Urheiluvuosi 1948

Urheiluvuosi 1948 käsittelee vuoden 1948 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.

Yleiskilpailut

Talviolympialaiset 30.1.–8.2. Sankt Moritzissa, Sveitsissä. Mitalitilaston kärkisijan jakoivat neljä kultaa voittaneet Norja ja Ruotsi.[1]
Kesäolympialaiset 29.7.–14.8. Lontoossa, Isossa-Britanniassa. Mitalitilaston kärjessä olivat Yhdysvallat 38 kultamitalilla ja Ruotsi 16 kultamitalilla. Taidekilpailut olivat viimeisen kerran olympialaisten ohjelmassa.[2]

Sankt Moritzin olympialaisissa sekä miehet että naiset kilpailivat kolmessa lajissa. Ranskalainen Henri Oreiller voitti kultaa syöksylaskussa ja alppiyhdistetyssä.[3]

Sankt Moritzin olympialaisissa Kanada voitti kultaa, Tšekkoslovakia sai hopeaa ja Sveitsi sijoittui pronssille. Yhdysvalloilta tuli paikalle kaksi joukkuetta, joista olympiakomitean valitsema marssi avajaisissa mutta paikallisen jääkiekkoliiton lähettämä pelasi lopulta turnauksessa ja sijoittui neljänneksi mutta sen suoritus hylättiin jälkikäteen joukkueen katsottua rikkoneen amatöörivaatimuksia.[6]
Stanley Cupin voitti Toronto Maple Leafs toisena peräkkäisenä kautena.[7]

Ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestari Joe Louis puolusti titteliään 25. kerran voittamalla 25.6. New Yorkissa Jersey Joe Walcottin tyrmäyksellä kahdeksannessa erässä. Tämä jäi Louisin viimeiseksi otteluksi maailmanmestarina, sillä seuraavana vuonna hän ilmoitti luopuvansa mestaruudesta.[8]
Ammattinyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestaruus vaihtoi vuoden aikana kahdesti haltijaansa. Tony Zale voitti 10.6. Newarkissa Rocky Grazianon tyrmäämällä tämän kolmannessa erässä ja ranskalainen Marcel Cerdan puolestaan tyrmäsi Zalen 12. erässä 21.9. Jersey Cityssä.[9]

Sankt Moritzin olympialaisissa kilpailivat miehet neljällä matkalla. Norjalaiset voittivat kolme kultamitalia ja neljäs kulta meni Ruotsiin.[10]
Yleisluistelun miesten maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä, Suomessa. Mestaruuden voitti norjalainen Odd Lundberg.[11][12]
Yleisluistelun naisten maailmanmestaruuskilpailut Turussa, Suomessa. Mestaruuden voitti neuvostoliittolainen Marija Isakova.[13][14]

Sankt Moritzin olympialaisissa Ruotsi voitti kaikki kolme miesten maastohiihtolajia, Norjan Petter Hugsted mäkihypyn ja Suomen Heikki Hasu yhdistetyn.[15]

Sankt Moritzin olympialaisissa kultaa voittivat miesten yksinluistelussa Yhdysvaltain Richard Button, naisten yksinluistelussa Kanadan Barbara Scott sekä pariluistelussa Belgian Micheline Lannoy / Pierre Baugniet. [18]
Maailmanmestaruuskilpailut Davosissa, Sveitsissä. Mestaruuden voittivat Richard Button, toisena peräkkäisenä vuonna Barbara Scott sekä pariluistelussa myöskin toisen kerran peräkkäin Micheline Lannoy ja Pierre Baugniet.[19][20]

Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Adrian Quist ja naisten saman maan Nancye Bolton viidennen kerran urallaan.[21][22]
Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Frank Parker ja naisten järjestäjämaan Nelly Landry.[23]
Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti yhdysvaltalainen Bob Falkenburg ja naisten saman maan Louise Brough.[24]
Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Ricardo Gonzales ja naisten saman maan Margaret duPont[25]
Davis Cupin voitti Yhdysvallat kolmannen peräkkäisen ja kaikkiaan ennätyksellisesti 15. kerran.[26]

Lontoon olympialaisissa miehet kilpailivat ratauinnissa kuudella matkalla ja naiset viidellä. Uimahyppylajeja oli kummallakin kaksi. Yhdysvallat voitti kultaa kaikissa miesten lajeissa ja neljässä naisten lajissa. Tanska voitti kaksi kultamitalia ja Alankomaat yhden.[27]

Lontoon olympialaisten paras yleisurheilumaa oli Yhdysvallat joka voitti 33 kultamitalista 12. Ruotsi ylsi viiteen kultamitaliin ja Alankomaat neljään, joita kaikkia oli voittamassa pikajuoksija Fanny Blankers-Koen (kolme henkilökohtaista ja yksi viestikulta).[28]

Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2. Otava, 1970.
Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.

Arponen, s. 405–408
Arponen, s. 137–139
Arponen, s. 409
Pihlaja, s. 151
Pihlaja, s. 152
Arponen, s. 407, 410
Pihlaja, s. 262
Lounasheimo, s. 227, 229, 697
Lounasheimo, s. 251, 258, 701
Arponen, s. 409–410
Pihlaja, s. 549
Virtamo, s. 211
Pihlaja, s. 551
Virtamo, s. 213
Arponen, s. 408–409
Pihlaja, s. 605
Pihlaja, s. 604
Arponen, s. 410
Pihlaja, s. 707–708
Virtamo, s. 223
Pihlaja, s. 739
Nancye Wynne Bolton International Tennis Hall of Fame. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
Pihlaja, s. 738–739
Pihlaja, s. 736–737
Pihlaja, s. 737–738
Pihlaja, s. 740
Arponen, s. 142–143
Arponen, s. 139–142

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.