais-ruotsalainen Jeff Nilsson (80 ksm), italialaiset Giorgio Grasso (250 ksm), Mario Rinaldi (350 ksm) ja Tullio Pellegrinelli (500 ksm) sekä suomalainen Kari Tiainen (1250 ksm).[15]
Nyrkkeily
- Ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan entinen maailmanmestari Mike Tyson tuomittiin maaliskuussa kuuden vuoden vankeuteen raiskauksesta.[18]
- Yhdysvaltalainen Riddick Bowe nousi ammattilaisnyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi pistevoitolla maanmiehestään Evander Holyfieldista marraskuussa Las Vegasissa. Tappio oli Holyfieldin 29 ottelun ammattilaisuralla ensimmäinen.[19]
- Barcelonan olympialaisten nyrkkeilykilpailuissa miehet ottelivat 12 painoluokassa. Kuuba voitti seitsemän kulta- ja kaksi hopeamitalia. Yhteensä mitalimaita oli 25. Raskaimman, yli 91-kiloisten sarjan voitti Kuuban Roberto Balado.[20][21]
Paini
- Barcelonan olympialaisten painikilpailuissa miehet kilpailivat kymmenessä painoluokassa niin kreikkalais-roomalaisessa painimuodossa kuin vapaapainissakin. IVY oli menestyksekkäin joukkue kuudella kulta-, viidellä hopea- ja viidellä pronssimitalilla. Kaikkiaan mitaleja sai 18 maata. Raskaimman sarjan voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa IVY:n Aleksandr Karelin ja vapaapainissa Yhdysvaltain Bruce Baumgartner.[22][23]
Pohjoismaiset hiihtolajit
- Albertvillen olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat viidessä eri maastohiihtolajissa. Mäkihyppyyn kuului kolme kilpailua ja yhdistettyyn kaksi. Miesten maastohiihdossa Norja voitti kaikki miesten kultamitalit, ja naisten puolella IVY voitti kolme kultaa. Norjan Vegard Ulvang ja Bjørn Dæhlie sekä Venäjän Ljubov Jegorova voittivat kukin kolme kultamitalia, joista yhden viestissä. Jegorova sai lisäksi kaksi hopeaa ja molemmat norjalaiset yhden. Mäkihypyssä Suomen Toni Nieminen voitti kaksi kultaa, joista toisen joukkuekilpailussa, ja sai lisäksi yhden pronssin.[24][25]
- Lentomäen maailmanmestaruuskilpailut 21.3. Harrachovissa, Tšekkoslovakiassa. Mitaleille hyppäsivät Japanin Noriaki Kasai, Itävallan Andreas Goldberger ja Italian Roberto Cecon. Saksan Christof Duffner kaatui maailmanennätyspituutta 194 metriä sivunneen hyppynsä. Huonon sään vuoksi kilpailu jäi yksipäiväiseksi.[26]
- Keski-Euroopan mäkiviikko 29.12.1991–6.1.1992 Saksassa ja Itävallassa. Suomen Toni Nieminen voitti kokonaiskilpailun ja kolme osakilpailua. Garmisch-Partenkirchenin uudenvuodenkilpailun voitti Itävallan Andreas Felder. Yhteispisteissä Martin Höllwarth hävisi Niemiselle 69,1 pistettä ja hänen maanmiehensä Werner Rathmayr 79,5 pistettä.[27][28]
Pyöräily
- Italian ympäriajon voitti espanjalainen Miguel Indurain.[29]
- Ranskan ympäriajon voitti toisena peräkkäisenä vuonna Miguel Indurain.[29]
Tennis
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Jim Courier ja naisten jugoslavialainen Monica Seles.[30]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Jim Courier ja naisten Monica Seles.[31]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Andre Agassi ja naisten saksalainen Steffi Graf.[32]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti ruotsalainen Stefan Edberg ja naisten Monica Seles.[33]
- Davis Cupin voitti Yhdysvallat ja Federation Cupin Saksa.[34]
Uinti
- Barcelonan olympialaisten uintilajien menestynein maa oli 14 kultamitalia voittanut Yhdysvallat. Unkarin selkä- ja sekauimari Krisztina Egerszegi voitti kolme henkilökohtaista kultamitalia. IVY:n vapaauimari Jevgeni Sadovyi voitti kolme kultaa, joista yhden viestissä. Taitouinnin henkilökohtaisen kilpailun kultamitali päätettiin yli vuosi kisojen jälkeen jakaa kahdelle uimarille yhden tuomarin pisteitä antaessaan tekemän virheen vuoksi.[35][36]
- Sprinttiuinnin Euroopan-mestaruuskilpailut 21.–22.11. Espoossa, Suomessa. Saksa ja Ruotsi voittivat kumpikin neljä kultamitalia sekä järjestäjämaa Suomi kolme.[37]
Yleisurheilu
- Barcelonan olympialaisten yleisurheilukilpailuissa menestyneimmät joukkueet olivat Yhdysvallat ja IVY. Maailmanennätystä paransivat Yhdysvaltain Kevin Young 400 metrin aitajuoksussa (46,78) sekä Yhdysvaltain miesten viestijuoksujoukkue 4 × 100 metrillä (37,40) ja 4 × 400 metrillä (2.55,74). Yhdysvaltain Carl Lewis voitti pituushypyssä kultaa kolmannen kerran. Marokon Khalid Skah voitti kultaa 10 000 metrin juoksussa mutta sai yleisöltä kovat buuaukset, kun hänen kierroksella jäänyt maanmiehensä Hammou Boutayeb yritti juoksun loppuvaiheissa häiritä Skahin kanssa voitosta taistellutta Kenian Richard Chelimoa.[38][39]
- Maastojuoksun maailmanmestaruuskilpailut 21.3. Bostonissa, Yhdysvalloissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti viidennen kerran Kenian John Ngugi. Naisten kilpailun ykkönen oli yhdysvaltalainen Lynn Jennings. Kenia voitti molemmat joukkuemestaruudet.[40]
- Puolimaratonin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran 20.9. Newcastlessa, Englannissa. Miesten maailmanmestaruuden voitti Kenian Benson Masya ja naisten britti Liz McColgan. Miesten joukkuemestaruuden voitti Kenia ja naisten Japani.[41]
- Sisäratojen Euroopan-mestaruuskilpailut 28.2.–1.3. Genovassa, Italiassa. Menestynein joukkue oli IVY. Seitsenottelussa Ranskan Christian Plaziat teki sisäratojen maailmanennätyksen 6 418 pistettä.[42]
Katso myös
Lähteet
- Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.
- Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 14. Sporttikustannus Oy, 1993. ISBN 951-8920-18-4.
Viitteet
- Arponen, s. 485, 487
- Arponen, s. 331, 334
- Siukonen & Ahola 1993, s. 67, 91, 168
- Siukonen & Ahola 1993, s. 214, 269
- Siukonen & Ahola 1993, s. 226–227, 249, 312
- Melart, Juhani & Melart, Kari: Elämä pelissä – Grand Prix -ratojen sankarit, s. 264. 2. painos. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22767-6.
- Pihlaja, s. 152
- Pihlaja, s. 151
- Siukonen & Ahola 1993, 140
- Siukonen & Ahola 1993, 144
- Siukonen & Ahola 1993, 146
- UEFA Champions League: 1991/92, Final UEFA. Viitattu 2.8.2020. (englanniksi)
- Siukonen & Ahola 1993, 148, 154, 249–250
- Siukonen & Ahola 1993, 139–140
- Siukonen & Ahola 1993, 270
- Siukonen & Ahola 1993, 181, 270
- Siukonen & Ahola 1993, s. 188, 190, 270
- Siukonen & Ahola 1993, 23, 122
- Siukonen & Ahola 1993, 23, 208
- Siukonen & Ahola 1993, 75–76
- Arponen, s. 342–343
- Siukonen & Ahola 1993, 74–75
- Arponen, s. 340–342
- Siukonen & Ahola 1992, s. 190–192
- Arponen, s. 487–489
- Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 272
- Siukonen & Ahola 1992, s. 250
- Siukonen & Ahola 1993, s. 95
- Pihlaja, s. 605
- Pihlaja, s. 739–740
- Pihlaja, s. 739
- Pihlaja, s. 736–737
- Pihlaja, s. 738
- Pihlaja, s. 740
- Siukonen & Ahola 1993, s. 50–52, 71–74
- Arponen, s. 338–340
- Siukonen & Ahola 1993, s. 291
- Siukonen & Ahola 1993, s. 37, 68–71, 173–175, 177
- Arponen, s. 334–338
- Siukonen & Ahola 1993, s. 119, 301
- Siukonen & Ahola 1993, s. 193, 301
- Siukonen & Ahola 1993, s. 102, 111, 299–300
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.